Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-002251
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 99

Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakija on liukastunut Steniuksentien ajotielle viettävällä, jäisellä ja osittain hiekoitetulla jalkakäytävällä 15.2.2018 noin kello 6.30.

Hakija on esittänyt kaupungille yhteensä 300,00 euron korvausvaatimuksen liukastumisen aiheuttamasta vaatevahingosta ja kivusta, särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta.

Ilmatieteen laitokselta saadun selvityksen mukaan vahinkopäivänä on vallinnut tasainen pakkassää. Edellisestä päivästä kello 8.00 vahinkopäivän aamuun kello 8.00 mennessä tehdyissä mittauksissa ei sateita ole mitattu Kaisaniemen säämittausasemalla.

Kunnossapitopiiristä saadun selvityksen mukaan jalkakäytävä Steniuksentiellä on normaalikuntoinen ja ehjä. Vahinkopaikka on hiekoitettu sekä vahinko-, että sitä edeltävänä päivänä kello 6.00-14.00 välisenä aikana. Vahinkopaikalla jalkakäytävällä on kaltevuutta ja vahinkopaikalle tulee myös valumavesiä kadun varrella olevien talojen rinteiltä.

Vahingonkorvausvastuuta voidaan rajoittaa tai se voidaan evätä, jos vahingonkärsijä on itse myötävaikuttanut vahinkoon. Myötävaikutus voi perustua esimerkiksi siihen, että vahingonkärsijä on havainnut olosuhteisiin liittyvän normaalia suuremman riskin, mutta ei ole kuitenkaan valinnut vähemmän riskialtista menettelytapaa. Hakijalla on hakemuksen perusteella ollut tiedossa vahinkopaikan kaltevuus ja luonne jo ennen vahinkoa.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä.

Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 05.06.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö