Jäsenten valitseminen Kårkulla samkommun -nimisen kuntayhtymän valtuustoon vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti valita vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi kolme jäsentä ja kolme henkilökohtaista varajäsentä Kårkulla samkommun -nimisen kuntayhtymän valtuustoon seuraavasti:
Jäsenet | Varajäsenet |
Touko Niinimäki | Iiro Auterinen |
Inger Östergård | Laura Lybeck |
Oscar Ohlis | Jona Granlund |
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kårkulla samkommun on kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa tarkoitettu kuntayhtymä, jonka tarkoituksena on jäsenkuntiensa ruotsinkielisen väestön erityishuollon järjestäminen. Helsinki on kuntayhtymän jäsen.
Helsingin kaupungilla on perussopimuksen mukaan oikeus valita kuntayhtymän valtuustoon kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Kuntayhtymän valtuuston toimikausi on neljä vuotta.
Jäsenten valinnassa tulee noudattaa tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaista kiintiöperiaatetta eli toimielimessä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Kaupunginhallitus 04.09.2017 § 772
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättää valita vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi kolme jäsentä ja kolme henkilökohtaista varajäsentä Kårkulla samkommun -nimisen kuntayhtymän valtuustoon seuraavasti:
Jäsenet | Varajäsenet |
Touko Niinimäki | Iiro Auterinen |
Inger Östergård | Laura Lybeck |
Oscar Ohlis | Jona Granlund |
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää Sanna Vesikansan ehdotuksesta, että Kårkulla samkommun -nimisen kuntayhtymän valtuuston jäseneksi valitaan Touko Niinimäki ja varajäseneksi Iiro Auterinen.
28.08.2017 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184
Päätös tullut nähtäväksi 27.09.2017
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, jolla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184