Virkasuhteen täyttäminen, Merirasti-Siima, päiväkodinjohtaja, työavain 5-979-18

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005526
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 33

Virkasuhteen täyttäminen, Merirasti-Siima, päiväkodinjohtaja, työavain 5-979-18

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti ottaa kasvatustieteen kandidaatti Annika Kantolan päiväkodin johtajan virkaan 1.9.2018 alkaen 3253,63 euron tehtäväkohtaisen palkan mukaan määräytyvin palkkaeduin.

Päätöksen perustelut

Päiväkodin johtajan virka (nro 011252) on ollut julkisesti haettavana Helsingin kaupungin rekrytointijärjestelmässä sisäisessä ja ulkoisessa haussa 18.4. – 2.5.2018.

Päiväkodin johtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lastentarhanopettaja), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272/2005 ja asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 608/2005) sekä riittävä johtamistaito. Kielivaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Perustuslain 125§:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että päiväkodin johtajan viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää tehtävän vaativuuden mukaista varhaiskasvatuksen johtamisen ja kehittämisen osaamista, hyviä neuvottelu-, asiakasohjaus- ja viestintätaitoja sekä kykyä seurata ja tulkita kustannuksia ja resursseja osana varhaiskasvatuksen tulosbudjettia. Lisäksi tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyvää organisointi- ja päätöksentekokykyä.

Eduksi luettiin aikaisempi kokemus johtamistehtävistä, kehittämisorientoitunut työote sekä kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia.

Päiväkodin johtajan virkaan jätti 18.4.2018 päättyneen hakuajan kuluessa hakemuksensa 23 hakijaa, joista kaikki täyttivät viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset.

Hakemuksen perusteella videohaastatteluun kutsuttiin kymmenen hakijaa. **********

Videohaastattelun jälkeen tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella kutsuttiin ansioituneimmat kuusi hakijaa yksilöhaastatteluun. Hakijoita haastattelivat 15–16.5.2018 alueen 2 aluepäällikkö Antti Lehto-Raevuori ja työvoimasuunnittelija Riikka Heloma. ********** Annika Kantola on koulutukseltaan kasvatustieteen kandidaatti (2014). Hän on työskennellyt Helsingissä lastentarhanopettajana 2013 alkaen, josta varajohtajana 3 vuotta ja päiväkodinjohtajana vuodesta 2018.

********** on koulutukseltaan lastentarhanopettaja (1984) ja kasvatustieteen maisteri (1992). Hän on työskennellyt Helsingin lastentarhanopettajaopistossa didaktiikan lehtorina 1990-1995, Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa assistenttina, tutkijana, projektikoordinaattorina 1995-2015 sekä päiväkodinjohtajana Pilke-päiväkodissa vuodesta 2017.

********** on koulutukseltaan kasvatustieteen kandidaatti (2011). Hän on työskennellyt Helsingissä lastentarhanopettajana 2010 alkaen, josta varajohtajana 2 vuotta ja päiväkodinjohtajana vuodesta 2017.

********** on koulutukseltaan lastentarhanopettaja (1991). Hän on työskennellyt Helsingissä lastentarhanopettajana 1991 alkaen, josta varajohtajana 12 vuotta ja päiväkodin johtajana 2016–2018.

********** on koulutukseltaan sosionomi AMK (2010) ja Sosionomi YAMK (2016). Hän on työskennellyt Helsingissä lastentarhanopettajana 2009–2018 ja päiväkodinjohtajana Espoossa vuodesta 2018.

********** on koulutukseltaan kasvatustieteen kandidaatti (2010) ja kasvatustieteen maisteri (2014). Hän on työskennellyt Helsingissä lastentarhanopettajana 2013 alkaen, josta varajohtajana vuoden ja päiväkodinjohtajana 2014–2015.

Yksilöhaastattelun perusteella muiden hakijoiden edelle nousivat **********

Heillä oli vahva näkemys pedagogiikan johtamisen taidoista ja siihen liittyvien rakenteista. He osoittivat halua kehittää yhteisöllisyyttä ja henkilöstöjohtamista. Heidät haastateltiin uudelleen 21.5.2018. Haastattelijoina toimivat varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas, alueen 2 aluepäällikkö Antti Lehto-Raevuori ja työvoimasuunnittelija Riikka Heloma.

Loppuvertailuun nousseilla hakijoilla on varhaiskasvatuksen esimieskokemusta, kokemusta henkilöstön ja pedagogiikan johtamisesta ja pedagogista osaamista. Haastattelussa nousi esille myös vahva motivaatio ja kehittämismyönteinen työote.

Hakemusasiakirjoihin ja haastatteluihin perustuvan kokonaisarvioinnin perusteella Annika Kantolalla katsottiin täyttävän parhaiten päiväkodin johtajan viran edellytykset.

Annika Kantolan valintaa kysymyksessä olevaan virkaan puoltaa hänen kykynsä johtaa varhaiskasvatusyksikköä uuden varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti ja osallistavalla työotteella. Hän omaa kykyä kehittää johtamisen rakenteita sekä oppimisympäristön laajentamista koko kaupunkiin ja luontoon.

Hakemuksen, koulutuksen, työkokemuksen, aikaisemmasta toiminnasta saadun palautteen, suositusten sekä haastattelussa osoitetun soveliaisuuden perusteella Annika Kantolalla on parhaat edellytykset päiväkodin johtajan viran hoitamiseen.

Toimialajohtajan 17.5.2017 tekemän delegointipäätöksen (§ 22) perusteella päiväkodin johtajan virkaan ottaa varhaiskasvatusjohtaja.

Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä.

Päätös tullut nähtäväksi 19.06.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Antti Lehto-Raevuori, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 62842

antti.lehto-raevuori@hel.fi

Päättäjä

Satu Järvenkallas
varhaiskasvatusjohtaja