Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-002208
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 237 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle aloitteesta, joka koskee yleiskaavan muuttamista

Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lausunto

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallitus on pyytänyt lausuntoa kaupunkisuunnittelulautakunnalta valtuustoaloitteesta, joka koskee yleiskaavan muuttamista Keskuspuiston, Malmin lentokentän ja Tuomarinkartanon alueiden osalta.

Yleiskaavan laatiminen käynnistyi 20.11.2012, kun kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi yleiskaavan lähtökohdat ja työohjelman. Neljän vuoden valmistelu- ja päätöksentekoprosessi sai päätöksensä 26.10.2016 kaupunginvaltuuston hyväksyessä Helsingin uuden yleiskaavan (Kaupunkikaavan). Yleiskaavan eri vaiheita on käsitelty useaan otteeseen kaupunkisuunnittelulautakunnassa, minkä lisäksi prosessiin kuuluva muu vuorovaikutus on ollut hyvin kattavaa. Yleiskaava ei ole vielä lainvoimainen. Kaavasta on jätetty useita valituksia hallinto-oikeuteen. Kaupunki tulee antamaan niihin vastineen ennen kesää.

Yleiskaava kattaa koko Helsingin alueen lukuun ottamatta Östersundomia. Yleiskaava ei korvaa voimassa olevia Jätkäsaaren, Keski-Pasilan, Sörnäistenrannan ja Hermanninrannan, Kuninkaantammen, Pohjois-Haagan itäosan ja Kruunuvuorenrannan osayleiskaavoja eikä Vartiosaaren, Meri-Rastilan länsirannan, Koivusaaren osayleiskaavoja, mikäli ne ovat tulleet voimaan ennen kuin uusi yleiskaava saa lainvoiman.

Vastikään hyväksytyn yleiskaavan muuttaminen jälkikäteen yksittäisten alueiden osalta ei olisi yksinkertaista. Lausunnossa ehdotetun kaltaisilla muutoksilla olisi merkittävää vaikutusta koko Helsingin tavoiteltuun kaupunkirakenteeseen ja valmistelun lähtökohdaksi asetetun väestöprojektion toteutumisen edellytyksiin. Muutosten arviointi edellyttäisi arvioita koko kaavaratkaisun toimivuudesta. Mikäli yleiskaavaa haluttaisiin keskeisten ratkaisujensa osalta muuttaa, tulisi käytännössä käynnistää uuden yleiskaavan valmistelu.

On syytä huomata, että yleiskaavamerkinnät ovat pääkäyttötarkoitusmerkintöjä. Tarkemmassa suunnittelussa määritetään tarkemmin esimerkiksi rakentamisalueiden, puistojen ja liikenneväylien lopulliset sijainnit. Rakentamisalueilla ei ole yleiskaavakartalla tarkkoja rajoja. Vierekkäisten eri kaavamääräysten alaisten alueiden maankäyttö sovitetaan tarkemassa suunnittelussa yhteen niin, että tuetaan toimivaa kaupunkirakennetta. Vihersormien ja muiden seudullisten viheralueiden sekä paikallisen viheralueverkoston jatkuvuus turvataan. Esimerkiksi keskuspuiston tarkkoja rajauksia ei ole päätetty osana yleiskaavaa. Vastaavasti Tuomarinkylän alueella on mahdollisuus tutkia keskustelua herättänyttä pikaraitiotien linjausta tarkemmin. Arvokas kartanoympäristö säilyy Tuomarinkylässä jatkossakin osana kulttuurimaisemaa. Malmin lentokentän alue taas on asuntorakentamisen näkökulmasta Helsingin merkittävin yleiskaavan osoittama uusi asuntorakentamisen aluekokonaisuus.

Yleiskaava ei myöskään ota kantaa alueiden toteuttamisjärjestykseen. Näitä ajoitetaan osaltaan yleiskaavan toteuttamisohjelmassa, joka on tarkoitus tuoda päätöksentekoon vuoden 2017 loppupuolella. On kuitenkin syytä erikseen todeta, että muutettavaksi esitetty Malmin lentokentän alueen saattaminen toteuttamiskelpoiseksi on tärkeää 2020-luvun asuntorakentamistavoitteiden saavuttamisen kannalta. Samoin asuntorakentamiseen ja liikennejärjestelmään kytkeytyvien investointien suuntaaminen koilliseen Helsinkiin on olennaista ympäröivien alueiden tulevaisuuden kehittymismahdollisuuksien ja alueellisen eriarvoisuuden estämisen kannalta.

Kaupunginvaltuustolla on aina mahdollisuus kaupungin ylimpänä päätöksentekoelimenä ottaa kantaa tuleviin suunnitelmiin. Hierarkkinen kaavoitusjärjestelmä tarkoittaa sitä, että asemakaavoitusvaiheessa on mahdollisuus palauttaa valmisteluun sellaiset asemakaavat, joiden hyväksymistä ei pidetä tarkoituksenmukaisena. Asemakaavaprosessin yhteydessä käydään myös aina läpi laaja vuorovaikutusprosessi, johon kaikki osalliset pääsevät mukaan.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutettu Matti Enroth ja 17 muuta valtuutettua ovat tehneet 22.2.2017 liitteenä olevan valtuustoaloitteen.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkisuunnittelulautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 27.9.2017 mennessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

yleiskaavapäällikkö
Rikhard Manninen

Lisätietojen antaja

Heikki Salmikivi, yleiskaavasuunnittelija, puhelin: 09 310 37483

heikki.salmikivi@hel.fi