Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-003391
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 241 §

Konserniohjeen päivittäminen johtamisjärjestelmän uudistamiseen liittyen

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Helsingin kaupungin konserniohjeen liitteen 1 mukaisesti voimaan 1.6.2017 lukien.

Käsittely

Valtuutettu Yrjö Hakanen ehdotti valtuutettu Rene Hurstin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Päättäessään konserniohjeen päivityksestä valtuuston edellyttää, että kaupungin omistajaohjauksen toteuttamisessa Heka Oy:n ja Hekan alueyhtiöiden osalta selvitetään valtuuston poliittisen edustuksen valitseminen Heka Oy:n hallitukseen (vuokralaisten edustajien lisäksi), Heka Oy:n ja alueyhtiöiden konserniohjauksen toteuttaminen kaupunginhallituksen konsernijaostossa sekä vuokralaisdemokratiaohjesäännön uudistamisen tuominen valtuuston hyväksyttäväksi.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

5 äänestys

Valtuutettu Yrjö Hakasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI.

JAA-ehdotus: Päättäessään konserniohjeen päivityksestä valtuuston edellyttää, että kaupungin omistajaohjauksen toteuttamisessa Heka Oy:n ja Hekan alueyhtiöiden osalta selvitetään valtuuston poliittisen edustuksen valitseminen Heka Oy:n hallitukseen (vuokralaisten edustajien lisäksi), Heka Oy:n ja alueyhtiöiden konserniohjauksen toteuttaminen kaupunginhallituksen konsernijaostossa sekä vuokralaisdemokratiaohjesäännön uudistamisen tuominen valtuuston hyväksyttäväksi.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 36
Zahra Abdulla, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Eero Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Sirkku Ingervo, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Emma Kari, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Timo Laaninen, Maria Landén, Harri Lindell, Eija Loukoila, Jape Lovén, Petra Malin, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Sara Paavolainen, Terhi Peltokorpi, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Jukka Relander, Leo Stranius, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 23
Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Harry Bogomoloff, Matti Enroth, Patrik Gayer, Fatbardhe Hetemaj, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Lasse Männistö, Hannu Oskala, Pia Pakarinen, Timo Raittinen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Ulla-Marja Urho

Tyhjä: 20
Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Gunvor Brettschneider, Jussi Chydenius, Jasmin Hamid, Mari Holopainen, Suzan Ikävalko, Ville Jalovaara, Otso Kivekäs, Tuuli Kousa, Hannele Luukkainen, Björn Månsson, Jan D Oker-Blom, Erkki Perälä, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Osmo Soininvaara, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Sanna Vesikansa

Poissa: 6
Juha Hakola, Osku Pajamäki, Jaana Pelkonen, Mari Puoskari, Nasima Razmyar, Tomi Sevander

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Yrjö Hakasen ehdottamaa toivomuspontta.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hakanen, Yrjö Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eero Ei valtuustoryhmää
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hursti, Rene Ei valtuustoryhmää
Huru, Nina Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Ingervo, Sirkku Ei valtuustoryhmää
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kanerva, Seppo Ei valtuustoryhmää
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Laaninen, Timo Ei valtuustoryhmää
Landén, Maria Ei valtuustoryhmää
Lindell, Harri Ei valtuustoryhmää
Loukoila, Eija Ei valtuustoryhmää
Lovén, Jape Ei valtuustoryhmää
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Mäki, Terhi Ei valtuustoryhmää
Mäkimattila, Sari Ei valtuustoryhmää
Paavolainen, Sara Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Puhakka, Sirpa Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Relander, Jukka Ei valtuustoryhmää
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Valokainen, Tuomo Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Andersson, Hennariikka Ei valtuustoryhmää
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Enroth, Matti Ei valtuustoryhmää
Gayer, Patrik Ei valtuustoryhmää
Hetemaj, Fatbardhe Ei valtuustoryhmää
Kantola, Helena Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Krohn, Minerva Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Majuri, Pekka Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Männistö, Lasse Ei valtuustoryhmää
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raittinen, Timo Ei valtuustoryhmää
Rauhamäki, Tatu Ei valtuustoryhmää
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Brettschneider, Gunvor Ei valtuustoryhmää
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Ikävalko, Suzan Ei valtuustoryhmää
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kousa, Tuuli Ei valtuustoryhmää
Luukkainen, Hannele Ei valtuustoryhmää
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Oker-Blom, Jan D Ei valtuustoryhmää
Perälä, Erkki Ei valtuustoryhmää
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Kaarin Ei valtuustoryhmää
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajamäki, Osku Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Puoskari, Mari Ei valtuustoryhmää
Razmyar, Nasima Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 21 14 8 4
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 4 0 0 0
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 3 0 2 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 2 1 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 2 1 8 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 1 7 0 1
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 0 2 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Taustaa

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 25.5.2016, § 138 voimassaolevan konserniohjeen.

