Viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu kaudella 2018 - 2019
Viisivuotiaiden varhaiskasvatusmaksu yli neljän tunnin varhaiskasvatuksen osalta
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli Carola Harju. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää, että maksuttoman varhaiskasvatuksen (4 tuntia päivässä) lisäksi järjestettävän varhaiskasvatuksen maksut määräytyvät viisivuotiailla seuraavasti:
- kun varhaiskasvatusta on päivässä 4-5 tuntia, on maksu 20 % kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta,
- kun varhaiskasvatusta on 5-7 tuntia päivässä, on maksu 40 % kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta, ja
- kun varhaiskasvatusta on yli 7 tuntia päivässä, on maksu 65 % kokoaikaisesta varhaiskasvatuksen maksusta.
Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää, että viisivuotiaiden maksuton varhaiskasvatus järjestetään noudattaen Helsingissä päätettyjä esiopetuksen toiminta-aikoja.
Helsingin kaupungin strategiassa vuosille 2017 -2020 mainitaan, että eriarvoistumista vähentää erityisesti laadukas opetus ja varhaiskasvatus. Siksi Helsinki tavoittelee varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamista. Varhaiskasvatuksen maksuttomuutta edistetään siten, että se on maksutonta viiden vuoden iästä alkaen vähintään neljä tuntia päivässä.
Vuonna 2017 oli viisivuotiaiden varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen maksutulokertymä noin 4,1 milj. euroa ja maksuton viisivuotiaiden varhaiskasvatus vähentää maksukertymää noin 2 milj. euroa. Helsingissä on 6 469 vuonna 2013 syntynyttä lasta ja arviolta 550 lasta ei ole tällä hetkellä varhaiskasvatuksen piirissä. Viisivuotiaiden maksuttoman neljän tunnin jälkeisestä varhaiskasvatuksesta asiakasmaksu määräytyy samoin perustein kuin esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen osalta:
Viisivuotiaan maksuton varhaiskasvatus (4 tuntia päivässä) ja tätä täydentävä varhaiskasvatus: Esimerkkinä korkein maksu korkeimmassa maksuluokassa (1.8.2018 lukien korkein maksu 289,00 euroa kuukaudessa):
4 tuntia on maksuton | |
Max. 5 tuntia | 58,00 euroa/kk |
Yli 5 tuntia - max. 7 tuntia | 116,00 euroa/kk |
Yli 7 tuntia 65 % | 188,00 euroa/kk |
Viisivuotiaiden maksuton varhaiskasvatus noudattaa esiopetuksen toiminta-aikoja, jotka ovat seuraavalle toimikaudelle 9.8.2018 – 31.5.2019. Viisivuotiaiden maksutonta varhaiskasvatusta ei ole esiopetuksen lomien eikä kesälomien aikana. Näinä aikoina lapsen varhaiskasvatuksen maksu määräytyy osa- tai kokoaikaisen hoidon mukaisesti.
Helsinki on hakenut mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun ajalle 1.8.2018 – 31.7.2019.
Päätös tullut nähtäväksi 10.04.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Arja Juvonen, asiakasmaksupäällikkö, puhelin: 09 310 41846