Hallintosäännön mukaisen toimivallan siirtäminen kaupunkiympäristön toimialalla / liikenneliikelaitoksen toimivalta osakkaiden ja osuuksien hankkimisessa ja luovuttamisessa
Päätös
Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus siirtää liikenneliikelaitokselle hallintosäännön mukaista toimivaltaansa päätti osakkeiden ja osuuksien hankkimisesta ja luovuttamisesta (hallintosääntö 8 luku 1 § 2 mom. 3 kohta) seuraavasti:
- Liikenneliikelaitoksen johtokunta tai sen määräämä viranomainen päättää autopaikkojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden, osuuksien ja käyttöoikeuksien hankkimisesta ja luovuttamisesta, kun sopimuksen ennakoitu veroton kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa.
Esitetyn toimivallan perustelut
Esitetyn mukaista toimivaltaa ei ole aiemmin ollut liikenneliikelaitoksen johtokunnalla. Toimivallan siirtoesitys liittyy kaupunginhallituksen päätökseen 21.8.2017 (§ 750), jolla kaupunginhallitus on päättänyt siirtää kaikkien Helsingin kaupungin hallinnassa olevien, autojen liityntäpysäköintiin tarkoitettujen alueiden hallinnan sekä Rautatientorin ja Malmin bussiterminaalialueiden hallinnan Helsingin kaupungin liikenneliikelaitokselle (HKL) 1.1.2018 alkaen siirrettävien kohteiden tasearvosta.
Kun liityntäpysäköintialueiden hallinta keskitetään liikenneliikelaitokselle, olisi tarkoituksenmukaista myös vahvistaa johtokunnalle toimivaltarajat päättää autopaikkojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostamisesta, myynnistä ja vaihdossa luovuttamisesta. Nykytilanteessa kaupungin hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan osakkeiden hankkimisesta ja luovuttamisesta päättää kaupunginhallitus, joka myös hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan muu toimielin tai viranhaltija voi päättää ko. asioista
Toimivaltarajan tavoitteena on, että tavanomaisisista autopaikkojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden, osuuksien ja käyttöoikeuksien ostamisesta, myymisestä, vaihdossa hankkimisesta tai vaihdossa luovuttamisesta päättäisi jatkossa liikenneliikelaitoksen johtokunta. Kokonaisarvoltaan 5 miljoonaa euroa suuremmat autopaikkojen hallintaan liittyvät sopimukset käsitellään kaupunginhallituksessa.
Esitetty toimivallan raja, 5 miljoonaa euroa, vastaa kaupunginhallituksen 12.6.2017 (§ 665) liikenneliikelaitoksen johtokunnalle vahvistamaa toimivaltaa päättää muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä, kun hankkeen suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa (hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta) ja toisaalta myös kaupunginhallituksen samassa yhteydessä liikenneliikelaitoksen johtokunnalle vahvistamaa toimivaltaa päättää liikenneliikelaitoksen investoinneista ja muista pitkävaikutteisista menoista, kun investoinnin tai pitkävaikutteisen menon suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa (hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohta).
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Päätös tullut nähtäväksi 17.11.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Heli Hietala, lakimies, puhelin: 09 310 35710