Postilaatikoiden paikan määrääminen, Linnanherrantie 23

HEL 2018-002439
Asialla on uudempia käsittelyjä
17. / 147 §

Postilaatikoiden paikan määrääminen, Linnanherrantie 27

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti määrätä Asunto Oy Linnanherrantie 23:n postilaatikot sijoitettavaksi asunto-osakeyhtiön tontille, kiinteistötunnus ********** tontin kulkuliittymän yhteyteen, entiselle paikalleen, jolleivat asunto-osakeyhtiö ja Posti Oy yhdessä sovi jostakin toisesta paikasta yhden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista.

Päätösote saantitodistuksella Posti Oy:lle sekä postinsaajalle.

Asian käsittelyn aiemmat vaiheet

Posti Oy on määrännyt asunto-osakeyhtiön postilaatikot sijoitettavaksi Linnanherrantien varteen. Postinsaaja on saattanut postilaatikoiden sijaintia koskevan asian Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston ratkaistavaksi ja vaatinut postilaatikkojen ryhmittelyn perumista ja sen vahvistamista, että postilaatikot voidaan sijoittaa nykyiseen paikkaansa taloyhtiön tontille, sen kulkuliittymään.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto on määrännyt postilaatikoiden sijainniksi Posti Oy:n määrittelemän paikan. Perusteluinaan jaosto on todennut seuraavaa. Viestintäviraston määräyksen perusteluissa mainitaan, että useamman kuin kahden postinsaajatalouden osoitteessa voi olla esimerkiksi rivitalo tai luhtitalo. Pientalojen osalta postilaatikkojen sijoittelu määräytyisi 3 §:ssä määrätyllä tavalla, vaikka omakoti- tai paritaloja useampi samalla tontilla sijaitsisikin. Nyt kyseessä olevalla tontilla sijaitsee kaksi paritaloa. Postilaatikkojen paikan määräytymiseen sovelletaan siis Viestintäviraston määräyksen 3 §:ää, eikä kyseessä perustelujen mukaan ole Viestintäviraston määräyksen 6 §:ssä mainittu useamman kuin kahden postinsaajatalouden osoite. Postilaatikot voidaan siten sijoittaa yhtenäisiin ryhmiin tontin ulkopuolelle edellyttäen, että postilaatikoiden sijainti täyttää postilaissa ja Viestintäviraston määräyksessä säädetyt vaatimukset.

Postinsaaja on valittanut kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeus on päätöksellään 11.2.2019 kumonnut jaoston päätöksen ja palauttanut asian jaoston uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden päätöksessä on muun ohella todettu, että valituksenalaisessa päätöksessä sovelletut Viestintäviraston määräykset ovat sitovia. Sinänsä määräysten valmisteluaineistoa voidaan käyttää apuna määräysten tulkinnassa. Määräyksen 6 §:n sanamuotoa on kuitenkin pidettävä selkeänä. Määräyksen sanamuodon ja määräykseen liittyvien perusteluiden ollessa ristiriidassa, tulee etusija antaa määräyksen sanamuodolle. Näin ollen Asunto Oy Linnanherrantie 23:n omistamaa tonttia on pidettävä useamman kuin kahden postinsaajatalouden osoitepaikkana ja valituksenalaisessa päätöksessä olisi tullut soveltaa määräyksen 6 §:ää määräyksen 3 §:n sijasta. Koska määräyksen 6 §:n mukaan useamman kuin kahden postinsaajatalouden osoitepaikassa postilaatikot on sijoitettava tontille tai tontin kulkuliittymään, asukkaiden luonnollisen kulkureitin yhteyteen esimerkiksi huolto- tai muuhun vastaavaan rakennukseen tai katokseen, ei kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto ole voinut määrätä Asunto Oy Linnanherrantie 23:n postilaatikoita sijoitettaviksi Linnanherrantien varteen noin 22 metrin etäisyydelle tontin kulkuliittymästä.

Asunto Oy Linnanherrantie 23:n lausuma

Rakennusvalvonta on 3.4.2019 varannut Asunto Oy Linnanherrantie 23:lle tilaisuuden antaa lausuma asian uudelleenkäsittelyn johdosta. Asunto Oy Linnanherrantie 23 on lausumassaan todennut uudistavansa asiassa aiemmin lausumansa siihen mitään lisäämättä.

Posti Oy:n lausuma

Rakennusvalvonta on 4.4.2019 lähettämällään sähköpostilla varannut myös Posti Oy:lle tilaisuuden tulla kuulluksi asian uudelleenkäsittelyn johdosta sekä antaa asiasta lausuma.

Posti on 18.4.2019 rakennusvalvonnalle toimittamassaan lausumassa todennut, että laatikoiden sijoituspaikkaa muuttamalla on pyritty parantamaan jakelun sujuvuutta ja turvallisuutta. Vanha sijoituspaikka vaatii peruuttamista laatikkoriviltä mutkaan. Posti on asiassa annetun päätöksen johdosta selvittänyt vielä vaihtoehtoista uutta sijaintipaikkaa ja tulee olemaan tästä yhteydessä postinsaajaan. Posti ehdottaakin, että se pyrkisi vielä ensisijaisesti selvittämään asiaa postinsaajan kanssa ja ilmoittaisi selvityksen lopputuloksesta rakennusvalvonnalle pian. Näin ollen Posti pyytää, että asian ratkaisemista jaostossa lykättäisiin ainakin 14.6.2019 asti ja että se voisi esittää asiassa vielä tarvittaessa lisäperusteluita ja -vaatimuksia.

Päätöksen perustelut

Postilain 44 §:n mukaan postilaatikon sijainnin määrittelee kirjepalveluiden yleispalvelun tarjoaja tai, ellei yleispalveluvelvollisuutta ole asetettu, muu postiyritys Liikenne- ja viestintäviraston päätöksestä. Paikkaa määriteltäessä on otettava huomioon 43 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset sekä 48 §:n nojalla annetut määräykset. Postilaatikon paikkaan tyytymätön asianosainen voi viedä asian kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätettäväksi. - - Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee päätöksessään ottaa huomioon kysymykseen tulevan paikan muu käyttö, tarkoituksenmukaisen postitoiminnan vaatimukset sekä 43 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset ja 48 §:n nojalla annetut määräykset. Postilain 45 §:n mukaan - - keräilyssä ja jakelussa tarvittavista laitteista ja vähäisistä rakennelmista tai niiden käytöstä ei saa aiheutua tarpeetonta vaaraa liikenteelle eikä olennaista haittaa yleisen alueen kunnossa- ja puhtaanapidolle tai muulle käytölle. - -

Viestintäviraston määräyksen 6 §:n mukaan useamman kuin kahden postinsaajatalouden osoitepaikassa postilaatikot tai -lokerikot on sijoitettava tontille tai tontin kulkuliittymään, asukkaiden luonnollisen kulkureitin yhteyteen esimerkiksi huolto- tai muuhun vastaavan rakennukseen tai katokseen.

Asunto Oy Linnanherrantie 23 on vaatinut postilaatikoidensa sijoittamista tontin kulkuliittymään, paikkaan johon postilaatikot ovat olleet sijoitettuna jo aikaisemminkin. Postilaatikoiden sijoittaminen tälle paikalle tarkoittaisi Postin lausuman mukaan sitä, että tontilla sijaitsevilta postilaatikoilta joutuisi peruuttamaan ajotielle.

Asunto Oy Linnanherrantie 23:n tontilla sijaitsee kaksi kaksiasuntoista paritaloa. Ottaen huomioon Viestintäviraston määräyksen 6 §:n sanamuoto sekä edellä mainitun hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos, on Asunto Oy Linnanherrantie 23:a pidettävä useamman kuin kahden postinsaajatalouden osoitepaikkana. Tällöin postilaatikot on sijoitettava tontille tai tontin kulkuliittymään.

Kun Viestintäviraston määräyksen 6 §:n soveltaminen tarkoittaa tässä tilanteessa käytännössä sitä, että posti täytyy jakaa postinsaajien tontille, eikä postilaatikoiden käyttämisestä kyseisellä paikalla voida katsoa aiheutuvan tarpeetonta vaaraa liikenteelle ja kun otetaan huomioon postilain 44 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset, voidaan Asunto Oy Linnanherrantie 23:n postilaatikot määrätä sijoitettavaksi päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

Sovelletut oikeusohjeet

Postilaki 44 §, 45 §, 48 §
Viestintäviraston määräys 61/2011 6 §

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto 18.05.2018 § 112

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.06.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

yksikön päällikkö
Pentti Ruuska

Lisätietojen antaja

Kaisa Hongisto, rakennuslakimies, puhelin: 09 310 26404

kaisa.hongisto@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Asemakaava 7980
2. Sijaintikartta
3. Kantakartta
4. Päätös 11.2.2019 nro 19-0091-5, Helsingin hallinto-oikeus.pdf
5. Ympäristö- ja lupajaoston päätös 18.5.2018 § 112.pdf
6. Posti Oy:n lausuma 18.4.2019
7. Postinsaajan lausuma 8.4.2019
8. Postilaatikoiden sijaintia koskeva vaatimus rakennusvalvonnalle
9. Postin vastine
10. Kuvat tontilta 31.5.2019

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.