Henkilöstöraportti 2017

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-006518
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 436 §

Henkilöstöraportti 2017

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi vuoden 2017 henkilöstöraportin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuoden 2017 henkilöstöraportti antaa kokonaiskuvan kaupungin henkilöstöstä ja henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä, joita toteutettiin.

Raportin teksteihin sisältyy vain keskeisimmät tilastotiedot. Pääosa tilastotiedoista ilmestyy kaupungin www.hel.fi-sivuilla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) erillisenä raporttina.

Henkilöstömäärä on pysynyt jokseenkin ennallaan ja oli vuoden vaihteessa 370090. Henkilöstömäärä on vähentynyt noin tuhannella henkilöllä, joista suurin osa on siirtynyt sosiaali- ja terveystoimesta HUS:iin. Keskeisissä henkilöstöä koskevissa tunnusluvuissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Viime vuonna kaupunki kävi läpi historiallisen organisaatiouudistuksen, joka leimasi henkilöstön työtä. Seurasimme henkilöstön ja esimiesten kokemusta muutoksesta, viestinnästä, vaikuttamismahdollisuuksista ja muutokseen sitoutumisesta muutospulssi-kyselyllä vuoden aikana kolme kertaa. Yli puolet henkilöstöstä ja kolme neljäsosaa esimiehistä arvioi vähintään sopeutuneensa muutokseen.

Sairauspoissaolot (sisältäen työtapaturmapoissaolot) vähentyivät ja niiden osuus kokonaistyöajasta oli 4,7 %. Erityisen selvästi laskuun ovat kääntyneet alle 60 päivän poissaolot. Sairauspoissaolopäivät ovat vähentyneet erityisesti sosiaali- ja terveystoimessa. Sairauspoissaolojen vähenemiseen ovat vaikuttaneet merkittävästi toimialan johdon ja esimiesten sitoutuminen aktiiviseen työkykyjohtamiseen. Sairauspoissaolojen vähenemiseen ovat vaikuttaneet merkittävästi myös työterveyshuollon uudet toimintatavat. Työterveys Helsinki kehitti ja otti käyttöön lääkäreille suositukset sairauspoissaolojen tarpeen ja keston arviointiin. Näiden myötä tuki- ja liikuntaelimien sairauspoissaolot laskivat yli 15000 päivällä (15 %).

Kaupunkitasolla työssäolopäivien määrä kasvoi, ja niitä oli yli 55 0000 enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Sairauspoissaolojen vähenemisellä arvioidaan saavutetun yli 10 miljoonan euron säästöt. Toisaalta työterveyskyselyssä havaittiin, että moni kokee työmääränsä ja työpaineet liian isoiksi. Johtamisessa tähän tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Kaupungin uusi strategia vaatii rytminmuutosta ja toimintakulttuurin uudistamista. Tärkeää on, että henkilöstö on mukana myös jatkossa suunnittelemassa ja kehittämässä toimintaa. Luommekin yhä vankemmin kulttuuria, joka edistää ideoiden ja kokeilujen esittämistä ja niiden toteutumista.

Uuden strategian myötä valmistui uusi työhyvinvointiohjelma 2018-2021. Koko vuoden mittainen valmisteluprosessi toteutettiin yhdessä toimialojen ja liikelaitosten henkilöstöasiantuntijoiden ja työsuojelutoimijoiden sekä työterveyden kanssa.

Henkilöstötoimikunta on 28.5.2018 kokouksessa käsitellyt vuoden 2017 henkilöstöraportin ja päätti merkitä asian tiedoksi.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.07.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Anne Arento-Manerva, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 29796

anne.arento-manerva@hel.fi

Marju Pohjaniemi, henkilöstöjohtaja, puhelin: 09 310 37965

marju.pohjaniemi@hel.fi