Valtuutettu Mari Holopaisen valtuustoaloite englannin kielen ottamisesta Helsingin kaupungin kolmanneksi asiointikieleksi
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen ym. valtuustoaloitteesta koskien englannin ottamista Helsingin kaupungin kolmanneksi asiointikieleksi
Lausunto
Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon valtuutettu Mari Holopaisen ym. valtuustoaloitteesta koskien englannin ottamista Helsingin kaupungin kolmanneksi asiointikieleksi:
Helsinki on jo pitkään ollut kansainvälinen kaupunki ja kansainvälisyys näkyy vahvasti myös kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palveluissa ja asiakaskunnassa. Palveluiden piirissä olevista oppijoista noin viidesosa puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Sellaisia asiakaspalvelutilanteita, joissa käytetään englantia asiointikielenä, on jatkuvasti kaikissa palveluissa.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan asiakasapalvelussa pystytään jo tällä hetkellä antamaan keskitettyä yleistä neuvontaa suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi. Lisäksi erilaisia tiedotteita ja muuta materiaalia on käännätetty tarpeen mukaan eri kielille, ja erityisesti maahanmuuttajille suunnatuista palveluista on saatavissa tietoa useammalla kielellä. Silloin kun käsitellään palveluiden piirissä olevien lasten ja nuorten oppimiseen tai muihin yksilökohtaisiin asioihin liittyviä kysymyksiä, käytetään tarvittaessa tulkkia.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää lähtökohtaisesti hyvänä asiana , että vieraskieliset asiakkaat pystyttäisiin huomioimaan vielä nykyistäkin paremmin ja kattavammin. Palvelua voisi olla englannin lisäksi saatavissa mahdollisuuksien mukaan myös muilla Helsingissä puhutuilla vierailla kielillä. Kuitenkin kaikissa tapauksissa on taattava, että palvelua on saatavilla jatkossakin suomeksi ja ruotsiksi. Tärkeintä on taata yhdenvertainen kohtelu kaikille asiakkaille.
Mikäli englannista tulee virallinen asiointikieli, tarkoittaa se käytännössä myös kaiken materiaalin käännättämistä englanniksi. Kaikkien lomakkeiden, ohjeiden ja päätösten tulisi olla jatkossa saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Vaikka tälläkin hetkellä materiaalia käännätetään eri kielille, niin muutoksen myötä käännättämisestä koituvat kustannukset kasvaisivat merkittävästi.
Muutoksen myötä pitäisi myös varmistaa, että kaikissa palveluissa olisi englanninkielen taitoisia henkilöitä, kun tähän asti englanninkielinen palvelu on ollut lisäpalvelu, jonka toteutumista ei ole kuitenkaan voitu aina taata. Tämä pitäisi huomioida sekä rekrytoinneissa että olemassa olevan henkilöstön täydennyskoulutuksessa, millä olisi jonkin verran kustannusvaikutuksia.
Helsingin kaupungin strategiaohjelman mukaisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla ollaan lisäämässä englanninkielisten palvelujen määrää. Samoin vieraiden kielten opetuksen varhentaminen on käynnistymässä syksyllä 2018. Englannin kielen ottamisella viralliseksi asiointikieleksi ei ole vaikutusta näiden toimenpiteiden toteutumiseen tai kielivalikoiman ja kielen opetuksen edelleen laajentamiseen ja kehittämiseen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta näkee, että muutos palvelisi erityisesti Helsinkiin tilapäisesti, esimerkiksi työn vuoksi muuttavia. Muutoksella olisi tässä mielessä vetovoimaa ja kilpailukykyä lisäävä vaikutus. Maahan pysyvästi tulevien osalta tavoitteena on aikaa myöten suomen tai ruotsin oppiminen, jolloin palvelun saaminen englanniksi on ennen kaikkea välivaiheen ratkaisu, jonka tavoitteena on tarjota tietoa palveluista ja auttaa kotoutumisessa.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä, että palvelua on saatavilla jatkossakin englanniksi ja mahdollisuuksien mukaan myös muilla vierailla kielillä. Tämän toteutuminen ei välttämättä edellytä englannin asemaa virallisena asiointikielenä.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginhallitus on pyytänyt 30.3.2018 mennessä kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa Mari Holopaisen ym. valtuustoaloitteesta koskien englannin ottamista Helsingin kaupungin kolmanneksi asiointikieleksi.
Päätös tullut nähtäväksi 10.04.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Mikko Mäkelä, kehittämisen tuen päällikkö, puhelin: 09 310 24378