Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ympäristölupahakemuksesta vesipitoisten massojen käsittelyyn Kyläsaaren entisen jätepuhdistamon lietteensakeutusaltaassa
Päätös
Kaupunginhallitus päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ympäristölupahakemuksesta vesipitoisten massojen kuivatuksesta, esikäsittelystä ja välivarastoinnista Kyläsaaren entisen jätevedenpuhdistamon lietteensakeutusaltaassa seuraavan lausunnon:
Helsingin kaupunginhallitus viittaa Helsingin kaupungin ympäristöpalveluiden ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaisena 15.8.2017 antamaan lausuntoon Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ja toteaa, että ympäristöluvan ja toiminnan aloittamisluvan hyväksymiselle ei ole estettä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Lausuntopyyntö
Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Helsingin kaupungin ja kaupungin ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaisen lausuntoa Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Staran hakemuksesta vesipitoisten massojen kuivatukseen, esikäsittelyyn ja välivarastointiin Kyläsaaren entisen jätevedenpuhdistamon lietteensakeutusaltaassa. Lausuntoa on pyydetty 31.8.2017 mennessä. Lausunnon antamiselle varattua määräaikaan on pidennetty 26.9.2017 asti.
Hakemuksen pääasiallinen sisältö
Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara hakee ympäristölupaa vesipitoisten massojen kuivatuksen, esikäsittelyn ja välivarastoinnin jatkamiselle Kyläsaaren entisen jätevedenpuhdistamon lietteensakeutusaltaassa sekä toiminnan aloittamislupaa. Kyseiselle toiminnalle on tällä hetkellä voimassa ympäristölupa, jonka voimassaolo päättyy vuoden 2017 lopussa. Toimintaa esitetään jatkettavaksi yhdessä altaassa vuoteen 2027 saakka.
Altaassa on tarkoitus kuivattaa Helsingin kaupungin alueelta tulevia vesipitoisia massoja, jotka voivat olla esimerkiksi ruopattuja pohjasedimenttejä, lumenkaatopaikkojen sulatusaltaisiin kertyneitä maamassoja tai hiekanerottimiin ja hulevesikaivoihin kertyneitä maa-aineksia. Vesi erotetaan massoista altaan pohjalla sijaitsevan kaivon kautta tai altaan pohjalle tai massan sekaan pystyyn asennettavien salaojaputkien avulla. Vedet johdetaan altaasta viereiseen umpikaivoon, josta otetaan tarvittaessa vesinäytteitä viemäröintikelpoisuuden selvittämiseksi.
Altaassa käsiteltävät massat voivat olla puhtaita tai sisältää erilaisia haitta-aineita, kuten raskasmetalleja, arseenia, bromia, booria, fluoridia, sulfidia, öljyhiilivetyjä, polyaromaattisia yhdisteitä, polykloorattuja bifenyylejä, PCDD/PCDF -yhdisteitä, kloorifenoleja, torjunta-aineita, orgaanisia tinayhdisteitä, syanidia tai muita heikosti haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Joissakin tapauksissa massojen haitta-ainepitoisuudet voivat ylittää vaarallisen jätteen raja-arvot. Massat toimitetaan niiden laadun mukaisiin jatkokäsittely- tai loppusijoituspaikkoihin.
Toiminnanharjoittajan arvion mukaan toiminnasta aiheutuva liikenne on 10–20 kuorma-autoa päivässä silloin, kun allasta täytetään tai tyhjennetään. Muulloin kohteelle ei ole liikennettä. Liikenteen lisäksi melua aiheuttaa massojen kääntely työkoneilla. Melua aiheuttavat toiminnot pyritään hakemuksen mukaan suorittamaan arkisin kello 7–18. Laitoksen on tarkoitus olla toiminnassa arkisin klo 7–22 ja tarvittaessa viikonloppuisin klo 7–18. Pölyhaittoja ehkäistään pitämällä työalue ja ajoreitit puhtaina sekä tarvittaessa käyttämällä pölynsidontaa tai kastelua.
Hakemuksen mukainen toiminta on jatkunut alueella jo useita vuosia eikä siitä ole aiheutunut ympäristöhaittoja. Toiminta tulee supistumaan voimassa olevan ympäristöluvan mukaisesta toiminnasta siten, että käyttöön jää nykyisen kolmen käsittelyaltaan sijaan yksi allas.
Saadut lausunnot
Asiasta on saatu kaupunkiympäristön toimialan ja kaupunkiympäristön ympäristöpalvelujen lausunnot.
Kaupunkiympäristön toimiala 16.8.2017
Helsingin kaupungin Stara hakee ympäristölupaa (ESAVI/4449/2017) vesipitoisten massojen kuivatuksen, esikäsittelyn ja välivarastoinnin jatkamiselle Kyläsaaren entisen jätevedenpuhdistamon lietteensakeutusaltaassa sekä toiminnan aloittamislupaa. Kyseiselle toiminnalle on tällä hetkellä voimassa ympäristölupa, jonka voimassaolo päättyy vuoden 2017 lopussa. Toimintaa esitetään jatkettavaksi yhdessä altaassa vuoteen 2027 saakka.
Hakemuksen mukainen toiminta tapahtuu pääosin noin 1 000 m3 kokoisessa altaassa, jossa on tarkoitus käsitellä vuosittain korkeintaan 2 000 m3 märkiä massoja, kuten merisedimenttejä ja lumensulatusaltaisiin kertyneitä massoja. Käsiteltävät massat tulevat Helsingin kaupungin kohteista. Toiminnan tavoitteena on käsitellä vesipitoiset massat siten, että ne on mahdollista ohjata hyötykäyttöön tai loppusijoittaa. Käsittelyllä voidaan myös pienentää loppusijoituskustannuksia. Tavoitetta pidetään kannatettavana.
Hakemuksessa on tunnistettu ja kuvattu toimintaan liittyvät ympäristöriskit ja häiriöt ja näihin liittyvä valvonta ja seuranta.
Hakemuksen mukaan toiminnasta ei aiheudu ympäristöstä poikkeavaa meluhaittaa, eikä melu ole jatkuvaa. Toiminnasta ei myöskään aiheudu pölyhaittaa eikä päästöjä maaperään, pohjaveteen tai vesistöön.
Lietteensakeutusallas sijaitsee Hermannin kaupunginosassa osoitteessa Kyläsaarenkatu 8 kiinteistöllä 91-21-676-3. Kohde sijoittuu Sörnäistenrannan ja Hermanninrannan osayleiskaava-alueelle. Osayleiskaavassa nro 11650 alue on merkitty kerrostalovaltaiseksi alueeksi. Alueella on voimassa yleiskaava 2002, jossa alue on kerrostalovaltaista asumisen ja toimitilojen aluetta. Alueella on voimassa asemakaava nro 10240 (28.1.1998), jossa alue on osoitettu ympäristöhaittoja aiheuttamattomille teollisuus- ja varastorakennuksille sekä toimistorakennuksille. Lähiympäristön tuorein asemakaava 12407 on saanut lainvoiman vuonna 2017. Kaava mahdollistaa mm. asuinkerrostalojen-, erityisasumisen sekä liike- ja hotellirakennusten sijoittamisen lähimmillään noin 150 metrin etäisyydelle lupakohteesta. Kalasataman rakentumisjärjestyksen ja kaavoituksen ajoituksen suhteen on todennäköistä, että toiminnalla on edellytykset jatkua ympäristölupahakemuksen edellyttämällä tavalla.
Kaupunkiympäristön toimialan käsityksen mukaan estettä jatkaa sakeutusaltaan toimintaa vuoteen 2027 asti ei ole. Toiminnan aloittamislupaa ennen uuden luvan lainvoimaisuutta pidetään kannatettava, jotta toimintaa voidaan jatkaa keskeytyksettä.
Lisätiedot
Kati Valkama, ympäristösuunnittelija, puhelin: 09 310 36573
Tuomas Hakala, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37205
Kaarina Laakso, diplomi-insinööri, puhelin: 09 310 37250
Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Ympäristöpalvelut Ympäristönsuojelu Yksikön päällikkö 15.08.2017 § 63
Kaupunginhallitus on pyytänyt 17.8.2017 mennessä ympäristöpalveluilta lausuntoa Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Staran ympäristölupahakemuksesta, joka koskee vesipitoisten massojen kuivatus-, esikäsittely- ja varastointitoimintaa Kyläsaaressa. Ympäristölupahakemus on käsittelyssä Etelä-Suomen aluehallintovirastossa, joka on pyytänyt hakemuksesta lausuntoa 31.8.2017 mennessä Helsingin kaupunginhallitukselta, Helsingin kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta ja Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta.
