Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-003240
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 52 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen ym. talousarvioaloitteesta koskien varhaiskasvatusta

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristön toimiala ylläpitää ja kehittää Helsingin palvelutilaverkkoa kaupunginvaltuuston määrittelemien tavoitteiden mukaisesti yhteistyössä palveluja tuottavien toimialojen kanssa. Hankkeet priorisoidaan investointiohjelmassa turvallisuuden ja terveellisyyden sekä toimialojen tarpeiden mukaan. Lisäksi kaupunginvaltuuston hyväksymän strategiaohjelman tavoitteeksi asetettiin, että kaupungin toimitilojen kokonaispinta-alan määrä ei kasva strategiakaudella 2013 – 2016.

Uusien alueiden tilatarpeet perustuvat keskushallinnon Kaupunkitutkimus ja tilastot -yksikön laatimiin asuntorakentamisen toteuman mukaan päivittyviin väestöennusteisiin. Palvelutilojen käytössä, suunnittelussa sekä tilahankkeiden ajoituksessa pyritään kaupungin resurssien tehokkaaseen hyödyntämiseen strategiaohjelman mukaisesti. Uuden alueen palvelutilaverkon suunnittelussa huomioidaan lähialueiden olemassa olevien palvelutilojen kapasiteetti. Korjaushankkeiden yhteydessä tutkitaan myös olemassa olevien palvelutilojen kehittämis- ja laajentamismahdollisuudet.

Mikäli uuden alueen palvelutarve edellyttää uudishanketta, se suunnitellaan kaupunginhallituksen hyväksymien tilahankkeiden käsittelyohjeiden mukaisesti yhteistyössä toimialan ja kaupunginkanslian kanssa. Toteutuksessa pyritään oikea-aikaisuuteen, koska liian etupainotteinen toteuttaminen sitoo kaupungin resursseja tehottomasti. Uusien alueiden palvelutilojen ajoituksen lisäksi niiden oikea mitoitus on tärkeää, ja tilat tulee suunnitella mahdollisimman muuntojoustaviksi.

Talonrakennushankkeiden investointiohjelmassa 2017 - 2026 on varauduttu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan päiväkoti- ja leikkipuistorakennusten peruskorjaus- ja perusparannushankkeisiin yhteensä noin 70 miljoonalla eurolla ja uudisrakentamishankkeisiin noin 190 miljoonalla eurolla. Valtuustokauden 2017 - 2021 aikana on tarkoitus toteuttaa noin 15 päiväkoti- ja leikkipuistorakennuksen peruskorjaus- ja perusparannushanketta sekä noin 20 uudisrakentamishanketta. Päivähoidon kiinteistökustannukset ovat noin 15 % päivähoitopalveluiden kokonaiskustannuksista. Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta toteaa, että aloitteessa esitetyt varhaiskasvatuksen käyttötalousmäärärahoihin kohdistuvat esitykset eivät kuulu kaupunkiympäristölautakunnan toimialaan.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala kehittää aloitteessa mainittuja varhaiskasvatuksen kehittämiseen, päiväkotipaikkojen lisäämiseen ja leikkipuistotoiminnan turvaamiseen liittyviä palveluita sekä investointihankkeita yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan kanssa ottaen huomioon palveluiden laadun, niistä syntyvät yksikkökustannukset sekä alueiden palvelutarpeet kaupunginvaltuuston päättämän investointiraamin sekä strategiaohjelman mukaisesti.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus on pyytänyt kaupunkiympäristölautakunnalta lausuntoa kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen ym. varhaiskasvatusta koskevasta talousarvioaloitteesta 31.8.2017 mennessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.08.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Lisätietojen antaja

Anne Björn, kehittämisinsinööri, puhelin: 09 310 32870

anne.bjorn@hel.fi

Jarmo Raveala, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 23466

jarmo.raveala@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Allekirjoitettu Hakanen Yrjö ym. talousarvioaloite Kvsto 15.3.2017 asia 16
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.