Hankinta, kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan yhteishankinta, H118-17, kanslia

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-000282
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 130

Julkisuuslaissa tarkoitettu päätös, kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan hankinta

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti, ettei Radiolux Oy/Euronicsille anneta ryhmittymä Hakonen Solutions Oy ja Verkkokauppa Oyj:n tuote- ja hintatietoja.

Päätöksen perustelut

Asiakirjapyyntö liittyy kaupunginkanslian hankinnat ja kilpailuttaminen -yksikön kilpailuttamaan kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan hankintaan HEL 2018-000282. Hankintaoikaisuvaatimuksensa yhteydessä Radiolux Oy/Euronics on vaatinut, että ryhmittymä Hakonen Solutions Oy ja Verkkokauppa Oyj:n liikesalaisuuksiksi merkitsemät tuote- ja hintatiedot, joita on käytetty tarjousten vertailuperusteena, tulee julkistaa, jotta muut tarjoajat voivat varmistaa niiden oikeellisuuden.

Hankintalain (1397/2016) 138 §:n mukaan hankintayksikön asiakirjojen julkisuuteen ja asianosaisen tiedonsaantioikeuteen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999).

Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 11 §:n mukaan asianosaisella on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Tätä oikeutta ei kuitenkaan ole julkisessa hankinnassa toisen ehdokkaan tai tarjoajan liike- tai ammattisalaisuutta koskeviin tietoihin; tieto tarjousten vertailussa käytetystä kokonaishinnasta on kuitenkin aina annettava.

Julkisuuslaki on muuttunut vuoden 2017 alussa, samanaikaisesti hankintalainsäädännön uudistamisen kanssa. Tällöin julkisuuslaista poistettiin säännös tarjousten vertailussa käytetyn hinnan tai muun tekijän antamisesta kaikissa tilanteissa ja siitä huolimatta, että hinta tai muu tekijä oli liike- tai ammattisalaisuus. Tarjousten vertailussa käytetty kokonaishinta on kuitenkin edelleen aina julkinen.

Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa.

Julkisuuslain perusteluiden (HE 30/1998) mukaan liikesalaisuudella tarkoitetaan yleensä taloudellisluonteisia, lähinnä kaupankäynnin alaan kuuluvia yrityksen salaisuuksia. Liikesalaisuuteen sisältyy myös yrityskokemusten eli niin sanotun know how’n suoja. Tämä on kokemukseen perustuvaa taitoa tiedon hyväksikäytössä. Liikesalaisuus voi olla myös tekninen salaisuus. Oikeuskäytännön mukaan esimerkiksi yksikköhinnat voivat olla liikesalaisuuksia.

Toiminnan harjoittajan salassapitotahto ei ole yksistään ratkaiseva, vaan viranomaisen on arvioitava asiaan liittyvät salassapitointressit kokonaisuutena. Viranomaisen on kuitenkin asianmukaista erityisesti epäselvissä tapauksissa kuulla yrittäjää sekä ottaa arvioinnissa huomioon yrittäjän salassapitotahto.

Kaupunginkanslian hankinnat ja kilpailuttaminen -yksikkö on kirjallisesti kysynyt ryhmittymä Hakonen Solutions Oy ja Verkkokauppa Oyj:ltä, saako sen liikesalaisuuksiksi ilmoittamia tietoja antaa. Ryhmittymä on vastannut kieltävästi.

Ottaen huomioon ryhmittymän salassapitotahdon kaupunginkanslia pitää ryhmittymän ilmoittamia tuotetietoja ja niihin liittyviä teknisiä tietoja sekä yksikköhintoja julkisuuslain mukaisina liikesalaisuuksina, sillä näillä tiedoilla voi olla elinkeinotoiminnassa taloudellista arvoa. Laadun vähimmäisvaatimusten täyttymistä todentavat ”Kyllä”-vastaukset eivät sitä vastoin objektiivisesti ottaen täytä ammatti- ja liikesalaisuuden määritelmää, koska on selvää ja yleisesti tiedettyä, että kaikkien vertailuun edenneiden tarjousten kohdalla on tullut vastata myöntävästi.

Näin ollen tietoja ei liitteenä olevan vertailutaulukon kokonaishintaa ja taulukossa annettuja ”Kyllä”-vastauksia lukuun ottamatta anneta.

Päätös tullut nähtäväksi 25.05.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Marja Sarmela, hankintalakimies, puhelin: 09 310 31651

marja.sarmela@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Vert ilman liikesalaisuuksia Kyllä vastaukset julkisina
2. Oikaisuvaatimus 20.4.2018

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.