Osallistuvan budjetoinnin toteuttaminen 2018 - 2019

HEL 2018-004039
Asialla on uudempia käsittelyjä
23. / 596 §

Osallistuvan budjetoinnin toteuttaminen 2018 - 2019

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Paavo Arhinmäen ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä erillisenä liitteenä olevat osallistuvan budjetoinnin valmistelu- ja toteutusperiaatteet.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että pormestari päättää vuosittain yhteneväisin ja läpinäkyvin perustein äänestysvaiheeseen etenevät budjettiehdotukset toimialojen laatiman toteutusarvioinnin pohjalta sekä vahvistaa äänestystuloksen ja toimeenpanon.

Sulje

Kaupunginhallitus päätti 13.11.2017 §:n 1047 kohdalla kehottaa kaupunginkansliaa valmistelemaan lähiörahaston muutoksen osallisuusrahastoksi siten, että osallisuusrahaston tuotosta voidaan rahoittaa vuosittain osallistuvan budjetoinnin kustannukset sisältäen toimeenpanon henkilöstön, alueellisen osallisuuden käyttömenot sekä osallistuvan budjetoinnin alueellisesti päätettävät summat.

Kaupunginvaltuusto päätti 13.6.2018 § 9 perustaa itsenäiseksi taseyksiköksi muodostettavan Osallisuusrahaston, - Delaktighetsfonden. Osallisuusrahaston tarkoituksena on edistää yhdenvertaista kaupunkia luomalla taloudelliset edellytykset helsinkiläisten asukkaiden ja yhteisöjen esittämien hankkeiden ja projektien toteuttamiselle hallintosäännön VII osan 27 luvun 1 § mukaisesti.

Kaupunginvaltuusto totesi rahaston perustamispäätöksen yhteydessä, että kaupunginhallitus tulee erikseen päättämään osallistuvan budjetoinnin määrärahan valmisteluperiaatteista ja toteutuksesta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 25.09.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Kirsi Verkka, kehittämispäällikkö, puhelin: 09 310 84026

kirsi.verkka@hel.fi

Katja Henttonen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 23640

katja.m.henttonen@hel.fi

Titta Reunanen, alueosallisuuden päällikkö, puhelin: 09 310 23437

titta.reunanen@hel.fi