Kaupunkiympäristölautakunnan kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostamista, lunastamista tai vaihdossa hankkimista koskevan toimivallan siirtäminen
Päätös
Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päätti siirtää kaupunkiympäristölautakunnan hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 momentin 5 kohdan toimivaltaa ostaa, lunastaa tai vaihdossa hankkia kiinteistöjen hallintaan oikeuttavia osakkeita kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa kaupunkiympäristötoimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tonttipäällikölle seuraavasti:
Tonttipäällikkö
- Päättää ostaa, lunastaa ja vaihdossa hankkia kiinteistöjen hallintaan oikeuttavia osakkeita enintään 1 500 000 euroon saakka.
Toimivalta siirretään siihen asti, että uusi toimielin on tehnyt uuden tätä asiaa koskevan päätöksen, mutta kuitenkin enintään 30.9.2017 asti.
Käsittely
Vastaehdotus: Otso Kivekäs
Toimivalta siirretään siihen asti, että uusi toimielin on tehnyt uuden tätä asiaa koskevan päätöksen, mutta kuitenkin enintään 30.9.2017 asti.
Kannattaja: Veronika Honkasalo
Johtamisen jaosto hyväksyi yksimielisesti Otso Kivekkään vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.
Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päättää siirtää kaupunkiympäristölautakunnan hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 momentin 5 kohdan toimivaltaa ostaa, lunastaa tai vaihdossa hankkia kiinteistöjen hallintaan oikeuttavia osakkeita kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa kaupunkiympäristötoimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tonttipäällikölle seuraavasti:
Tonttipäällikkö
- Päättää ostaa, lunastaa ja vaihdossa hankkia kiinteistöjen hallintaan oikeuttavia osakkeita enintään 1 500 000 euroon saakka.
Helsingin kaupunginvaltuuston 3.5.2017 (§ 206) hyväksymän hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 momentin 5 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää ostaa, lunastaa tai vaihdossa hankkia kiinteistöjen hallintaan oikeuttavia osakkeita kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa. Kaupunginhallitus päätti 22.5.2017, että kaupunkiympäristölautakunta tai sen määräämä päättää kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostoista, lunastuksista tai vaihdossa hankkimisesta, kun sopimuksen kokonaisarvo on enintään 2 miljoonaa euroa.
Kaupunginvaltuusto päätti 22.6.2016 (§ 196), että kaupunginhallituksen johtamisen jaosto voi tehdä hallintosäännön toimeenpanoon liittyviä muiden toimielinten kuin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluvia päätöksiä ennen hallintosäännön voimaantuloa.
Kaupunkiympäristölautakunnan toimivaltaa esitetään delegoitavaksi kaupunkiympäristötoimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tonttipäällikölle siten, että tämä päättää enintään 1 500 000 euron arvoisten kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimisesta.
Ehdotettua toimivaltaa ei ole aiemmin siirretty. Kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimisessa on kyse samasta asiasta kuin kiinteistöjen ostossa, minkä johdosta toimivaltaa ehdotetaan siirrettäväksi vastaavalla tavalla. Ehdotetun toimivallan siirron tarkoituksena on, että päätöksenteko tapahtuisi hallinnollisesti tarkoituksenmukaisimmalla tasolla.
Päätös on voimassa kaupunginhallituksen määrittelemien rajojen voimassaolon ajan siten, että asia on tarkoitus käsitellä uudestaan 30.9.2017 mennessä tai kun kaupunginhallitus on määritellyt rajat uudestaan.
Päätös tullut nähtäväksi 07.07.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Marko Karvinen, strategiapäällikkö, puhelin: 09 310 36257
Silja Hyvärinen, hallintojohtaja, puhelin: 09 310 38619