Kuvaus toiminnasta, jolle ympäristölupaa haetaan
Ympäristölupaa haetaan vesipitoisten massojen kuivatukseen, esikäsittelyyn ja välivarastointiin entisen Kyläsaaren jätevedenpuhdistamon yhdessä sakeutusaltaassa, jonka koko on 1000 m³. Toimintaa on harjoitettu alueella jo useita vuosia ja tämän hetkinen ympäristölupa (ESAVI/747/04.08/2010) on voimassa 31.12.2017 asti. Uutta ympäristölupaa haetaan 31.12.2027 asti.
Altaassa on tarkoitus kuivattaa Helsingin kaupungin alueelta tulevia vesipitoisia massoja, jotka voivat olla esimerkiksi ruopattuja pohjasedimenttejä, lumenkaatopaikkojen sulatusaltaisiin kertyneitä maamassoja tai hiekanerottimiin ja hulevesikaivoihin kertyneitä maa-aineksia. Vesi erotetaan massoista altaan pohjalla sijaitsevan kaivon kautta tai altaan pohjalle tai massan sekaan pystyyn asennettavien salaojaputkien avulla. Vedet johdetaan altaasta viereiseen umpikaivoon, josta otetaan tarvittaessa vesinäytteitä viemäröintikelpoisuuden selvittämiseksi.
Altaassa käsiteltävät massat voivat olla puhtaita tai sisältää erilaisia haitta-aineita, kuten raskasmetalleja, arseenia, bromia, booria, fluoridia, sulfidia, öljyhiilivetyjä, polyaromaattisia yhdisteitä, polykloorattuja bifenyylejä, PCDD/PCDF -yhdisteitä, kloorifenoleja, torjunta-aineita, orgaanisia tinayhdisteitä, syanidia tai muita heikosti haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Joissakin tapauksissa massojen haitta-ainepitoisuudet voivat ylittää vaarallisen jätteen raja-arvot. Massat toimitetaan niiden laadun mukaisiin jatkokäsittely- tai loppusijoituspaikkoihin.
Toiminnanharjoittajan arvion mukaan toiminnasta aiheutuva liikenne on 10-20 kuorma-autoa päivässä silloin, kun allasta täytetään tai tyhjennetään. Muulloin kohteelle ei ole liikennettä. Liikenteen lisäksi melua aiheuttaa massojen kääntely työkoneilla. Melua aiheuttavat toiminnot pyritään hakemuksen mukaan suorittamaan arkisin kello 7-18. Laitoksen on tarkoitus olla toiminnassa arkisin klo 7-22 ja tarvittaessa viikonloppuisin klo 7-18. Pölyhaittoja ehkäistään pitämällä työalue ja ajoreitit puhtaina sekä tarvittaessa käyttämällä pölynsidontaa tai kastelua.
Lausunto
Hakemuksen mukainen toiminta on jatkunut alueella jo useita vuosia eikä siitä ole ympäristönsuojeluyksikön tietojen mukaan aiheutunut ympäristöhaittoja. Toiminta tulee supistumaan voimassa olevan ympäristöluvan mukaisesta toiminnasta siten, että käyttöön jää nykyisen kolmen käsittelyaltaan sijaan ainoastaan yksi allas.
Alueen maankäyttö tulee muuttumaan ns. Kalasataman alueen rakentamisen myötä, mutta tämän hetkisen tiedon mukaan Kyläsaaren alueen rakentaminen ajoittuu vuosille 2030-2036 lukuun ottamatta Kyläsaarenkadun pohjoispään ns. kampusaluetta, joka on suurelta osin jo valmis.
Edellä todetun perusteella ympäristönsuojelupäällikkö katsoo Helsingin kaupungin ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaisen ominaisuudessa, että ympäristölupahakemuksen hyväksymiselle ei ole estettä. Toiminnan tällä hetkellä voimassa olevassa ympäristöluvassa (ESAVI/747/04.08/2010) annetut määräykset ovat pääosin edelleen soveltuvia toimintaa ohjaaviksi lupamääräyksiksi.
Lisätiedot
Petri Puttonen, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 32009
Päätös tullut nähtäväksi 20.09.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Timo Linden, vs. apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550