Viemäriputken poistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaaminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005651
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 20

Viemäriputken poistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaaminen

Tonttipäällikkö

Päätös

Tonttipäällikkö päätti korvata ********** vuokralaiselle sen 8.6.2017 päivätyn korvausvaatimuksen (liite 1) mukaisesti tontin alueelta rakentamisen yhteydessä poistetun vanhan viemäriputken aiheuttamia ylimääräisiä kustannuksia korkeintaan kaksituhattaseitsemänsataakahdeksankymmentäkahdeksan euroa ja seitsemänkymmentäyksi senttiä (2788,71 euroa sis. alv 24 %).

Päätöksen perustelut

********** tontilta löydettiin maarakennustöiden yhteydessä vanha käytöstä poistettu viemäri. Tontille rakennettavan talon perustukset sijoittuvat viemäriputken päälle, joten putki oli poistettava talonrakentamisen mahdollistamiseksi.

Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit palvelu korvaa tontin vuokralaiselle putkien poistosta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset 2000 e:n ylittävältä osalta.

Projektin numero on 2814E01601, verkko 6702250 ja vaihe 5740.

Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto on 22.5.2017 (97 §) päättänyt
siirtää kaupunkiympäristölautakunnan hallintosäännön 10 luvun 1 § 3
momentin 1 kohdan toimivaltaa päättää hinnoista, maksuista, vuokrista
ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun,
korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta kaupunkiympäristötoimialan palvelujen päälliköille siten, että palvelun päällikkö päättää palvelun vastuualueeseen kuuluvista korvauksista.

Päätös tullut nähtäväksi 22.05.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Piia Häkkinen, ympäristösuunnittelija, puhelin: 09 310 27274

piia.hakkinen@hel.fi

Päättäjä

Esko Patrikainen
vs. tonttipäällikkö