Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan, kulttuurijaoston, liikuntajaoston ja nuorisojaoston kokousajat

HEL 2017-006973
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 34 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kevätkauden kokousajat vuonna 2021

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto kokoontuu kevätkaudella 2021 seuraavasti:

ti 26.1.2021
klo 16.15
to 8.4.2021
klo 16.15
to 20.5.2021
klo 16.15

Liikuntajaoston syyskauden 2021 ensimmäinen kokous pidetään tiistaina 14.9.2021 klo 16.15

Liikuntajaosto kokoontuu Fredriksbergin B-talossa lautakunnan kokoushuoneessa osoitteessa Konepajankuja 3, 2. kerros. Koronapandemiatilanteen niin vaatiessa jaoston kokouksiin on myös yhä mahdollisuus osallistua sähköisessä toimintaympäristössä etänä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan kutsusta ja 3 momentin mukaan toimielimen puheenjohtaja voi asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn vuoksi peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä.

Keväällä 2021 järjestetään kuntavaalit. Kun kaupunginvaltuusto on valinnut uuden kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston jäsenet, niin uudella puheenjohtajalla ja liikuntajaostolla on mahdollisuus tarvittaessa muuttaa syyskauden ensimmäisen kokouksen nyt ennakkoon sovittavaa ajankohtaa.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 09.06.2020 § 18

10.12.2019 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.12.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen

Lisätietojen antaja

Miska Nera, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 37012

miska.nera@hel.fi