Sopimus Helsingin ja Espoon merialueen kalataloudellisesta yhteistarkkailusta 1.1.2018 - 31.12.2023
Päätös
Tekninen johtaja päätti allekirjoittaa sopimuksen Helsingin ja Espoon merialueen kalataloudellisesta yhteistarkkailusta vuosille 2018 - 2023 Helsingin seudun ympäristöpalvelut –kuntayhtymän (HSY), Helsingin kaupungin, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan, Liikunnan palvelukokonaisuuden (LIIKU) ja Espoon kaupungin kaupunkitekniikan keskuksen (EKAKE) kanssa. Samalla tekninen johtaja päätti nimetä Kaupunkiympäristön toimialan, rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden edustajaksi kalataloustarkkailuyhteistyön neuvotteluryhmään Juha Sorvalin. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan, rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden osuus sopimuksen mukaisista kustannuksista on arviolta 6 000 euroa (alv 0%) vuodessa, koko sopimuksen ajalta arviolta 36 000 euroa (alv 0%).
Päätöksen perustelut
Sopimuksen osapuolilla on Helsingin ja Espoon merialueella ympäristöluvitettuja toimintoja, joiden seurantavelvoitteet kohdistuvat samoille alueille. Yhteistoiminnalla saavutetaan kustannussäästöä ja ympäristöviranomaisten toivoma tarkkailun yhtenevyys ja alueellinen kattavuus. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala, rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus hallinnoi Helsingin kaupungin meriläjitysalueita, joiden osalta tarkkailuvelvoitteet hoidetaan yhteistarkkailussa. Meriläjitysalueiden ylläpitoa hoitaa Juha Sorvali.
Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Juha Sorvali, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 70834