Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-011773
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 1098 §

Toimivallan siirtäminen liikenneliikelaitokselle autopaikkojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ym. osalta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti toimivallan siirtämisestä hallintosäännön 8 luvun 1 § 2 mom. 3 kohdan nojalla 1.1.2018 lukien seuraavasti:

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päättää autopaikkojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden, osuuksien ja käyttöoikeuksien hankkimisesta ja luovuttamisesta, kun sopimuksen ennakoitu veroton kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Liikenneliikelaitoksen johtokunta esittää 9.11.2017, että kaupunginhallitus siirtää liikenneliikelaitokselle hallintosäännön mukaista toimivaltaansa päättää osakkeiden ja osuuksien hankkimisesta ja luovuttamisesta. Esitys on päätöshistoriassa.

Kaupunginhallitus on 21.8.2017 § 750 päättänyt siirtää Helsingin kaupungin hallinnassa olevien liityntäpysäköintiin tarkoitettujen alueiden sekä Rautatientorin ja Malmin bussiterminaalialueiden hallinnan Helsingin kaupungin liikenneliikelaitokselle (HKL) 1.1.2018 alkaen.

Liityntäpysäköintialueiden hallinnan siirtyessä liikenneliikelaitokselle on tarkoituksenmukaista siirtää liikenneliikelaitoksen johtokunnalle toimivalta päättää autopaikkojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ym. hankkimisesta ja luovuttamisesta. Osakkeiden hankkimisesta ja luovuttamisesta päättää nykyisin kaupunginhallitus hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan. Kaupunginhallitus myös hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan muu toimielin tai viranhaltija voi päättää ko. asioista.

Johtokunnan toimivaltarajaksi esitetään 5 milj. euroa. Suuremmat asiat käsitellään edelleen kaupunginhallituksessa.

Esitetty toimivallan raja vastaa kaupunginhallituksen liikenneliikelaitoksen johtokunnalle vahvistamaa toimivaltaa päättää liikenneliikelaitoksen investoinneista ja muista pitkävaikutteisista menoista sekä muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä.

Sääntötyöryhmä ilmoittaa 20.11.2017, ettei sillä ole muuta huomautettavaa esityksen johdosta, kuin että johtokunnan esittämä edelleen delegointi johtokunnalta viranhaltijalle ei ole mahdollista. Liikenneliikelaitos on tämän jälkeen ilmoittanut, ettei kaupunginhallituksen päätöstä toimivallan siirrosta erikseen nimetylle viranhaltijalle tarvita.

Sulje

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 09.11.2017 § 75

Päätös

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus siirtää liikenneliikelaitokselle hallintosäännön mukaista toimivaltaansa päätti osakkeiden ja osuuksien hankkimisesta ja luovuttamisesta (hallintosääntö 8 luku 1 § 2 mom. 3 kohta) seuraavasti:

  • Liikenneliikelaitoksen johtokunta tai sen määräämä viranomainen päättää autopaikkojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden, osuuksien ja käyttöoikeuksien hankkimisesta ja luovuttamisesta, kun sopimuksen ennakoitu veroton kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa.

Esitetyn toimivallan perustelut

Esitetyn mukaista toimivaltaa ei ole aiemmin ollut liikenneliikelaitoksen johtokunnalla. Toimivallan siirtoesitys liittyy kaupunginhallituksen päätökseen 21.8.2017 (§ 750), jolla kaupunginhallitus on päättänyt siirtää kaikkien Helsingin kaupungin hallinnassa olevien, autojen liityntäpysäköintiin tarkoitettujen alueiden hallinnan sekä Rautatientorin ja Malmin bussiterminaalialueiden hallinnan Helsingin kaupungin liikenneliikelaitokselle (HKL) 1.1.2018 alkaen siirrettävien kohteiden tasearvosta.

Kun liityntäpysäköintialueiden hallinta keskitetään liikenneliikelaitokselle, olisi tarkoituksenmukaista myös vahvistaa johtokunnalle toimivaltarajat päättää autopaikkojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostamisesta, myynnistä ja vaihdossa luovuttamisesta. Nykytilanteessa kaupungin hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan osakkeiden hankkimisesta ja luovuttamisesta päättää kaupunginhallitus, joka myös hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan muu toimielin tai viranhaltija voi päättää ko. asioista

Toimivaltarajan tavoitteena on, että tavanomaisisista autopaikkojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden, osuuksien ja käyttöoikeuksien ostamisesta, myymisestä, vaihdossa hankkimisesta tai vaihdossa luovuttamisesta päättäisi jatkossa liikenneliikelaitoksen johtokunta. Kokonaisarvoltaan 5 miljoonaa euroa suuremmat autopaikkojen hallintaan liittyvät sopimukset käsitellään kaupunginhallituksessa.

Esitetty toimivallan raja, 5 miljoonaa euroa, vastaa kaupunginhallituksen 12.6.2017 (§ 665) liikenneliikelaitoksen johtokunnalle vahvistamaa toimivaltaa päättää muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä, kun hankkeen suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa (hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta) ja toisaalta myös kaupunginhallituksen samassa yhteydessä liikenneliikelaitoksen johtokunnalle vahvistamaa toimivaltaa päättää liikenneliikelaitoksen investoinneista ja muista pitkävaikutteisista menoista, kun investoinnin tai pitkävaikutteisen menon suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa (hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohta).

Esittelijä
toimitusjohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Heli Hietala, lakimies, puhelin: 310 35710

heli.hietala@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.12.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi