Kuva, Liike/Valtionavustuksen hakeminen Lasten ja nuorten aktiivisuuden askeleet -hankkeelle

HEL 2017-012958
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 28
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Valtionavustuksen hakeminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolta liikuntapalvelukokonaisuuden Lasten ja nuorten aktiivisuuden askeleet -hankkeelle

Hallintojohtaja

Päätös

Etelä-Suomen aluehallintovirastolta haetaan 80 000 euron valtionavustusta Lasten ja nuorten aktiivisuuden askeleet -hankkeelle. Valtionavustusta haetaan ajalle 1.4. - 31.12.2020.

Hankkeen toteuttamisesta vastaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelukokonaisuus. Liikuntapalvelukokonaisuuden omarahoitusosuus on 80 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus ja valtionavustus hallinnoidaan kokonaisuudessaan liikuntapalvelukokonaisuudessa ja valtionavustus sekä omarahoitusosuus käytetään hankesuunnitelman mukaisesti.

Hankkeessa tehdään yhteistyötä nuorisopalvelukokonaisuuden sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa. Lisäksi yhteistyökumppaneina toimivat muun muassa Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto, FIMU ry, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, Helsingin Seuraparlamentti, Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry ja Oppilasurheilu.

Mikäli Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös on myönteinen, hankkeen avustussumma kohdennetaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan laskentajärjestelmään omalla projektitunnisteella 2920050 hankkeen menojen ja tulojen seuraamiseksi.

Varsinaisen avustushakemuksen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle laatii ja allekirjoittaa liikuntapalvelukokonaisuuden liikuntajohtaja, joka vastaa mahdollisesta hakemuksen täydentämisestä, mahdollisista lisäaikojen hakemisista, avustuksen käytön raportoinnista ja muusta hankkeeseen liittyvästä viestinnästä Etelä-Suomen aluehallintovirasto kanssa.

Päätöksen perustelut

Tämä on toinen jatkohakemus kolmivuotiselle kehittämishankkeelle, jonka avulla pyritään edistämään maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksia, osallisuutta, työllistyvyyttä sekä sosiaalisten suhteiden kehittymistä liikunnan ja liikkumisen keinoin. Hanke on kohdistunut erityisesti 7-16-vuotiaisiin, erityisen tuen tarpeessa oleviin maahanmuuttajataustaisiin lapsiin ja nuoriin. Lisäksi hankkeessa on edistetty sukupuolten välistä tasa-arvoa tukemalla maahanmuuttotaustaisten nuorten ja tyttöjen osallistumista jo olemassa oleviin palvelukokonaisuuksiin integraation keinoin. Uusien palveluiden innovointia, suunnittelua ja kehittämistä toteutetaan seurayhteistyössä kokeilukulttuurin ja pop up -toiminnan keinoin. Hankkeen viimeisen toimintavuoden päätavoite on kartoittaa yhteistyössä Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto, FIMU ry:n kanssa Helsingin alueen erityisliikunnan piiriin kuuluvien maahanmuuttajataustaisten lapsille ja nuorille soveltuvien liikuntaharrastusmahdollisuuksien nykytila ja seurojen sekä järjestöjen kiinnostus järjestää ja/tai laajentaa toimintaa edellä mainitulle kohderyhmälle.

Hanke toteuttaa liikkumisohjelmaa ja välillisesti nuorten syrjäytymisen ehkäisyä.

Rahoitusjohtajan 13.9.2017 tekemän päätöksen (64 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtaja päättää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Päätös tullut nähtäväksi 26.11.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Tarja Vartiainen, liikunnansuunnittelija, puhelin: 09 310 87509

tarja.vartiainen@hel.fi

Päättäjä

Kirsti Laine-Hendolin
hallintojohtaja