Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Sirkku Ingervon ym. talousarvioaloitteesta nuorten kesätyöpaikkojen lisäämiseksi Helsingissä
Lausunto
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:
Valtuutettu Sirkku Ingervon talousarvioaloitteessa esitetään, että valmisteltaessa vuoden 2018 ja suunnitelmakauden 2019–2022 budjettia, Helsingin kaupunki mahdollistaa 16–18-vuotiaille helsinkiläisille hallintokuntien, yritysten ja järjestöjen yhteistyönä vähintään neljän viikon työpaikkoja 1 000–1 500 enemmän kuin vuosina 2016–2017.
Kesätyöpaikkojen merkittävää lisäämistä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluissa ei nähdä mahdollisena, koska nuorille on tarjottava laadukas työnohjaus ja mielekkäitä työtehtäviä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta näkee viisaampana edistää kesätyöllistymisen mahdollisuuksia muualla yhteiskunnassa.
Kaupungin kesätyöpaikat ja niiden lisääminen
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää nuorten kesätöiden lisäämistä tärkeänä tavoitteena. Nuoret haluavat tehdä työtä ja tällä hetkellä kesätyöpaikkoja on liian vähän. Kesätyöpaikkoja tarvittaisiin lisää erityisesti yrityksiin ja kolmannelle sektorille.
Helsingin kaupunki palkkaa vuosittain noin 4 000 työntekijää kesän ajaksi. Kaupunki panostaa erityisesti nuoriin 16–17-vuotiaisiin kesätyöntekijöihin, koska työmarkkinoilla heille on tarjolla vähemmän työpaikkoja ja ensimmäistä kertaa työtä hakevien nuorien on vaikea löytää kesätyöpaikka. Tämän takia kaupungin kesätyöpaikoista noin tuhat on kohdennettu 16–17-vuotiaille nuorille. Sen lisäksi Siisti Kesä! -hanke tarjoaa työpaikkoja noin kahdelle sadalle 16–20–vuotiaalle nuorelle. 18-vuotiailla nuorilla on enemmän mahdollisuuksia hakea kesätöitä kuin alaikäisillä, sillä monessa työpaikassa niin kaupungilla kuin yrityksissä vaaditaan täysi-ikäisyyttä. Kaupungilla tällaisia kesätyöpaikkoja löytyy mm. liikuntapalveluista ja Staralta.
Helsingin kaupunki on kumppanina Vastuullinen Kesäduuni -kampanjassa, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän laadukkaita kesätöitä. Helsinki panostaa kesätyöpaikoissa mielekkäisiin työtehtäviin sekä laadukkaaseen työpaikkaohjaamiseen ja perehdytykseen. 16–17-vuotiaiden kesätyöpaikoissa suurimpia työllistäjiä ovat vuosittain olleet sosiaali- ja terveysvirasto, nuorisoasiainkeskus ja varhaiskasvatusvirasto. Vuonna 2017 kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala työllisti yhteensä 292 nuorta. Työpaikat sijaitsivat nuorisopalveluissa (234), kirjastopalveluissa (54), kulttuuripalveluissa (2) ja kaupunginmuseolla (2). Nuorten 16–17-vuotiaiden työtehtävät ovat lähinnä avustavia tehtäviä: esimerkiksi lasten ohjausta, toimistotehtäviä, kirjastoapulaisen työtä sekä kesätoimintoihin liittyviä kuten kesäkahvilan apulaisen tai liikunnan ohjauksen tehtäviä.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ei omassa toiminnassaan pysty enää merkittävästi lisäämään 16–17-vuotiaiden kesätyöntekijöiden määrää, sillä nuorille työntekijöille tulee voida tarjota laadukas työnjohto. Lisäksi kesätyöpaikkojen tulee olla sellaisia, että nuorille riittää mielekästä tekemistä ja heille on tarjolla ohjausta kesätyön aikana.
Jotta nuorten kesätyöpaikkojen määrä kasvaisi tarpeen mukaisesti, tärkeää on vahvistaa yritysten ja yhdistysten roolia nuorten työllistämisessä ja yhteiskuntavastuussa – kaupunki voi omilla toimillaan toimia esimerkkinä siinä, miten toimii hyvä ja vastuullinen nuorten työnantaja.
Mikrotyöllistyminen eli lyhyemmät keikkamuotoiset työt tarjoavat myös mahdollisuuksia monille nuorille. Nuorisopalvelujen Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hankkeessa on toteutettu menestyksekkäästi kokeiluja näistä uusista työllistämisen malleista.
Kesäseteli
Nuorten kesätyöpaikkojen määrän lisäämiseksi Helsingissä pidetään keskeisenä sitä, että Kesäseteli-malli vakinaistetaan. Vuodesta 2015 lähtien Helsingin kouluissa 9. luokkalaisille on jaettu Kesäseteli, ensin valituilla alueilla ja vuonna 2016 Kesäsetelikokeilu laajeni koskemaan kaikkia Helsingin koulujen 9. luokkalaisia.
Kesäseteli on kohdennettu 9. luokkalaisille, jotka ovat 15–16-vuotiaita ja joille kesätyön löytäminen on vaikeampaa. Kesäsetelillä on haluttu tukea nuoria peruskoulun ja toisen asteen opintojen välisessä siirtymässä. Kesäsetelillä nuoret voivat hakeutua töihin yrityksiin, yhdistyksiin, säätiöihin ja seurakuntiin, mutta eivät voi työskennellä kaupungin palveluksessa.
Vuonna 2016 Kesäsetelin avulla joka neljäs eli yhteensä 1 295 Helsingin koulujen 9.-luokkalaisista sai kesätyöpaikan. 800 eri työnantajaa tarjosi nuorille kesätöitä. Työnantajat olivat useimmiten yrityksiä (70 %), joista suurin osa oli pienyrityksiä. Toiseksi suurimman työnantajaryhmän muodostivat yhdistykset (20 %).
Helsingin kaupunki korvaa 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa 9.-luokkalaisen nuoren töihin kesäsetelillä. Mikäli kesätyöpaikkojen lisääminen tapahtuisi Kesätyöseteli-mallin avulla, tulisivat kustannukset kaupungille pienemmiksi. Vuonna 2016 jaetuista 5 170:tä Kesäsetelistä palautui määräaikaan mennessä 1 295 kappaletta ja sen kustannukset nousivat noin 390 000 euroon. Toiminnan vakiintuessa kesäsetelien palautumisaste kasvaa, joten nykyisen yhdeksäsluokkalaisille jaettavan kesätyösetelin vuosittainen kustannus toiminnan mahdollisesti vakiintuessa olisivat noin 450 000 euroa vuodessa.
Kesäsetelin jatkon kannalta on kannatettavaa, että vakinaistamisen jälkeen Kesäsetelille luodaan sähköinen järjestelmä. Tämä lisää Kesäsetelin helppokäyttöisyyttä ja vähentää setelin käsittelyyn kuluvaa aikaa. Sähköisen järjestelmän käyttöönotto vaatii kartoitusta tarkoitukseen sopivista järjestelmistä, jonka jälkeen pystytään esittämään arvio järjestelmän rakentamiseen sekä ylläpitoon liittyvistä kustannuksista.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginkanslia on pyytänyt 31.08.2017 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle Sirkku Ingervon ja 17:n muun valtuutetun tekemästä talousarvioaloitteesta (1.3.2017 § 19) nuorten kesätyöpaikkojen lisäämiseksi Helsingissä.
Talousarvioaloitteesta on pyydetty lausuntoa myös kaupunkiympäristölautakunnalta, kasvatus- ja koulutuslautakunnalta sekä sosiaali- ja terveyslautakunnalta.
Päätös tullut nähtäväksi 30.08.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Mirkka Kesti-Helia, ts. suunnittelija, puhelin: 09 310 71574
Mikko Vatka, nuorisoasiainjohtaja, puhelin: 09 310 71252