Valtuutettu Heimo Laaksosen aloite maauimalapohjaisen uimahallin toteuttamiseksi Puistolan Suuntimopuistoon

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-003211
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 121 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Heimo Laaksosen ym. aloitteesta maauimalapohjaisen uimahallin toteuttamiseksi Puistolan Suuntimopuistoon

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Taloussuunnitelmassa vuosille 2018–2027 ei ole osoitettu investointimäärärahoja uuden uimahalli-maauimalan rakentamiseen. Toimialauudistuksen myötä liikuntapaikkarakentamisen investointimäärärahat siirtyvät kaupunkiympäristön toimialalle.

Uimahalli- ja maauimalapalveluiden kysyntä on edelleen suurta. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toteuttaa laajemman koko toimialan palveluverkkoa koskevan selvityksen "Kulttuurin ja vapaa-ajan yleiskaavan”. Tässä yhteydessä selvitetään myös Helsingin uimahallien ja uimapaikkojen alueellisia kehitystarpeita sekä tarkastellaan mahdollisuuksia toteuttaa uusi maauimala tai muu vastaavanlainen ratkaisu jonkun nykyisen uimahallin yhteyteen tai muulle alueelle. Toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaista olisi toteuttaa mahdollinen uusi maauimala jonkun nykyisen uimahallin yhteyteen. Östersundomin kaavoituksen yhteydessä on ollut kaavailuissa uuden uimahalli-maauimalan toteuttaminen sinne.

Puistola sijaitsee koillisessa suurpiirissä. Puistolan peruspiiriin kuuluvat Puistolan lisäksi Tapulikaupunki, Heikinlaakso ja Tattarisuo. Puistolaan on hyvä julkinen raideliikenneyhteys. Uimahalli-maauimalan sijoittaminen kaikkine sen vaatimine oheistiloineen esitettyyn Suuntimopuistoon voi olla vaikeaa ja otetaan huomioon Kulttuurin ja vapaa-ajan yleiskaavan selvityksessä.

Helsingissä on kaksi vuoden 1952 Olympialaisiin valmistunutta maauimalaa: Uimastadion ja Kumpulan maauimala. Uimastadion on peruskorjattu vuosina 1993–1995 ja Kumpulan maauimala vuosina 2003–2005. Talven 2015–2016 aikana peruskorjattiin Uimastadionin lasten allas, ja talven 2016–2017 aikana peruskorjattiin hyppyallas ja –torni sekä viimeisimpänä ison altaan laatoitus. Pääkaupunkiseudun kolmas maauimala valmistui kesällä 2016 Espoon Leppävaaraan, mikä on hyvin saavutettavissa myös Länsi- ja Luoteis-Helsingistä.

Uimastadion oli vuonna 2017 avoinna 7.5.–17.9. ja Kumpulan maauimala 28.5.–27.8. Maauimaloiden vuosittaiset kävijämäärät ovat viime vuosina olleet:

Vuosi
Uimastadion/kävijämäärä
Kumpula/ kävijämäärä
2014
295 334
127 818
2015
      278 523
113 216
2016
256 139
104 333
2017
225 433
102 182

Maauimaloiden lisäksi Pirkkolassa on ulkona oleva hiekkapohjainen uima-allas, ns. plotti, johon on rakennettu vedenkäsittelylaitteet ja vesiliukumäki. Vanhan pukusuojarakennuksen tilalle rakennettiin vuonna 2007 uusi pukusuojarakennus, jossa on myös saniteettitilat ja kioski. Lisäksi vuosina 2012–2013 plotin koko ympäristö ja leikkivälineet uusittiin ja kunnostettiin sekä lisättiin kuntoiluvälineet. Vaikka plotti on enimmillään vain runsaan metrin syvyinen, se on ollut etenkin lasten ja nuorten suosima kesäkeidas. Vuonna 2017 plotilla oli 33 582 kävijää.

Kesäisin Helsingissä on uintimahdollisuus myös 24 rannalla, joista 13 on valvottuja. Lisäksi vuonna 2016 kaupungin keskustaan on toteutettu yksityisin varoin ympäri vuoden käytössä oleva merivesiuimala, joka lisää kaupunkilaisten uintimahdollisuuksia.

Liikuntaviraston teettämänä valmistui 1995 Pirkkolan liikuntapuiston yleissuunnitelma, johon sisältyy osana luonnos Pirkkolan nykyisen uimahallin laajennukseksi. Uimahallin eteläpuolelle on kaavailtu myös maauimalan tyyppistä ulkona olevaa uima-allasta. Keskuspuiston keskiosan 29.1.2014 lainvoimaiseksi tulleessa asemakaavassa näitä koskevat varaukset on osoitettu Pirkkolan liikuntapuiston alueella. Asemakaavassa nykyisen uimahallin eteläpuolella on varaus ulkouima-altaalle sekä varaus uimahallin laajennuksen toteuttamista varten. Uimahallin laajennus saa olla kaksikerroksinen ja 9 000 km² suuruinen.

Käsittely

Tarja Loikkanen-Jormakka: Lausunnon kolmannen kappaleen loppuun lisätään:
"ja otetaan huomioon Kulttuurin ja vapaa-ajan yleiskaavan selvityksessä."

Lautakunta hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen yksimielisesti.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Taloussuunnitelmassa vuosille 2018–2027 ei ole osoitettu investointimäärärahoja uuden uimahalli-maauimalan rakentamiseen. Toimialauudistuksen myötä liikuntapaikkarakentamisen investointimäärärahat siirtyvät kaupunkiympäristön toimialalle.

Uimahalli- ja maauimalapalveluiden kysyntä on edelleen suurta. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toteuttaa laajemman koko toimialan palveluverkkoa koskevan selvityksen "Kulttuurin ja vapaa-ajan yleiskaavan”. Tässä yhteydessä selvitetään myös Helsingin uimahallien ja uimapaikkojen alueellisia kehitystarpeita sekä tarkastellaan mahdollisuuksia toteuttaa uusi maauimala tai muu vastaavanlainen ratkaisu jonkun nykyisen uimahallin yhteyteen tai muulle alueelle. Toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaista olisi toteuttaa mahdollinen uusi maauimala jonkun nykyisen uimahallin yhteyteen. Östersundomin kaavoituksen yhteydessä on ollut kaavailuissa uuden uimahalli-maauimalan toteuttaminen sinne.

Puistola sijaitsee koillisessa suurpiirissä. Puistolan peruspiiriin kuuluvat Puistolan lisäksi Tapulikaupunki, Heikinlaakso ja Tattarisuo. Puistolaan on hyvä julkinen raideliikenneyhteys. Uimahalli-maauimalan sijoittaminen kaikkine sen vaatimine oheistiloineen esitettyyn Suuntimopuistoon voi olla vaikeaa.

Helsingissä on kaksi vuoden 1952 Olympialaisiin valmistunutta maauimalaa: Uimastadion ja Kumpulan maauimala. Uimastadion on peruskorjattu vuosina 1993–1995 ja Kumpulan maauimala vuosina 2003–2005. Talven 2015–2016 aikana peruskorjattiin Uimastadionin lasten allas, ja talven 2016–2017 aikana peruskorjattiin hyppyallas ja –torni sekä viimeisimpänä ison altaan laatoitus. Pääkaupunkiseudun kolmas maauimala valmistui kesällä 2016 Espoon Leppävaaraan, mikä on hyvin saavutettavissa myös Länsi- ja Luoteis-Helsingistä.

Uimastadion oli vuonna 2017 avoinna 7.5.–17.9. ja Kumpulan maauimala 28.5.–27.8. Maauimaloiden vuosittaiset kävijämäärät ovat viime vuosina olleet:

Vuosi Uimastadion/kävijämäärä Kumpula/ kävijämäärä
2014 295 334 127 818
2015       278 523 113 216
2016 256 139 104 333
2017 225 433 102 182

Maauimaloiden lisäksi Pirkkolassa on ulkona oleva hiekkapohjainen uima-allas, ns. plotti, johon on rakennettu vedenkäsittelylaitteet ja vesiliukumäki. Vanhan pukusuojarakennuksen tilalle rakennettiin vuonna 2007 uusi pukusuojarakennus, jossa on myös saniteettitilat ja kioski. Lisäksi vuosina 2012–2013 plotin koko ympäristö ja leikkivälineet uusittiin ja kunnostettiin sekä lisättiin kuntoiluvälineet. Vaikka plotti on enimmillään vain runsaan metrin syvyinen, se on ollut etenkin lasten ja nuorten suosima kesäkeidas. Vuonna 2017 plotilla oli 33 582 kävijää.

Kesäisin Helsingissä on uintimahdollisuus myös 24 rannalla, joista 13 on valvottuja. Lisäksi vuonna 2016 kaupungin keskustaan on toteutettu yksityisin varoin ympäri vuoden käytössä oleva merivesiuimala, joka lisää kaupunkilaisten uintimahdollisuuksia.

Liikuntaviraston teettämänä valmistui 1995 Pirkkolan liikuntapuiston yleissuunnitelma, johon sisältyy osana luonnos Pirkkolan nykyisen uimahallin laajennukseksi. Uimahallin eteläpuolelle on kaavailtu myös maauimalan tyyppistä ulkona olevaa uima-allasta. Keskuspuiston keskiosan 29.1.2014 lainvoimaiseksi tulleessa asemakaavassa näitä koskevat varaukset on osoitettu Pirkkolan liikuntapuiston alueella. Asemakaavassa nykyisen uimahallin eteläpuolella on varaus ulkouima-altaalle sekä varaus uimahallin laajennuksen toteuttamista varten. Uimahallin laajennus saa olla kaksikerroksinen ja 9 000 km² suuruinen.

Sulje

Kaupunginkanslia on pyytänyt 21.6.2018 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Heimo Laaksosen ja 16:n muun valtuutetun valtuustoaloitteesta, jossa esitetään, että kaupungin liikuntatoimi/ Urheiluhallit Oy selvittäisi ja toteuttaisi Puistolan Suuntimonpuistoon uimahallin, jonka toteuttamisen lähtökohdaksi otettaisiin uudella tavalla huomioon myös kesäinen maauimalatoiminta. Aloite on kokonaisuudessaan liitteenä.

Valtuustoaloitteesta on pyydetty lausuntoa myös kaupunkiympäristölautakunnalta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.06.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen-Jormakka

Lisätietojen antaja

Petteri Huurre, liikuntapaikkapäällikkö, puhelin: 09 310 87791

petteri.huurre@hel.fi