Lahjoitusrahastojen voittovarojen jakaminen sosiaali- ja terveystoimessa vuonna 2017
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kohdentaa Charlotte Askolinin rahaston, Kalle Nestor Koskelan rahaston, Huoltotoimen lahjoitusrahaston, Helena Kristina Åkermanin rahaston, Alma Liljeblads fond för
pauvres Honteux -nimisen rahaston, Lastensuojelutyön lahjoitusrahaston, Agness Udds fond -nimisen rahaston sekä Mikko ja Lyyli Lehikoisen rahaston voittovaroja yhteensä 33 353 euroa jäljempänä mainituille hoito- ja palveluyksiköille sekä esityslistan liitteissä 2-5 mainitulle yhteensä 100 henkilölle ja perheelle.
Käsittely
Erityissuunnittelija Anne Kuvaja oli kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Erityissuunnittelija Anne Kuvaja on kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Helsingin kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston hoidettavana on lahjoitusrahastoja, joiden varojen ylijäämästä sosiaali- ja terveystoimiala saa vuosittain käytettäväkseen määrärahoja rahastojen säännöissä määriteltyihin tarkoituksiin. Sosiaali- ja terveystoimen ammattihenkilöt ovat arvioineet, että määrärahojen saajatahot täyttävät rahastojen säännöissä määritellyt edellytykset.
Charlotte Askolinin ja Kalle Nestor Koskelan rahastojen varojen ylijäämästä käytetään vuosittain enintään puolet tuberkuloosin vastustamistyöhön. Charlotte Askolinin rahaston voittovarat 213,03 euroa ja Kalle Nestor Koskelan rahaston voittovarat 1 718,16 euroa esitetään kohdennettavaksi terveysasemat- ja sisätautien poliklinikka -palvelun epidemiologisen toiminnan lääkärin ja hoitajien tuberkuloosiosaamisen kehittämiseen sekä ennaltaehkäisevään tuberkuloosityöhön koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.
Huoltotoimen lahjoitusrahaston varojen ylijäämästä käytetään vuosittain enintään puolet avustuksina vähävaraisille henkilöille. Huoltotoimen lahjoitusvarat 7 794,16 euroa esitetään jaettaviksi liitteessä 2 mainituille 28 henkilölle.
Helena Kristina Åkermanin rahaston varojen ylijäämästä annetaan vuosittain enintään puolet jollekin yksityiselle vanhainkodille. Käytettävissä olevat varat 315,28 euroa esitetään kohdennettavaksi Käpyrinne ry:lle vanhusten kuntoutus- ja harrastetoimintaan.
Alma Liljeblads fond för pauvres Honteux -nimisen rahaston varojen ylijäämästä jaetaan vuosittain enintään puolet joulun aikaan avustuksina vähävaraisille, iäkkäille ja sivistyneistöön kuuluville henkilöille. Käytettävissä olevat voittovarat 20 875,14 euroa esitetään kohdennettaviksi liitteessä 3 mainituille 69 henkilölle.
Lastensuojelutyön lahjoitusrahaston varojen ylijäämästä käytetään vuosittain enintään puolet kaupungin vähävaraisten lasten hyväksi niissä tapauksissa, joissa kaupungin varoja ei ole tarkoitukseen käytettävissä. Varat 48,10 euroa esitetään kohdennettavaksi liitteessä 4 mainitulle henkilölle.
Mikko ja Lyyli Lehikoisen rahaston varojen ylijäämästä jaetaan vuosittain enintään puolet sosiaalilautakunnan (nyttemmin sosiaali- ja terveyslautakunnan) alaisissa vanhustenhuoltolaitoksissa hoidettavina olevien henkilöiden viihtyisyyden lisäämiseen. Kertyneet varat 219,21 euroa esitetään kohdennettavaksi Itäkeskuksen palvelutalolle tähän tarkoitukseen käytettäväksi.
Agness Udds fond -nimisen rahaston varojen ylijäämästä jaetaan vuosittain terveyslautakunnan (nyttemmin sosiaali- ja terveyslautakunnan) päätöksen mukaisesti enintään puolet kaupungin terveyskeskuksen akuuttisairaalalle tai sille sairaalalle, joka jatkaa sen toimintaa, käytettäväksi vähävaraisten 65 vuotta täyttäneiden naisten sairaus- ja kotihoitoon. Käytettävissä olevat varat 2 169,92 euroa esitetään käytettäväksi liitteessä 5 mainittujen kahden henkilön kuntouttavaan hoitoon Oulunkylän kuntoutussairaalassa. Kummankin henkilön hoitojakson suunniteltu kesto on 7 vuorokautta. Heidän kuntoutustarpeensa on arvioitu kotihoidossa.
Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi
Lahjoitusrahastojen voittovarat on tarkoitettu yksityisten henkilöiden taloudelliseen avustamiseen ja kuntoutukseen, tuberkuloosin ehkäisytyöhön sekä ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevien vanhusten viihtyisyyden edistämiseen. Lahjoitusrahastojen varat osaltaan täydentävät perusturvaa ja edistävät kansanterveystyötä, joten niillä voi katsoa olevan helsinkiläisten hyvinvointiin ja terveyteen kohdistuvia myönteisiä vaikutuksia.
Päätös tullut nähtäväksi 29.11.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Anne Kuvaja, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 43444