Keskustakirjasto Oodin tilavuokrahinnasto
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hinnasto 2018
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti vahvistaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hinnastot ja maksut liitteenä olevien maksutaulukkojen mukaisesti. Lisäksi lautakunta päätti valtuuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtajan tekemään vuoden 2018 aikana tarpeellisia, mutta vähäisiä muutoksia tämän päätöksen myötä hyväksyttyihin hintoihin ja maksuihin.
Käsittely
Esittelijä korjasi päätöksen muutoksenhaun: Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi 22.8.2017 kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 talousarvioehdotuksen ja talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen 2018–2020 liitteineen.
Toimialan talousarvioehdotukseen oli kirjattu maksujen ja taksojen osalta, että yksityiskohtainen ehdotus kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan taksoista ja maksuista tuodaan kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunnan päätettäväksi syksyn aikana.
Päätöksessä todetaan toimialan maksujen ja taksojen valmistelussa sovellettavan seuraavia periaatteita:
- Lasten ja nuorten harrastustoimintaa tuetaan muita edullisemmilla hinnoilla.
- Toimialan on toiminnallaan edistettävä yhdenvertaisuutta. Palvelujen on oltava helposti saavutettavia.
- Mahdolliset maksut tulee asettaa sellaiselle tasolle, että ne eivät muodosta kohtuuttomia esteitä heikommassa taloudessa asemassa olevien osallistumiselle
- Toimialalla on sekä maksullisia että maksuttomia tiloja ja palveluja. Merkittävä osa toiminnasta on maksutonta toimintaa. Maksullisuus ei ole kaupungin tuottamassa toiminnassa merkki toiminnan korkeammasta arvosta suhteessa maksuttomiin palveluihin. Maksullisuuden perusteen muodostavat tuotantokustannukset ja toiminnan luonne suhteessa muihin samankaltaisiin palveluntarjoajiin
- Maksuttomuudella, edullisilla hinnoilla ja tuetulla käytöllä edistetään kansalaistoimintaa ja aktiivista kansalaisuutta. Maksujen määrittelyssä otetaan huomioon osallisuusmallissa tehtävät linjaukset.
- Maksujen määrittelyssä otetaan huomioon myös pienten erien käsittelystä koituvat kustannukset.
Lisäksi todetaan, että kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tilakustannukset kasvavat uusien toimitilojen sekä peruskunnostuksen perusteella nousseiden vuokrien johdosta. Kustannusten kasvu on suurempaa kuin toimintakatteen kasvu. Tasapainoinen talous nykyisellä raamilla synnyttää merkittäviä paineita maksujen korottamiselle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan voimassaolevien maksujen ja hinnastojen perustana ovat aiempien virastojen lauta- ja johtokuntien tekemät päätökset hinnastoista ja maksuista, joihin ei esitetä muutoksia, lukuun ottamatta Helsingin kaupunginmuseon tilavuokriin tehtäviä muutoksia.
Helsingin kaupunginmuseon tilavuokriin esitetään muutoksia 1.1.2018 alkaen. Esityksen perusteena on lisätä tilavuokratuloja, koska nykyinen tilavuokrataso on osoittautunut liian korkeaksi.
Esitetyt hinnat ovat 50% vuonna 2015 määriteltyä tasoa matalammat ja vastaavat paremmin lähialueen muuta tilavuokratasoa. Uusien hintojen myötä tilavuokrauksen arvioidaan lisääntyvän siten, että kaupunginmuseon tulot kasvavat vuositasolla noin 15 000 euroa.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala käynnistää keväällä 2018 hinnastovalmistelun, minkä yhteydessä kartoitetaan toimialan hinnanmuodostuksen periaatteet sekä hinnoittelun strategiset painopistealueet subventioineen, huomioiden toimialan tulonmuodostuksen ja nettobudjetoinnin edellyttämän joustovaateen sekä dynaamisuuden. Valmistelutyössä otetaan huomioon myös palvelukokonaisuuksien väliset toiminnalliset erot sekä mahdollisuudet vaikuttaa hinnoittelun ja maksujen kautta toimialan tulokertymään.
Toimialan aiempien virastojen lauta- ja johtokuntien hyväksymät maksut ja hinnastot löytyvät liitteistä 1–8.
Liitteessä 9 on kaupunginmuseon hinnastonmuutosesitys.
Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Ari Tirri, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 85510