Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-001305
Asialla on uudempia käsittelyjä
1. / 87 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Liikuntalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Emma Karin ym. valtuustoaloitteesta Helsingin osallistumisesta Luonnonlahjani satavuotiaalle luonnonsuojelukampanjaan

Liikuntalautakunta

Lausunto

Liikuntalautakunta antoi seuraavan lausunnon valtuutettu Emma Karin ym. valtuustoaloitteeseen.

Liikuntalautakunta näkee kannatettavana ja myönteisenä Helsingin kaupungin osallistumisen ”Luonnonlahjani satavuotiaalle” -luonnonsuojelukampanjaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Puhdas ja monimuotoinen luonnonympäristö tärkeä kaikille suomalaisille monipuolisen virkistyskäytön, ekologisen kestävyyden ja matkailun merkittävyyden takia.

Liikuntalautakunta katsoo, että tämän Suomen satavuotisjuhlien osana olevan kampanjan tavoite on merkittävä. Siihen tulee valita ja ilmoittaa sellaisia kohteita, joiden muuttamisesta luonnonsuojelualueiksi vallitsee mahdollisimman suuri yksimielisyys eikä niiden osalta ole mahdollisesti tulossa ristiriitoja tai suuria selvitys- ja jatkosuunnittelutarpeita. Kampanjan aikataulun ja luonteen vuoksi olisi selkeintä valita ilmoitettavat kohteet Helsingin luonnonsuojeluohjelma 2015–2024 kohteiden joukosta ja painottaa sellaisia kohteita, joiden kohdalla edellä mainitut seikat täyttyvät.

Liikuntalautakunta katsoo, että valtuustoaloitteessa mainittujen lisäselvityksiä, suunnittelua, tarkistuksia sekä neuvotteluja ja keskusteluja tarvitsevien Hallainvuoren ja Paloheinä-Haltialan metsän sijasta Helsingin kaupunki ilmoittaisi kampanjaan Kivinokan vanhan metsän. Tämän alueen osalta on rauhoitusta jo valmisteltu, eikä tämän alueen osalta ole näköpiirissä ristiriitoja tai epäselvyyksiä. Kivinokan vanhan metsän alue liittyy myös olemassa oleviin luonnonsuojelualueisiin.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuustoaloite koskee Helsingin osallistumista ”Luonnonlahjani satavuotiaalle” – luonnonsuojelukampanjaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Valtio kannustaa maanomistajia perustamaan luonnonsuojelualueita juhlavuoden kunniaksi. Myös kunnat on kutsuttu mukaan. Koko maahan tavoitellaan yksityisten maanomistajien, valtion ja kuntien yhteistyöllä merkittävää määrää uusia suojelualueita. Aloitteen mukaan hienoja suojelukohteita Helsingissä olisivat esim. Paloheinä-Haltialan metsä, Hallainvuori sekä Pikkukosken ja Koskelan väliset lehtovaltaiset metsät. Ulkopaikkakuntien Helsingin omistuksessa olevista metsistä aloitteen mukaan voisivat sopivia olla esim. Kauhalan metsäalue Kirkkonummella sekä Nuuksion kansallispuistoon rajautuva Ketunkorven palsta Espoossa.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi toteutettava kampanja on kertaluonteinen ja toteutetaan vuoden 2017 aikana. Kampanjan tavoitteena on saada jokaiseen maakuntaan vähintään 100 hehtaaria uusia maanomistajien omistukseen jääviä, pysyviä suojelualueita. Kampanja on käynnistynyt vuoden alusta ja uudet alueet tulisi ilmoittaa lokakuussa 2017 jotta ne ehtivät mukaan kampanjaan.

Kampanjan määräaikaisuuden, aikataulun ja luonteen vuoksi olisi juhlavuonna rauhoitettaviksi luonnonsuojelualueiksi syytä esittää alueita, joiden muuttamisesta luonnonsuojelualueiksi vallitsee mahdollisimman suuri yksimielisyys eikä niiden käytöstä, toiminnoista, rajauksista, määräyksistä, hoito- ja käyttösuunnitelmien sisällöstä tai muista tekijöistä ole mahdollisesti tulossa ristiriitoja. Selkeintä ja tuloksellisinta olisi valita esitettävät luonnonlahja kohteet Helsingin luonnonsuojeluohjelma 2015–2024 kohteiden joukosta. Ohjelman kohteissa on sellaisia, joista selvityksiä on jo olemassa ja alueiden rauhoitusta on valmisteltu ja ristiriitojen todennäköisyys on alhainen.

Valtuustoaloitteessa ehdotetuista kohteista Hallainvuori ja Paloheinä-Haltialan metsä kuuluvat molemmat Helsingin luonnonsuojeluohjelma 2015–2024 kohteiden joukkoon, mutta kummankin osalta rauhoitusesityksen eteenpäin vieminen vaatii vielä lisäselvityksiä ja suunnittelua. Hallainvuoren alue rajautuu kuitenkin uuden yleiskaavan asuntovaltaiseen alueeseen ja se vaatii lisäselvityksiä ja tarkennuksia. Paloheinä-Haltialan metsän alue on osa hyvin vilkasta ja paljon käytettyä Keskuspuiston pohjoisosan ja Paloheinä-Haltiala alueen virkistysaluetta, johon kohdistuu runsaasti erilaisia käyttöpaineita ja mielipiteitä, jotka vaativat lisäselvityksiä, rajausten ja käyttömuotojen tarkennuksia sekä keskusteluja eri käyttäjä- ja eturyhmien kesken. Pikkukosken ja Koskelan väliset, sinällään hienot, lehtovaltaiset rinnemetsät eivät kuulu Helsingin luonnonsuojeluohjelma 2015–2024 kohteisiin ja niiden esittäminen saattaa johtaa ristiriitatilanteiden syntymiseen.

Helsingin luonnonsuojeluohjelma 2015–2024 suojeltavaksi esitetyistä kohteista esim. Kivinokan vanha metsä on sellaisia, jonka osalta rauhoitusta on valmisteltu eikä ristiriitojen syntyminen rauhoitusesityksestä ole todennäköistä. Kivinokan vanhan metsän alue liittyy myös olemassa oleviin luonnossuojelualueisiin. Kivinokka sijaitsee Vanhankaupunginlahden kaakkoisrannalla vastapäätä Vanhankaupunginselän toisella puolella olevaa Viikin luonnonsuojelualuetta sekä lähellä luonnonsuojeluohjelmaan kuuluvaa Fastholman ja Saunalahden itärannan aluetta. Alue olisi myös pinta-alaltaan merkittävän kokoinen, huomioiden sen keskeisen sijainnin lähellä Helsingin maantieteellistä keskipistettä ja kaupungin syntysijaa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 25.04.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

osastopäällikkö
Kirsti Laine-Hendolin

Lisätietojen antaja

Hannu Airola, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 87743

hannu.airola@hel.fi