Kaupunkiympäristölautakunnan virkamatka Torontoon 17.–22.5.2018

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-002863
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 211 §

Kaupunkiympäristölautakunnan virkamatka Torontoon 17.–22.5.2018

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus oikeutti kaupunkiympäristölautakunnan varsinaiset jäsenet tekemään virkamatkan Torontoon, Kanadaan 17.–22.5.2018.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus on 29.1.2018 (50 §) hyväksynyt luottamushenkilöiden virkamatkojen periaatteet, joiden mukaan kaupunginhallitus voi erityisestä perustellusta syystä päättää aluerajausten ulkopuolelle suuntautuvista virkamatkoista.

Virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevan liitteen sekä kaupungin virkamatkoista antaman ohjeen mukaisina.

Virkamatkasta aiheutuneet kustannukset sekä mahdolliset ansionmenetyksen korvaukset maksetaan kaupunkiympäristön toimialan käyttövaroista. Luottamushenkilöiden osalta arvio matkan kokonaiskustannuksista on noin 3 000 euroa henkilöä kohden.

Kaupunkiympäristölautakunnalla ja kaupunkiympäristön toimialalla on seuraavien vuosien aikana suunnittelun strategisina tavoitteina mm. kaavallisten edellytysten varmistaminen riittävälle asuntotuotannolle sekä ydinkeskustan viihtyisyyden ja elinvoimaisuuden edistäminen. Lautakunnan työn kannalta on tärkeää tutustua maailmalla tapahtuvaan suunnitteluun ja toteutukseen sekä niiden pohjalta saatuihin kokemuksiin.

Toronto valikoitui lautakunnan matkakohteeksi monista syistä: Toronto on hyvin nopeasti kasvava globaali suurkaupunki, jonka keskustaa kehitetään ja joukkoliikennettä laajennetaan. Kaupungin täydennysrakentaminen tapahtuu suurelta osin uusien poikittaisten raideliikenneyhteyksien varrelle. Lisäksi Toronton keskusta-alueella on käynnissä isoja uudistuksia. Torontossa on myös panostettu jalankulun olosuhteiden parantamiseen ja siellä on laajasti hyödynnetty maanalaista rakentamista. Toronto kehittää keskustan tuntumassa olevia vanhoja teollisuus- ja satama-alueita. Siellä on myös kiinnostavia kaupunkiuudistushankkeita, joissa alueita on uudistettu purkavan saneerauksen ja täydennysrakentamisen keinoin.

Torontossa on käynnissä monia samankaltaisia kaupunkikehityksen ilmiöitä kuin Helsingissä. Toronton esimerkit kytkeytyvät vahvasti kaupunkiympäristölautakunnalle kuuluviin asiakokonaisuuksiin, joten matkakohde tarjoaa lautakunnan jäsenille paljon opittavaa.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 13.03.2018 § 144

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus oikeuttaisi kaupunkiympäristölautakunnan varsinaiset jäsenet tekemään virkamatkan Torontoon Kanadaan 17.-22.5.2018.

Virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevan liitteen sekä kaupungin virkamatkoista antaman ohjeen mukaisina.

Matkakustannusten korvausten saamista varten virkamatkalla olleen on esitettävä lasku välittömästi virkamatkan päätyttyä, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa virkamatkan päättymisestä. Matkalaskuun on liitettävä alkuperäiset tositteet syntyneistä kustannuksista silloin, kun tosite on saatavissa.

Virkamatkasta aiheutuneet kustannukset sekä mahdolliset ansionmenetyksen korvaukset maksetaan kaupunkiympäristön toimialan käyttövaroista. Luottamushenkilöiden osalta arvio matkan kokonaiskustannuksista on noin 3 000 euroa/henkilö.

Esittelijä
vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen
Lisätiedot

Heikki Mäntymäki, viestintäpäällikkö, puhelin: 310 37368

heikki.mantymaki@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 25.04.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi