Uutelan hoito- ja kehittämissuunnitelma
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian viikoksi pöydälle.
Käsittely
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian viikoksi pöydälle Anni Sinnemäen ehdotuksesta.
Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä ohjeellisesti noudatettavaksi Uutelan hoito- ja kehittämissuunnitelman vuosille 2017‒2026.
Edellinen, asemakaavan laadinnan yhteydessä tehty Uutelan hoito- ja kehittämissuunnitelma valmistui vuonna 2006. Tätä suunnitelmaa on nyt päivitetty vuosille 2017‒2026. Suunnitelma koostuu suunnitelmaraportista, joka sisältää hanke-ehdotuksien viitesuunnitelmat, ja aluekortin. Viitesuunnitelmilla havainnollistetaan kunnostustoimenpiteet.
Uutelan virkistysalueen suunnittelualueen pinta-ala on 145 hehtaaria. Se muodostaa osan Vuosaaren ulkoilupuiston vihersormesta. Uutelan ydinalueet ovat asemakaavassa pääosin virkistys- ja retkeilyalueita (asemakaavamerkinnät VL ja VR). Hallkullanniemen länsiosan ja Nuottasaaren asemakaava on valmisteluvaiheessa.
Uutelassa on lukuisia merkittäviä luontoarvoja. Alueella on arvokasta kasvillisuutta sekä runsaasti arvokkaita metsäkohteita ja paljon luonnontilaisia, metsätaloustoiminen ulkopuolella oleva metsää. Lähes koko Uutelan alue on tärkeä lepakkoalue sekä matelija- ja sammakkoeläinkohde. Suuri osa alueesta on luokiteltu tärkeäksi lintukohteeksi.
Suunnittelualueesta 36 prosenttia on hoitoluokitettu ulkoilumetsäksi. 37 prosenttia alueesta, yhteensä 53 hehtaaria, on suojeltua tai hoitoluokkaan LS kuuluvaa. Tämän lisäksi 6 prosenttia alueesta on arvometsäluokassa. Niitty- ja hakamaaympäristöjä alueella on 14 prosenttia.
Tavoitteena on kehittää Uutelan virkistysaluetta ympäristön ehdoilla siten, että se tulee kestämään lisääntyvän virkistyskäytön paineet. Helsingin rantaraitti jatketaan kulkemaan Uutelan virkistysalueen läpi. Rantaraitti hyödyntää monelta osin olevaa reittiverkosta, mutta sen pohjaksi rakennetaan myös uutta käytävää. Uusia reittejä rakennetaan suunnittelualueen pohjoisosaan sekä Nuottasaareen.
Maisemanhoitotavoitteet ja aluekortti
Laajoja metsäalueita sekä suo- ja kallioalueita säilytetään mahdollisimman luonnontilaisena. Niittyalueiden kuivatusta parannetaan, jotta ne ovat jatkossa paremmin niitettävissä sekä säilytettävissä avoimina ja virkistyskäyttöä palvelevina. Maiseman- ja luonnonhoidon tärkeitä tavoitteita ovat monipuolisen metsäluonnon ylläpitäminen ja kehittäminen sekä Skatan tilan kulttuurimaiseman ja sen monimuotoisten perinnebiotooppien säilyttäminen ja palauttaminen. Umpeenkasvaneita vanhoja perinnebiotooppeja ennallistetaan puuston ja vesakon raivauksin sekä säännöllisesti toistuvin niitoin.
Suunnittelualue on jaettu yhteentoista maisemaltaan yhtenäiseen osa-alueeseen, joille on annettu hoito- ja kehittämissuositukset. Maisemanhoitosuositukset ovat aluekortissa, jossa kuvataan myös alueen muut tavoitteet.
Suunnitelman rinnalla laadittiin erillinen historia- ja ympäristöselvitys Uutelan pohjoisosassa sijaitsevasta, aikaisemmin Vuosaaren kartanoon liittyneestä metsäalueesta. Yksityiskohtaisemmat hoitotoimenpiteet esitetään vuosien 2017‒2018 aikana laadittavassa luonnonhoidon toteutussuunnitelmassa.
Skatanniementien rakentaminen
Uutelan merkittävin hanke on asemakaavan toteutumattoman katuvarauksen, Skatanniementien, rakentaminen. Uuden tien toteuttaminen mahdollistaa ajoneuvoliikenteen siirtämisen pois Uutelantieltä, jolloin Uutelantie voidaan rauhoittaa ulkoilureitiksi yksinomaan kevyen liikenteen käyttöön ja läpiajo Skatan tilakeskuksen poikki voidaan katkaista.
Palveluiden kehittäminen
Palveluiden kehittämistä tehdään yhteistyössä Skatan tilan toimijoiden kanssa. Skatan tilakeskusta kehitetään Uutelan toiminnallisena keskuksena, jossa nykyinen vuokralainen eli Sininauhaliiton Vihreä veräjä ohjaa luontoon ja maatilaympäristöön liittyvää kuntouttavaa harrastustoimintaa. Tilalle pyritään saamaan kotieläimiä ja laidunalueet palautettua laidunnukseen.
Nykyistä valaistua ratsukenttää voidaan käyttää tapahtumakenttänä. Kentän laidalle sijoitetaan kota ja pöytäpenkkejä. Skatan tilan yhteydessä on varaus yleisö-wc:lle ja tapahtumakentän laitaan sijoitettavalle pienelle tapahtumasähkökeskukselle.
Uutelan vanha koira-aitaus jaetaan niin, että toinen osa on vuokrattavissa koirien koulutusharrastukseen. Viljelypalstojen yhteyteen tehdään oleskelu- ja piknik-alueet, ja nykyistä pysäköintipaikkaa laajennetaan. Uutelassa on kaksi grillipaikkaa, joiden ylläpidon laatutasoa parannetaan muun muassa yhteistyössä Skatan tilan toimijoiden kanssa. Uutelaan tehdään syksyllä 2017 grillikota, jonka ylläpidosta vastaa Skatan tilalla toimiva Green care-yhdistys yhdessä kaupungin ja vapaaehtoistyöntekijöiden kotakummien kanssa.
Vuorovaikutus
Suunnitelma on laadittu vuorovaikutteisesti alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa.
Kustannusarvio
Uutelan hankkeiden kustannusarvio on yhteensä 2 670 000 euroa. Skatan tilan ympäristön kunnostuksen kustannusarvio on 350 000 euroa, Skatanniementien 950 000 euroa, viljelypalsta-alueen ympäristön 290 000 euroa, Uutelan pohjoisosan uuden sisääntuloalueen 400 000 euroa sekä Nuottasaaren ja Hallkullanniemen 230 000 euroa. Uusien reittien kustannusarvio on 450 000 euroa.
Päätös tullut nähtäväksi 27.11.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Nina Mouhu, aluesuunnittelija, puhelin: 09 310 39838
Antti Siuruainen, metsäsuunnittelija, puhelin: 09 310 75252