Afrikkalaisten naisten diaspora Suomessa ry:n projektiavustushakemus

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-006430
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 40

Afrikkalaisten naisten diaspora Suomessa ry:n projektiavustushakemus

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti olla myöntämättä projektiavustusta Afrikkalaisten naisten diaspora ry:lle 16.-18.7.2018 järjestettävän nuorten keskustelutapahtuman aiheuttamiin kustannuksiin.

Hylkäysperuste: hakija ei ole nuorisoyhdistys.

Päätöksen perustelut

Afrikkalaisten naisten diaspora ry hakee 26.5.2018 saapuneella hakemuksellaan 2 500 euron projektiavustusta heinäkuussa järjestettävän tapahtuman aiheuttamiin kuluihin.

Yhdistys on perustettu 2014 ja sen tarkoituksena on sääntöjensä mukaan edistää maahanmuuttajien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja samalla mahdollistaa oman kulttuurin ja kielen säilyttäminen.

Hankkeessa on tarkoituksena järjestää tapahtuma Itä-Helsingin nuorille, jossa he voivat keskustella vihapuheesta ja rasismista.

Tapahtuman kokonaiskustannukset ovat 2 550 euroa ja ne koostuvat tarjoilukuluista (600 euroa), välinekuluista (500 euroa), koulutuskuluista (500 euroa), ohjaajien palkkioista (350 euroa) ja muista kuluista (600 euroa). Tuloina hankkeella on 200 euroa, joka koostuu vanhempien tuesta.

Päätös tullut nähtäväksi 06.06.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö