Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Vesa Korkkulan ym. valtuustoaloitteesta koskien Suvilahden skeittipuiston virallistamista
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Suvilahden voimalaitoksen alueelle ollaan laatimassa asemakaavan muutosta. Kaavamuutokseen sisältyy lisäksi Kaasukellonpuiston alue sekä Kalasatamanpuiston eteläosa, jossa oleva huoltorakennus aiotaan purkaa ja korvata uudisrakennuksella. Kaavamuutoksen arvioidaan tulevan kaupunginvaltuuston käsittelyyn keväällä 2019.
Tulevassa Kaasukellonpuistossa sijaitsee nykyisin Suvilahden väliaikainen skeittipuisto. Kaasukellonpuistoon ollaan laatimassa kokonaissuunnitelmaa, jossa alue osoitetaan Kalasataman asukkaiden urheilu- ja virkistyskäyttöön siten, että se voi tarvittaessa toimia myös paisuntavarana Suvilahden tapahtumakentän tapahtumille, esimerkiksi musiikkifestivaaleille.
Skeittipuistotoiminnot sisällytetään osaksi Kaasukellonpuiston toimintoja. Skeittipuiston nykyiset rakenteet eivät voi säilyä sellaisenaan maaperän puhdistamisen ja maaston korkeuserojen muutosten johdosta.
Kaupunkiympäristölautakunta toteaa, että skeittaus toimintana on hyvin luonteva osa tulevaa Kaasukellonpuistoa ja aluetta tullaan kehittämään siten, että skeittipuisto säilyy yhtenä alueen toimintona myös tulevaisuudessa.
Käsittely
Vastaehdotus:
Mai Kivelä: Lisätään sana ''todennäköisesti' virkkeeseen: "Skeittipuiston nykyiset rakenteet eivät todennäköisesti voi säilyä sellaisenaan maaperän puhdistamisen ja maaston korkeuserojen muutosten johdosta" ja lisätään saman kappaleen viimeiseksi virkkeeksi: "Suvilahden skeittipuisto on kuitenkin skeittikulttuurihistoriallisesti merkittävä sekä kansainvälisesti tunnettu, ja sen olemassaolo pyritään säilyttämään mahdollisuuksien mukaan nykyisessä muodossaan."
Kannattaja: Mia Haglund
1 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisätään sana ''todennäköisesti' virkkeeseen: "Skeittipuiston nykyiset rakenteet eivät todennäköisesti voi säilyä sellaisenaan maaperän puhdistamisen ja maaston korkeuserojen muutosten johdosta" ja lisätään saman kappaleen viimeiseksi virkkeeksi: "Suvilahden skeittipuisto on kuitenkin skeittikulttuurihistoriallisesti merkittävä sekä kansainvälisesti tunnettu, ja sen olemassaolo pyritään säilyttämään mahdollisuuksien mukaan nykyisessä muodossaan."
Jaa-äänet: 8
Sirpa Asko-Seljavaara, Eveliina Heinäluoma, Nuutti Hyttinen, Jape Lovén, Risto Rautava, Laura Rissanen, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki
Ei-äänet: 3
Mia Haglund, Mai Kivelä, Leo Stranius
Tyhjä: 2
Tuomas Rantanen, Osmo Soininvaara
Poissa: 0
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 8-3.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Valtuustoaloite
Kaupunginvaltuutettu Vesa Korkkula ja 35 muuta valtuutettua ovat tehneet 15.3.2017 seuraavan valtuustoaloitteen:
Suvilahden skeittipuiston virallistaminen
Suvilahdesta on 2000-luvulla muodostunut elävä ja moninainen kaupunkikulttuurin keskus. Alueella on monenlaista liiketoimintaan ja etenkin festivaalialueena Suvilahti on tärkeä.
Osana Suvilahden aluetta on rullalautailijoiden ja Suomen Rullalauta-liitto ry:n talkootyönä rakentama (DIY) betoninen skeittipuisto, joka on saanut osakseen runsaasti kansainvälistä huomiota. Aluetta on myös hyödynnetty osana alueella järjestettäviä festivaaleja. Lisäksi rullalautailun suosio on ollut jo pitkään kasvussa ja lajissa kilpaillaan Tokion vuoden 2020 olympialaisissa.
Suvilahden skeittipuiston asema ei kuitenkaan ole turvattu. Alueelle saatetaan kaavoittaa jotain muuta.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Suvilahden nykyinen skeittipuisto saa virallisen aseman skeittipuistona osana seuraavaa Helsingin kaupungin skeittiohjelmaa ja että alueen kaavoituksessa huomioidaan nykyinen skeittipuisto siten, että puistoa ei tuhota.
Perustelut
Suomen Rullalautaliitto vuokrasi Suvilahden parkin alueen (n. 900 m²) Helsingin kaupungin tilakeskukselta vuonna 2011. Vuokrasopimus on väliaikainen, sillä alueelle rakentuu Kalasataman kaupunginosa. Sopimuksen mukaan väliaikainen skeittiparkki voi toimia siihen asti, kunnes rakentaminen sen kohdalla alkaa.
Suvilahden skeittiparkki on kokonaan skeittaajien talkootyönä rakentama (DIY). Helsingin kaupunki on osallistunut kustannuksiin nuorisoasiainkeskuksen, rakennusviraston ja Helsinki World Design Capital -hankkeen kautta. Parkki on osana Helsingin Skeittiohjelmaa 2015–2019. Osa rahoituksesta on saatu joukkorahoituskampanjan avulla.
Skeittipuistolle pyritään varaamaan vastaava tila valmisteilla olevassa Kaasukellonpuiston suunnitelmassa. Kaasukellonpuisto on tarkoitus suunnitella asukkaiden urheilu- ja virkistyskäyttöön siten, että se voi tarvittaessa toimia myös paisuntavarana Suvilahden tapahtumakentän tapahtumille, esimerkiksi musiikkifestivaaleille. Lisäksi se yhdistää Suvilahden ja Kalasatamanpuiston virkistys- ja vapaa-ajan alueet toisiinsa. Skeittaus toimintana on hyvin luonteva osa tulevaa Kaasukellonpuistoa.
Alustavia suunnitelmia Kaasukellonpuistoon ajatelluista toiminnoista, joissa skeittipuisto on mukana, on esitelty Skeittityöryhmälle 20.6.2017. Kaasukellonpuistoon on suunniteltu myös 1–2 kpl juniorikokoisia (40 x 60 m) jalkapallokenttiä paikallisten asukkaiden käyttöön, muita pelikenttiä, huoltorakennus ja pukukopit.
Suvilahden skeitti toimii nykyisessä sijainnissaan ja osittain keskeneräisenäkin hyvin. Asutusta ei ole lähellä, joten lautailusta aiheutuva melu ja ramppien jatkuva muokkaaminen ei haittaa lähiympäristöä. Negatiivisena vaikutuksena todettakoon graffitimaalarien leiriytyminen ramppien ja Oranssi ry:n rakennuksen väliin. Rampit ja Oranssi ry:n julkisivu on jatkuvasti graffitein sotkettu. Spray-maalin hajun kulkeutuminen sisätiloihin aiheuttaa sisäilmaongelmia ja tyhjät purkit roskaisuutta. Skeittaajat itse irtisanoutuvat tästä graffitimaalarien porukasta.
Kaasukellonpuisto suunnitellaan kokonaisuutena. Skeittipuiston nykyiset rakenteet eivät voi säilyä sellaisenaan maaperän puhdistamisen ja maaston korkeuserojen muutosten johdosta. Asemakaavan muutoksessa kaikki Suvilahden rakennukset tullaan suojelemaan.
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 23.10.2017 mennessä.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 05.09.2017 § 31
Päätös tullut nähtäväksi 04.10.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Pia Kilpinen, arkkitehti, puhelin: 09 310 37443
Tuomas Hakala, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37205
Antti Varkemaa, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37053