Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-006795
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 5 §

Toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla hankinnoissa

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus ja koulutuslautakunta päätti siirtää hankintojen toimivaltaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla 20.6.2017 alkaen 31.5.2018 saakka liitteen 1 mukaisesti.

Käsittely

Keskustelu.

Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginvaltuuston hyväksymän (22.6.2016 § 196) hallintosäännön mukaan toimialalautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 2 momentti 3 kohta).

Päättäessään hallintosäännöstä kaupunginvaltuusto päätti myös, että kaupunginhallituksen johtamisen jaosto voi tehdä hallintosäännön toimeenpanoon liittyviä muiden toimielinten kuin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluvia päätöksiä ennen hallintosäännön voimaantuloa.

Tämän kaupunginvaltuuston päätöksen perusteella kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päätti siirtää hankintojen toimivaltaa 22.5.2017 kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla 1.6.2017 alkaen 31.5.2018 saakka. Liitteenä oleva tarkistettu esitys vastaa johtamisen jaoston päätöstä eräin muutoksin, jotka on korostettu liitteessä. Esitetyt muutokset ovat seuraavat:

- Leikkipuisto- ja iltapäivätoiminnan päällikölle on esitetty 15 000 euron hankintavaltuutta

- Koululaisten iltapäivätoiminnan palveluvastaavalle on esitetty 5 000 euron hankintavaltuutta

- Lukion/aikuislukion rehtorin sijaiselle on esitetty 15 000 euron hankintavaltuutta

- Hallintopäällikölle on esitetty 100 000 euron hankintavaltuutta

Lisäksi on lisätty toteamus siitä, että sijainen käyttää sijaistettavan hankintavaltuutta vain sijaisena toimiessaan eli käytännössä vuosi- ja sairauslomien sekä virkamatkojen aikana.

Esitetyt muutokset perustuvat toiminnan tarpeisiin. Valmistelussa on huomioitu valtuuksien yhtenäisyys kaupungin muiden toimialojen ja keskushallinnon hankintavaltuuksiin nähden. Toimialan hankintavaltuuksien lukumäärää on toimialan muodostaneiden virastojen aiempiin hankintavaltuuksiin verrattuna karsittu. Valtuuksien suuruuksia on tarkasteltu kunkin viran tehtävistä ja tarpeista lähtien. Hankintavaltuuksia voi olla ainoastaan viranhaltijoilla.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.06.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 80295

tero.vuontisjarvi@hel.fi