Toimivallan siirtäminen kulttuuri- ja nuorisopalvelukokonaisuuksien viranhaltijoille vuokralle antamiseen ja muuhun käyttöön luovuttamiseen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-007075
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 91 §

Toimivallan siirtäminen kulttuuri- ja nuorisopalvelukokonaisuuksien viranhaltijoille vuokralle antamiseen ja muuhun käyttöön luovuttamiseen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti siirtää toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin perusteella seuraavasti:

Hallintaoikeutensa puitteissa maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta sekä muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään kuuden (6) vuoden ajaksi samoin kuin toistaiseksi, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään kuuden (6) kuukauden kuluttua irtisanomisesta.

Päätöksen tekevä viranhaltija on palvelukokonaisuuden johtaja, joka saa päättää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hallinnassa olevien maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta tai muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään kuuden (6) vuoden ajaksi samoin kuin toistaiseksi, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään kuuden (6) kuukauden kuluttua irtisanomisesta seuraavin perustein:

  • Vuokran määrittely pohjautuu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulloinkin päättämään hinnastoon tai vuokra määräytyy tarjouskilpailun perusteella.

Päätöksen tekevä viranhaltija on palvelun päällikkö, joka saa päättää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hallinnassa olevien maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta tai muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään neljän (4) vuoden ajaksi seuraavin perustein:

  • Vuokran määrittely pohjautuu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulloinkin päättämään hinnastoon tai vuokra määräytyy tarjouskilpailun perusteella.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 6 kohdan mukaan:

Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy ne perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää, hallintaoikeutensa puitteissa maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta sekä muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään 10 vuoden ajaksi samoin kuin toistaiseksi, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään kuuden kuukauden kuluttua irtisanomisesta.

Esityksellä yhtenäistetään toimialan palvelukokonaisuuksien viranhaltijoiden toimivalta vuokralle antamisen ja muun käyttöön luovuttamisen osalta. Viranhaltijoiden toimivaltuusrajat pohjautuvat lautakunnan päätökseen 20.6.2017, § 5 toimivallan siirtämisestä liikuntapalvelukokonaisuuden osalta.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.06.2017 § 5

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.05.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

hallintojohtaja
Kirsti Laine-Hendolin

Lisätietojen antaja

Anna Koskinen, lakimies, puhelin: 09 310 28007

anna.koskinen@hel.fi