Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Sirkku Ingervon ym. aloitteesta koskien omaishoidon tukea
Lausunto
Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon valtuutettu Sirkku Ingervon ym. omaishoidon tukea koskevasta valtuustoaloitteesta:
”Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli kokouksessaan 14.3.2017 omaishoidon tuen muutoksia ja päätti kehottaa virastoa tekemään riittävän määrän omaishoidon tuen palvelutarpeen kartoituksia käyttäen hyödyksi uudistettuja palvelutarpeen kriteerejä. Kartoitus tulee tehdä mahdollisimman nopeasti, jotta lautakunta voi sen pohjalta arvioida, miten uudistetut kriteerit vaikuttavat etenkin alle 18-vuotiaiden omaishoitosopimusten ehtoihin ja omaishoidon tuen rahoitukseen ottaen huomioon myös yli 18-vuotiaat. Kartoitus tuotiin 16.5.2017 ja uudelleen 23.5.2017 lautakuntaan, minkä pohjalta päätettiin, miten omaishoidon sopimusten uudistamista jatketaan.
Kaikilla omaishoitajilla on oikeus vähintään kahteen vapaapäivään kuukaudessa niinä kuukausina, jolta heille maksetaan omaishoidon tukea. Tammi-maaliskuussa 2017 omaishoidon tuen asiakkaista 33 % (1110/3375) käytti tätä oikeuttaan. Omaishoitoperheillä on monia erilaisia tapoja järjestää omaishoitajan vapaan aikainen hoito. Hoito voidaan järjestää lyhytaikaisena hoitona kaupungin hoitoyksikössä tai palveluseteliyksiköissä, sijaisomaishoitajan antamalla hoidolla, palvelusetelillä kotiin annettavana palveluna tai päivätoimintana kaupungin yksiköissä sekä vammaisten sosiaalityössä omaishoidon vapaan tuntikorvauksella. Erilaisilla vaihtoehdoilla pyritään tarjoamaan omaishoitoperheelle sopiva tapa käyttää oikeuttaan lakisääteisiä vapaapäiviään.
Omaishoitajien jaksamista tuetaan myös omaishoidon toimintakeskusten ryhmätoiminnalla mm. vertaistukiryhmillä, palveluneuvonnalla ja virkistystoiminnalla sekä kotiavustajapalvelulla. Uusia omaishoitajan jaksamista tukevia palveluja kehitetään. Ehdolla on mm. kotitaloussetelit, hyvinvointisetelit, kuntoutuspalvelut sekä sähköisten palvelujen kehittäminen.
Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi
Omaishoitosopimusten tarkistaminen luo mahdollisuuden arvioida omaishoitoperheiden nykytilanne ja jaksaminen. Samalla yhdessä pohtien arvioidaan, onko omaishoitajalla käytössä jo nyt tarjolla olevat omaishoitajan jaksamiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen tarjolla olevat palvelut ja millä muilla keinolla jaksamista voidaan tukea.”
Käsittely
Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:
Vastaehdotus:
Jäsen Tuomas Tuure: Lisätään lausunnon ensimmäiseen kappaleeseen seuraavasti: "Lautakunta on 23.5.2017 kehottanut virastoa palauttamaan asian uuteen valmisteluun."
Jäsen Tuomas Tuuren vastaehdotus raukesi kannattamattomana.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginkanslia on pyytänyt sosiaali- ja terveyslautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Sirkku Ingervon ja 18 muun valtuutetun aloitteesta 30.5.2017 mennessä.
Päätös tullut nähtäväksi 30.05.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Maarit Varis, toiminnansuunnittelija, puhelin: 09 310 42850