Kaupunkiympäristötalo, projektinjohtourakka ja maanrakennusurakka, lisä- ja muutostyövarausten yhdistäminen
Kaupunkiympäristötalo, projektinjohtourakka, urakoitsijan valinta
Päätös
A
Tekninen johtaja päätti hyväksyä Skanska Talonrakennus Oy:n antaman eniten vertailupisteitä 100.0 saaneen tarjouksen Kaupunkiympäristötalon projektinjohtourakan töistä arvonlisäverottomaan tavoitehintaan 82 812 000 euroa.
B
Tekninen johtaja päätti oikeuttaa rakennuttaminen palvelun yksikön päällikön käyttämään urakoissa mahdollisesti esiintyviin muutostöihin sekä urakkasopimusten perusteella mahdollisesti syntyviin muihin lisävelvoitteisiin 20.9.2017 allekirjoitetun ja hyväksytyn urakkavaiheen (UKA) kustannusarvion mukaiset varaukset.
C
Tekninen johtaja päätti oikeuttaa rakennuttaminen palvelun rakennuttamispäällikön ja yksikön päällikön allekirjoittamaan hankkeeseen kohdistuvan sopimuksen sekä yksikön päällikön allekirjoittamaan lisä- ja muutostyötilaukset sekä hankkeen vastuuhenkilön vastaanottamaan urakan.
Päätöksen perustelut
Kaupunkiympäristön toimialan yhteisen tilahankeen 8.6.2017 laadittu hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 28.9.2016 (240 §) siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 46 140 brm² ja että rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 95 400 000 euroa ilman paikoituksen kustannusta ja 113 000 000 euroa paikoituksen kustannus mukaan lukien maaliskuun 2016 kustannustasossa.
Kaupunkiympäristön toimialan rakennuttaminen-palvelu on teettänyt suunnitelmat ja kilpailuttanut urakan EU-kynnysarvon ylittävänä hankintana kokonaisurakkana siten, että projektinjohtourakan kilpailutus toteutetaan kaksivaiheisena käyttäen tarjousperusteista neuvottelumenettelyä. Hankinnasta on 5.5.2017 julkaistu hankintailmoitus (nro 2017-011618) sähköisessä ilmoituskanava Hilmassa.
Urakkatarjouskilpailuun hyväksytyt tarjoajat on valittu hankintailmoituksessa ilmoitetuilla kriteereillä. Tarjouskilpailuun valittiin 5 yritystä. Tarjoajien valinnasta on Kaupunkiympäristön toimialan Rakennukset ja yleiset alueet Tekninen johtaja tehnyt päätöksen 21.6.2017 22§.
Projektinjohtourakan töistä saatiin 5 tarjousta määräaikaan 11.9.2017 klo 13:00 mennessä. Tarjousten arvonlisäverottomien hintojen vaihteluväli on 79 778 000 – 88 555 112 euroa. Tarjouskilpailun voittaja valittiin laatu- ja hintapisteytyksen perusteella, jossa laadun painoarvo on 45 % ja hinnan painoarvo 55 %. Laatu- ja hintapisteytys huomioon ottaen tarjouskilpailun voitti tavoitehinnaltaan 82 812 000 euron tarjous.
Hankkeen urakkavaiheen (UKA) kokonaiskustannukset ovat kustannustasossa heinäkuu 2017 arvonlisäverottomina yhteensä 127 793 200 euroa, joka on tarjoushintaindeksillä korjatun enimmäishinnan mukainen.
Päätösehdotuksen mukaisen urakoitsijan soveltuvuusehdot ja tilaajavastuulain sekä hankintalain mukaiset tiedot on tarkastettu ja ne ovat hyväksyttävät.
Projektinjohtourakan työt aloitetaan 12/2017 ja työn on suunniteltu valmistuvan 2/2020.
Helsingin kaupunki tekee sopimuksen kaupunkiympäristötalon omistamista ja hallitsemista varten perustettavan kiinteistöosakeyhtiön (Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi) lukuun. Sopimus siitä aiheutuneine velvoitteineen, vastuineen ja oikeuksineen siirtyy yhtiön perustamisen rekisteröimisellä yhtiölle.
Hankkeen rahoituksesta vastaa perustettava kiinteistöyhtiö Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi.
Päätös tullut nähtäväksi 07.12.2024
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Pöytäkirjan 44 § (Päätöskohdasta A).
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Sähköpostiosoite: | |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2000 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Pöytäkirjan 44 § (Päätöskohdista B-C).
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Lisätietojen antaja
Arto Manninen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 31849