Pysäköinnin kieltäminen Keijukaisenpolulla

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005975
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 43

Pysäköinnin kieltäminen Keijukaisenpolulla

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että

  • kielletään pysäköinti Keijukaisenpolun itäreunalla 15 metrin matkalla alkaen nro 5 pohjoisesta tonttiliittymästä ja
  • rakennetaan luiskattu reunatuki Keijukaisenpolku 5 pohjoispuolella olevan puistokäytävän kohdalle liikenne- ja katusuunnittelupalvelun ohjeiden mukaisesti.

Kustannusennuste

RYA, Rake 2 500 euroa

Aloite

Asukas

Tapa ja päivämäärä

Palautejärjestelmä 29.4.2018

Sisältö

Keijukaisenpolku 5 tontin pohjoispuolella on puistoraitti, jonka eteen pysäköidyt autot haittaavat/estävät pääsyn puistoraitille. Pyydetään merkitsemään suojatie ja rakentamaan viistetty reunakivi raitin kohdalle.

Päätöksen perustelut

Pysäköinnin kieltäminen puistokäytävän kohdalla helpottaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkumista puistoon ja sieltä pois. Samalla järjestyy kapealla ajoradalla autoilijoille kohtaamispaikka. Suojateitä merkitään vähäliikenteisille tonttikaduilla nykyisin harkitusti. Puistokäytävän kohdalle suojatietä ei merkitä, koska pysäköintikiellon asettamisella taataan hyvät näkemät jalankulkijoiden kadunylityskohdassa.

Päätös tullut nähtäväksi 08.06.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Jussi Jääskä, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37129

jussi.jaaska@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö