Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-012848
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 129 §

Lähiörahastohankkeiden ylitysoikeudet

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Esitys

Kasvatus- ja koulutuslautakunta esitti kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala oikeutetaan ylittämään vuonna 2018 kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön varattuja lähiörahastomäärärahoja seuraavasti:

  • 20 129,35 euroa Maunula-talo-hankkeeseen
  • 100 000 euroa Koulupäivän toiminnallisuutta aktivoivat koulupihat -hankkeeseen
  • 650 000 euroa Pukinmäen turvallinen koulupolku -hankkeeseen.

Perusteena ovat vuonna 2017 käyttämättä jääneet määrärahat ja toiminnan jatkuminen vuonna 2018.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuoden 2017 talousarvion noudattamisohjeen (kohta 5.3) mukaan, mikäli hallintokunnalla on loppuvuoteen siirtyviä investointihankkeita, joiden seuraavalle vuodelle siirtyvä rahoitustarve on selvinnyt vasta vuoden 2017 talousarviokäsittelyn jälkeen, hallintokunta voi tehdä määrärahan ylitysesityksen tälle hankkeelle vuodelle 2018. Perusteena on vastaavansuuruinen määrärahasäästö vuonna 2017.

Toimialalle varattua rahoitusta on siirtymässä ensi vuodelle

  • 20 129,35 euroa Maunula-talo-hankkeeseen
  • 100 000 euroa Koulupäivän toiminnallisuutta aktivoivat koulupihat -hankkeeseen
  • 650 000 euroa Pukinmäen turvallinen koulupolku -hankkeeseen.

Toimiala on esittänyt kaupunginkanslian antamien ohjeiden ja aikataulun mukaisesti, että käyttämättä jääneet määrärahat olisivat käytettävissä ylitysoikeuksina vuonna 2018. Toimialan tekemät alustavat ylitysoikeusesitykset tarkempine perusteluineen ovat liitteenä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.12.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 80295

tero.vuontisjarvi@hel.fi

Maarit Frank, rahoitussuunnittelija, puhelin: 09 310 80029

maarit.frank@hel.fi