Kaupunginvaltuusto päätti 22.6.2016, § 196 uudistaa kaupungin johtamisjärjestelmän 1.6.2017 lukien ja hyväksyi kaupungin hallintosäännön johtamisjärjestelmää koskevat osat.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.11.2016, § 291 kaupungin hallintosäännön voimaan 1.6.2017 lukien.

Voimassaolevan konserniohjeen päivittäminen on tarpeen kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamiseen liittyen.

Keskeiset muutokset voimassaolevaan konserniohjeeseen

Päivitetyn konserniohjeen keskeiset muutokset ja lisäykset ovat ohjeen sisällysluettelon mukaisessa järjestyksessä seuraavat:

  • konsernijohdon määritelmässä ja tehtävissä on otettu huomioon johtamisjärjestelmän uudistaminen ja 1.6.2017 lukien voimaan tuleva hallintosääntö,
  • tytär- ja osakkuusyhteisöjen perustamiseen ja omistuksesta luopumiseen liittyen on otettu huomioon kaupungininsinöörin hallintosääntöön perustuva toimivalta,
  • omistajaohjauksen nykyinen toimintamalli on kirjattu selkeämmin konserniohjeeseen: kaupunki ohjaa lähtökohtaisesti vain suorassa omistuksessa olevia tytäryhteisöjään, alikonsernien ohjaus tapahtuu niiden emoyhteisöjen ohjaamisen kautta,
  • toimiohjeiden antamisessa on otettu huomioon johtamisjärjestelmän uudistaminen ja hallintosäännön määräykset,
  • tytäryhteisöjen salkuttamiseen liittyen konserniohjeeseen on lisätty tunnusmerkit, joiden perusteella kaupunginhallitus tekee kokonaisharkinnan tytäryhteisöjen kuulumisesta markkinaehtoisesti toimivien tytäryhteisöjen salkkuun,
  • markkinaehtoisesti toimivat tytäryhteisöt kuuluvat pormestarin toimialaan, muiden yhteisöjen osalta kuuluminen pormestarin tai apulaispormestarien toimialaan ratkaistaan asianomaisen yhteisön toimialan perusteella,
  • kaupungin ennakkokannan hankkimisvelvollisuuden osalta on otettu huomioon johtamisjärjestelmän uudistaminen,
  • kaupungin päätettäväksi siirrettävien yhteisöjen asioiden osalta on selvennetty, että kaupungin päätös voidaan tehdä yhtiökokouspäätöksenä tai osakkeenomistajan päätöksenä yhtiökokousta pitämättä,
  • tytäryhteisöjen seurannassa ja raportoinnissa sekä kaupunkikonsernin tarkastuksessa on otettu huomioon johtamisjärjestelmän uudistaminen,
  • kaupunkikonsernin sisäisissä palveluissa on otettu huomioon Oiva Akatemia -liikelaitoksen toiminnan päättyminen ja tarkennettu konsernitiliin liittymistä koskevaa kohtaa,
  • luottamushenkilöiden tietojensaantioikeutta on tarkennettu niin, että se koskee paitsi tytäryhtiöitä myös muita tytäryhteisöjä ja -säätiöitä,
  • viestinnän ohjeiden osalta on mahdollistettu myös kaupunginhallituksen antamia viestinnän ohjeita alemman tasoisten ohjeiden antaminen.

Päivitetyn konserniohjeen muutokset näkyvissä -versio on liitteenä.

Täytäntöönpano

Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy sille tehdyn esityksen, kaupunginhallitus tulee täytäntöönpanopäätöksessään kehottamaan kaupungin edustajia tytäryhteisöjen ja -säätiöiden hallituksissa ja muissa toimielimissä huolehtimaan siitä, että uusi konserniohje käsitellään kyseisissä toimielimissä ja hyväksytään tytäryhteisöjä ja -säätiöitä sitovaksi.

Lopuksi

Kaupungin johtamisjärjestelmän uudistus muuttaa kaupungin konsernijohtoa. Uuden johtamisjärjestelmän mukaisen 1.6.2017 voimaan tulevan hallintosäännön määräykset on tarpeen ottaa huomioon myös kaupungin konserniohjeessa. Samalla konserniohjeeseen on tarkoituksenmukaista tehdä muut tarpeelliset teknisluonteiset tai muuten vähäiset tarkistukset.

Päätösesitys perusteluineen vastaa kaupunginhallituksen konsernijaoston esitystä.

Sulje

Kaupunginhallitus 08.05.2017 § 500

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Helsingin kaupungin konserniohjeen liitteen 1 mukaisesti voimaan 1.6.2017 lukien.

02.05.2017 Pöydälle

Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.04.2017 § 67

Esitys

Kaupunginhallituksen konsernijaosto esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Helsingin kaupungin konserniohjeen liitteen 1 mukaisesti voimaan 1.6.2017 lukien.

Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 26.05.2017

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, jolla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi