Kiinteistöä koskeva reklamaatio

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005896
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 67

Kiinteistöä koskeva reklamaatio

Yksikön päällikkö

Päätös

Tontit-yksikön päällikkö päätti hyväksyä ********** osoitteessa ********** sijaitsevassa kiinteistössä ilmenneen virheen johdosta 5 000 euron suuruisen kauppahinnan alennusta ja vahingonkorvausta koskevan vaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Kiinteistöviraston tonttiosaston osastopäällikkö päätti 18.12.2015 myydä (258 §) ********** Vihdin kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä ********** noin 2,02 hehtaarin määräalan sillä olevine rakennuksineen 187 000 euron kauppahinnalla.

Kauppakirja allekirjoitettiin 20.1.2016. Kaupanteon jälkeen ostaja on havainnut, että viemäri ei vedä asianmukaisesti. Ostaja on reklamoinut kaupunkia virheestä 24.2.2016 päivätyllä (diaariin 27.6.2016 merkitty) kirjeellä.

Kaupungin edustaja on käynyt paikalla ja kaupungin toimesta ja kustannuksella on kuvattu kyseinen viemäri ja siinä on todettu viemärissä oleva virhe. Viemärin kuntoa koskeva reklamaatio on perusteltu.

Viemäristä aiheutuneet ongelmat ovat vaikeuttaneet ostajan asumista ja ostaja on joutunut tilapäismajoitukseen keväällä 2016. Reklamaatio on tehty viipymättä ostajan havaittua virheen maakaaren 2 luvun 25 §:ssä mukaisessa määräajassa.

Hakija on 27.8.2018 täsmentänyt hinnanalennusvaatimuksensa määräksi 5 000 euroa. Esitetty vaatimus on hyväksyttävissä.

Ostajalle on jo aikaisemmin korvattu kustannuksia viemärin avauksesta 461,13 euroa ja huuhtelusta 290,16 euroa, yhteensä 751,29 euroa, päätös HEL 2018-005896 T 10 01 03/30.5.2018. Viemäristä aiheutuneet ongelmat ovat vaikeuttaneet ostajan asumista ja ostaja on joutunut tilapäismajoitukseen keväällä 2016.

Kylk 3.10.2017 (§ 135): Tontit yksikön päälliköllä on oikeus myydä kiinteistöjä tai rakennuksia kokonaisarvon ollessa enintään 500 000 euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 07.12.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Leena Suikkanen, myyntineuvottelija, puhelin: 09 310 34297

leena.suikkanen@hel.fi

Päättäjä

Esko Patrikainen
yksikön päällikkö