Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunkiympäristön toimialalle leikkipuisto Brahen, leikkipuisto Kotinummen ja leikkipuisto Lohikäärmepuiston uudisrakennusten enimmäishinnan korottamisesta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005750
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 122

Kolmen leikkipuiston LP Lohikäärmeenpuisto, LP Brahe ja LP Kotinummi uudisrakennusten rakennustyöt, enimmäishinnan korottaminen

Tekninen johtaja

Päätös

Tekninen johtaja päätti hyväksyä kolmen leikkipuiston LP Lohikäärmeenpuisto, LP Brahe ja LP Kotinummi uudisrakennuksen rakennustöiden 2 640 000 euron enimmäishinnan heinäkuun 2017 kustannustasossa korottamisesta siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 519 brm2 ja rakentamiskustannusten enimmäishinta arvonlisäverottomana 3 300 000 euroa huhtikuun 2018 hintatasossa.

Päätös tehdään ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hyväksyy muuttuneen vuokran.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa teknisen johtajan hyväksymään tilahankkeiden hankesuunnitelmat ajalla 29.6.- 22.8.2018 päätösvaltuuksien rajoissa, esittämään yli viiden miljoonan euron (alv 0%) hankesuunnitelmat kaupunginhallitukselle ja oikeuttamaan Rakennukset ja yleiset alueet palvelukokonaisuuden jatkamaan suunnittelua odottamatta hankepäätöstä.

Kolmen leikkipuiston; LP Lohikäärmeenpuisto, LP Brahe ja LP Kotinummi; uudisrakennustöistä on valmistunut hankesuunnitelmat, jotka on päivätty 26.9.2017. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on hyväksynyt ko. hankesuunnitelmat 5.10.2017 siten, että kunkin leikkipuistorakennuksen tavoitehinta on arvonlisäverottomana 800 000 euroa ja kattohinta 880 000 euroa, eli yhteensä 2 640 000 euroa kustannustasossa 7/2017 ja kunkin enimmäislaajuus on 173 brm2.

Kustannusten nousu

Markkinatilanne on aiheuttanut, varsinkin pienehköissä kohteissa, selkeän hintatason nousun rakennus- ja talotekniikkaurakoissa.

Hankkeen aikataulu

Rakentamisen on määrä alkaa 12/2018 ja viimeisin uudisrakennuksista valmistuu 6/2020.

Päätös tullut nähtäväksi 15.08.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Matti Priha, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39705

matti.priha@hel.fi

Sakari Heikkinen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38458

sakari.heikkinen@hel.fi

Päättäjä

Jaakko Stauffer
tekninen johtaja