Fallkullan kiilan puistot, puistosuunnitelmien hyväksyminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005238
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 322 §

Fallkullan kiilan puistot, puistosuunnitelmien hyväksyminen

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä seuraavat puistosuunnitelmat:

  • Lähivirkistysalue Smoltinkulku−Suurmetsäntie nro VIO 5922/1
  • Joutsenpuisto nro VIO 5923/1
  • Lähivirkistysalue Jokipoikasentie−Malminkaari nro VIO 5924/1
  • Lähivirkistysalue Sammaltori−Smoltinkuja nro VIO 5925/1

Lisäksi lautakunta päätti määrätä näiden puistosuunnitelmien hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Lisäksi lautakunta päätti oikeuttaa rakennuttamispäällikön tekemään hankkeen kaupunkiympäristön toimialan vastuulle kuuluvat urakkahankinnat enintään puistosuunnitelmien kustannusarvioiden yhteissummaan 1 444 000 euroa (alv. 0 %) asti.

Käsittely

Kaupunkiympäristölautakunta päätti käsitellä toimialajohtajan asian nro 16 kokouksen asiana nro 4.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Lähtökohdat ja tavoitteet

Joutsenpuisto, Smoltinkulku−Suurmetsäntie sekä Sammaltori−Smoltinkulku väliset lähivirkistysalueet sijaitsevat Tapaninkylän (39.) kaupunginosassa ja Jokipoikasentie−Malminkaari välinen lähivirkistysalue Malmin (38.) kaupunginosassa.

Joutsenpuiston (VP) pinta-ala on 3 222 m² ja lähivirkistysalueiden (VL) yhteenlaskettu pinta-ala 15 899 m².

Fallkullan kiilan asemakaava-alue rajoittuu päärataan, Suurmetsäntiehen sekä Fallkullan 2000-luvun kerrostaloalueeseen sekä Itä-Tapanilan vanhempaan, 1960-1980-luvuilla rakennettuun kerrostaloalueeseen. Nykytilassa kaava-alue on rakentamatonta tasaista vanhaa peltoa, jossa on kulkureittejä ja avo-ojia. Osa vanhoista pelloista on metsittynyt. Alueen läpi virtaa yksi Helsingin suurimmista puroista, Longinoja.

Joutsenpuisto on alueen keskelle sijoittuva puistoalue, joka liittyy alueen keskeiseen jalankululle ja pyöräilylle varattuun kulkureittiin. Joutsenpuisto rajautuu eteläreunaltaan katualueisiin ja pohjoisreunaltaan kerrostalotontteihin. Puiston viheryhteys liittyy Jokipoikasentien−Malminkaaren lähivirkistysalueeseen. Nykyinen Longinojan uoma siirretään virtaamaan Jokipoikasentien−Malminkaaren puiston läpi. Uoman siirron tavoitteeksi on asetettu Longinojan luontoarvojen ja taimenkannan elinolosuhteiden turvaaminen. Puistoon on esitetty purouoman laajentumaa, jossa hulevesiä viivytetään ja puhdistetaan.

Lähivirkistysalueet sijoittuvat jalankulku- ja pyöräilyreiteille sekä
Longinojan uoman alueelle. Longinojan linjauksen siirto asuinrakentamisen tieltä on esitetty Jokipoikasentien−Malminkaaren väliselle lähivirkistysalueelle.

Suunnitelma

Lähivirkistysalue Smoltinkulku−Suurmetsäntie nro VIO 5922/1

Alueella risteävät tärkeät pyöräilyn ja jalankulun reitit radan varren suuntaiselta baanalta Smoltinkululle ja Suurmetsäntielle päin. Oleva metsikkö säilytetään mahdollisimman metsäisenä ja sitä täydennetään puuistutuksilla. Smoltinkulkuun liittyvällä osuudella jatketaan Smoltinkulun pensas- ja perennaistutuksia.

Joutsenpuisto nro VIO 5923/1

Smoltinkulun asfaltoitu pyörä- ja jalankulku yhteys jatkuu puiston läpi etelään. Siirrettävän Longinojan uoman lisäksi puistoon rakennetaan uoman laajentava allas. Uoma muotoillaan ja maisemoidaan kiviryhmillä, varjostavalla puustolla ja niittykasvustolla. Uoman luonnonmukaisella rakentamisella pyritään parantamaan taimenen elinolosuhteita uomassa. Altaan puhdistuskapasiteetin parantamiseksi altaan reunoille istutetaan vettä puhdistavaa kosteikkokasvillisuutta. Puistoon sijoitetaan pieni istuskelupaikka. Puiston rakennusten puoleiselle reunalle istutetaan havupuita ja kukkivia pikkupuita sekä pensaita.

Lähivirkistysalue Jokipoikasentie−Malminkaari nro VIO 5924/1

Alue muodostaa Joutsenpuistosta itään päin tärkeän ekologisen yhteyden. Alueelle siirrettävä Longinojan uoma rakennetaan luonnonmukaiseksi. Uoman reunaoille istutetaan varjostavaa puustoa kalojen ja muun eliöstön elinolojen turvaamiseksi.

Lähivirkistysalue Sammaltori−Smoltinkuja nro VIO 5925/1

Lähivirkistysalue on kapea kaistale radan suuntaisen baanan ja uuden paikoitustalon välissä. Alueelle maisemoidaan runsailla, kookkailla havu- ja lehtipensasistutuksilla. Radan läheisyyteen ei turvallisuussyistä istuteta korkeiksi kasvavia puita.

Kaikki puistoon sekä lähivirkistysalueille suunnitellut talvikunnossapidettävät jalankulku ja pyöräilyreitit ovat asfaltoituja. Raittien varrelle sijoitetaan penkkejä ja jäteastioita.

Vuorovaikutus

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä kaupunkiympäristön info- ja näyttelytila Laiturissa ja Helsingin kaupungin internetsivuilla 12.−25.2.2018 välisen ajan. Suunnitelmaluonnoksista ei saatu palautetta.

Alueen suunnittelusta pidettiin keskustelutilaisuus ELY-keskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Longinojan aktiivien kanssa. Saadut palautteet ja neuvot huomioitiin suunnittelussa.

Vuorovaikutusmuistio on liitteenä 6.

Kustannukset ja aikataulu

Puistosuunnitelmien rakennuskustannukset ovat yhteensä noin 1 444 000 euroa, keskimäärin 99 euroa/m² (alv. 0%). Kustannukset jakautuvat puistoittain seuraavasti:

  euroa (alv. 0 %)
Lähivirkistysalue Smoltinkulku−Suurmetsäntie 206 000
Joutsenpuisto 297 000
Lähivirkistysalue Jokipoikasentie−Malminkaari 857 000
Lähivirkistysalue Sammaltori−Smoltinkuja 84 000
yhteensä 1 444 000

Puistojen vuotuinen laskennallinen ylläpitokustannus on noin 7 500 euroa (alv. 0 %). Puistojen rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2019 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01 Uudet puistot ja puistojen peruskorjaus.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 84-86 §, 62 §, 202 §, 190 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.06.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: 09 310 38955

petri.arponen@hel.fi