Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-001309
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 34 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Pelastuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta peruskoululaisten ensiapuopetuksesta

Pelastuslautakunta

Lausunto

Pelastuslautakunta antoi seuraavan lausunnon Rantanen Mari ym. valtuustoaloitteesta peruskoululaisten ensiapuopetuksesta:

Esitys hätäensiaputaitojen opettamisen ottamisesta osaksi peruskoulujen opetusohjelmaa on kannatettava.

Pelastuslaitos toteuttaa kiireellistä ensihoitopalvelua Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kanssa tehtyyn palvelusopimukseen pohjautuen. Tämän sopimuksen piiriin ei kuulu hätäensiaputaitojen opettaminen peruskoululaisille tai muille kohderyhmille. Aloitteen toteuttamiskelpoisuutta on siten pelastuslaitoksen näkökulmasta arvioitava osana pelastustoimen palvelutuotantoa.

Turvallisuusviestintä ja turvallisuuskoulutus on osa pelastustoimen perustoimintaa. Pelastuslaitos on vuodesta 2003 toteuttanut turvallisuuskumppanuutta yhdessä Helsingin kaupungin opetustoimen kanssa tavoitteena sitouttaa ja kouluttaa opettajat opettamaan turvallisuustietoutta oppilailleen osana muuta opetusohjelmaa. Nykyisellään pelastustoimen resurssit eivät mahdollista käytännön turvallisuusoppituntien, eikä siten myöskään hätäensiaputuntien, järjestämistä kouluissa.

Osana muuta turvallisuusviestintäänsä pelastuslaitos voi tuottaa opetustoimen käyttöön hätäensiaputaitojen koulutusmateriaalia. Pelastuslaitos voi avata opetusviraston intraan nettiportaalin, johon tuotetaan opettajien käyttöön hätäensiavun opettajanopas suomeksi ja ruotsiksi, esitysmateriaalit sekä hätäensiapuopetusta tukevaa videomateriaalia. Pelastuslaitos voi toteuttaa nämä toimenpiteet osana opetustoimen kumppanuusohjelmaa ja opetusviraston tehtävänä on viedä tämän osaksi koulujen opetusta.

Pelastuslautakunta ehdottaa, että Helsingin kaupungin opetustoimi, terveystoimi ja HUS aloittavat keskustelut siitä, millä tavoin hätäensiaputaitojen opettaminen voitaisiin tuoda osaksi peruskoulujen opetusohjelmaa. Valmistelussa on huomioitava maakuntauudistuksen vaikutukset terveystoimen ja pelastustoimen järjestelyihin sekä selvitettävä, onko hätäensiaputaitojen kouluttaminen tehokkaimmin tuotettavissa viranomaistyönä vai esimerkiksi kolmannen sektorin, kuten SPR:n toteuttamana.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 29.03.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

pelastuskomentaja vs.
Jorma Lilja

Lisätietojen antaja

Henri Nordenswan, hallintopäällikkö, puhelin: 09 310 30010

henri.nordenswan@hel.fi