Oy Apotti Ab:n pääomittaminen vuonna 2018

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-006646
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 438 §

Oy Apotti Ab:n pääomittaminen vuonna 2018

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti

  • hyväksyä 2 804 292 euron suuruisen vastikkeettoman sijoituksen tekemisen Oy Apotti Ab:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon,
  • myöntää kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston käytettäväksi vuoden 2018 talousarviomäärärahoja edellä mainitut 2 804 292 euroa vastikkeettoman sijoituksen maksamiseen talousarvion tililtä 8 06 02, Arvopaperit, Muut kohteet, Khn käytettäväksi.

Käsittely

Esteelliset: Sami Sarvilinna, Juha Jolkkonen

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Oy Apotti Ab perustettiin kesäkuussa 2015. Yhtiön tarkoituksena on vastata kuntien ja HUS:n käyttöön tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän toteutuksesta, käyttöönotosta sekä tuotannon aikaisesta toiminnasta. Yhtiö tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä-, järjestelmäkehitys- ja tukipalveluita omistajilleen omakustannusperiaatteella. Yhtiö tukee omistajiaan sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan muutoksessa sekä tehokkaiden yhtenäisten toimintamallien kehittämisessä.

Helsingin kaupunki omistaa tällä hetkellä yhtiön osakkeista noin 37 %. Muut omistajat ovat Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) (n. 45 %), Vantaan kaupunki (n. 13 %), Kirkkonummen kunta (n. 2,5 %), Tuusulan kunta (n. 2,5 %) sekä Kauniaisten kaupunki (n. 0,5 %).

Oy Apotti Ab:n toiminta rahoitetaan pääosin sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon (SVOP) tehtävillä maksuilla sekä pitkäaikaisilla lainoilla vuoteen 2020 asti. Vuosien 2016–2020 välillä lainojen osuuden arvioidaan kattavan 90 % yhtiön rahoitustarpeesta ja näin ollen SVOP-sijoitusten osuus tulisi olemaan 10 %. Vuonna 2020 SVOP-sijoituksia ei enää tehdä.

Oy Apotti Ab:n omistajat ovat sitoutuneet yhtiön rahoittamaan asiakas- ja potilastietojärjestelmän toimitusvaiheen omistustensa suhteessa. Omistajien SVOP-sijoitukset yhtiöön tehdään vuosittain. Kaupungin vuoden 2018 SVOP-sijoituksen määrä on 2 804 292 euroa. Yhtiöön tehtävien SVOP-sijoitusten yhteismäärä 2015–2019 on yhteensä noin 22,8 miljoonaa euroa, josta kaupungin osuus on noin 8,5 miljoonaa euroa. Jäljellä oleva vuoden 2019 SVOP-sijoitus tulee olemaan Helsingin osalta noin 2,7 miljoonaa euroa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.07.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi