Nuorisojaoston kokousajat vuonna 2018 ja 2019

HEL 2017-012575
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 27 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston kevätkauden kokousajat vuonna 2019

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti kokoontua kevätkaudella 2019 seuraavasti:

to 31.1.2019
klo 16:15
to 28.3.2019
klo 16:15
to 23.5.2019
klo 16:15

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto kokoontuu Kisahallissa lautakunnan kokoushuoneessa Paavo Nurmen kuja 1 C, 5. kerros, ellei jaosto toisin päätä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan kutsusta ja 3 momentin mukaan toimielimen puheenjohtaja voi asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn vuoksi peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivän

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 29.05.2018 § 12

30.11.2017 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.12.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Lisätietojen antaja

Miska Nera, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 37012

miska.nera@hel.fi