Nuorten toimintaryhmän Rintamasuunta projektiavustushakemus

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-003295
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 22

Nuorten toimintaryhmän Rintamasuunta projektiavustushakemus

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti olla myöntämättä avustusta nuorten toimintaryhmälle Rintamasuunta Live Like Legend-projektin toteuttamiseen vuodelle 2018.

Hylkäysperuste: hakija ei ole helsinkiläinen nuorisoyhdistys eikä nuorten toimintaryhmä.

Päätöksen perustelut

Nuorten toimintaryhmä Rintamasuunta hakee 6.3.2018 saapuneella hakemuksellaan 400 euron projektiavustusta musiikkivideoprojektin Live Like Legends toteuttamiseen kesällä 2018.

Rintamasuunta on vuodesta 2010 lähtien toiminut esiintyvä showcosplay-ryhmä, jonka toimintaan kuuluu cosplaykulttuurin kehittäminen ja mm. esitysten ja videoiden tekeminen. Ryhmä koostuu 20 aktiivisesta 18-30 vuotiaasta jäsenestä, joista seitsemän on alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti vähintään kaksi kertaa kuukaudessa.

Ryhmän tämän hetkisenä pääprojektina on tuottaa cosplay-musiikkivideo kesällä 2018. Musiikkivideo toteutetaan pääosin Norjassa ja projekti kokoaa yhteen suuren joukon cosplay-harrastajia, elokuva-alan opiskelijoita sekä kuvauksen ammattilaisia Suomesta ja Norjasta. Musiikkivideon pääteemoja ovat oman tukiverkon tärkeys ja isojen päätösten tekemisen vaikeus. Tavoitteena luoda laadukas ja ainutlaatuinen teos, joka yhdistää cosplayn ja elokuvataiteen henkeäsalpaavaksi kokonaisuudeksi. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 14 925 euroa.

Nuorten toimintaryhmää tavattiin valmisteluvaiheessa. Yhteisissä keskusteluissa käytiin läpi nuorisopalvelujen tukimahdollisuuksia ja todettiin, että Rintamasuunta ei täytä avustusohjesäännön kriteeriä helsinkiläisten alle 29-vuotiaiden määrän osalta.

Päätös tullut nähtäväksi 29.03.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö