Irtaimen omaisuuden siirtämistä toimialalta ja liikelaitokselta toiselle koskevan toimivallan siirtäminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-003391
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 28

Irtaimen omaisuuden siirtämistä toimialalta ja liikelaitokselta toiselle koskevan toimivallan siirtäminen

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti siirtää hallintosäännön 12 luvun 5 §:n 6 kohdan toimivaltaa päättää irtaimen omaisuuden siirtämisestä toimialalta ja liikelaitokselta toiselle seuraavasti:

  • toimialajohtaja päättää johtamansa toimialan irtaimen omaisuuden siirtämisestä toiselle toimialalle tai liikelaitokselle, kun irtaimen omaisuuden arvo on enintään 50 000 euroa.
  • tarkastusjohtaja päättää tarkastusviraston irtaimen omaisuuden siirtämisestä toiselle toimialalle tai liikelaitokselle, kun irtaimen omaisuuden arvo on enintään 50 000 euroa.
  • pelastuskomentaja päättää pelastuslaitoksen irtaimen omaisuuden siirtämisestä toiselle toimialalle tai liikelaitokselle, kun irtaimen omaisuuden arvo on enintään 50 000 euroa.
  • liikelaitoksen toimitusjohtaja päättää johtamansa liikelaitoksen irtaimen omaisuuden siirtämisestä toiselle toimialalle tai liikelaitokselle, kun irtaimen omaisuuden arvo on enintään 50 000 euroa.

Samalla rahoitusjohtaja päätti todeta, että irtaimen omaisuuden siirrot tulee dokumentoida irtaimen käyttöomaisuuden rekisteröinnistä annettujen ohjeiden mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 12 luvun 5 §:n kohdan 6 mukaan rahoitusjohtaja päättää irtaimen omaisuuden siirrosta toimialalta ja liikelaitokselta toiselle. Hallintosäännön mukaan rahoitusjohtaja voi määrätä tehtävän muulle viranhaltijalle.

Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan toimialalautakunta tai sen määräämä päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa toimialan irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lukuun ottamatta osakkeita. Kaupunginhallitus on vahvistanut kasvatus- ja koulutus-, kulttuuri- ja vapaa-aika- sekä sosiaali- ja terveyslautakunnille 50 000 euron ja kaupunkiympäristölautakunnalle 1 000 000 euron rajan.

Hallintosäännön 13 luvun 11 §:n 3 momentin 5 kohdan mukaan tarkastuslautakunta tai sen määräämä päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa tarkastusviraston irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lukuun ottamatta osakkeita. Kaupunginhallitus on vahvistanut tarkastuslautakunnalle 50 000 euron rajan.

Hallintosäännön 16 luvun 11 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan pelastuslautakunta tai sen määräämä päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa pelastuslaitoksen irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lukuun ottamatta osakkeita. Kaupunginhallitus on vahvistanut pelastuslautakunnalle 100 000 euron rajan.

Lautakunnat ovat kukin osaltaan määritelleen alaisilleen viranhaltijoille rajat irtaimen omaisuuden luovuttamiseen.

Liikelaitosten johtokunnille tai liikelaitosten toimitusjohtajille ei ole hallintosäännössä erikseen määritelty irtaimen omaisuuden luovuttamisen toimivaltaa, vaan tämän katsotaan sisältyvän liikelaitosten toimitusjohtajien yleiseen toimivaltaan.

Tällä toimivallan delegoinnilla saatetaan irtaimen omaisuuden siirtäminen toimialojen ja liikelaitosten kesken samalle tasolle irtaimen omaisuuden luovuttamisen kanssa.

Päätös tullut nähtäväksi 19.04.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Sami Rantanen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 25235

sami.rantanen@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Matti Malinen
talousarviopäällikkö