Hankinta, Jätkäsaaren liikuntapuisto, vaihe 1:n esirakentaminen, muutostyöt

HEL 2017-013791
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 13

Jätkäsaaren liikuntapuiston vaihe 1:n esirakentaminen kokonaisurakka, muutostyötilaus, 335 228,67 euroa

Tekninen johtaja

Päätös

Tekninen johtaja päätti tilata Jätkäsaaren liikuntapuiston vaihe 1 esirakentamisurakan muutostyöt Graniittirakennus Kallio Oy:ltä muutostyötarjouksien 18A, 20A, 21A ja 26B mukaisesti 335 228,67 euron arvonlisäverottomaan hintaan.

Samalla rakennuttamispäällikkö päätti kumota LMT-tarjoukset nro 17 ja 18, sekä niistä jo tehdyt tilaukset, koska ne olivat alustavia ennakkotarjouksia.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristölautakunta on 15.5.2018 § 243 päättänyt siirtää toimivaltaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 41 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa sekä 136 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa siten, että hankintavaltuutus määräytyy lisätilausten tai sopimusmuutosten yhteenlasketun arvon perusteella eikä hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon mukaisesti (alkuperäinen hankinta ja siihen liittyvät tilaukset yhteensä).Toimialajohtaja voi päättää edellä mainituista lisätilauksista ja sopimusmuutoksista myös niissä tapauksissa, joissa päätösvalta lisätöiden yhteenlasketun arvon perusteella kuuluisi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle.

Nyt ja aikaisemmin tilatut muutostyöt ovat yhteisarvoltaan arvonlisäverottomana 1 137 031,56 euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 04.02.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Matti Priha, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39705

matti.priha@hel.fi

Päättäjä

Jaakko Stauffer
tekninen johtaja