Valtuutettu Mirita Saxbergin aloite huumeiden tunnistuksesta osana ennaltaehkäisevää päihdetyötä

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-006841
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 224 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mirita Saxbergin ym. huumeiden tunnistamista koskevasta valtuustoaloitteesta

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Jäsen Kati Juva pyysi asian pöydälle.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon valtuutettu Mirita Saxbergin ym. valtuustoaloitteesta koskien huumausaineiden kemiallisia tunnistamispalveluja:

”Huumeiden tunnistamisen suurimpana haasteena lainsäädännön näkökulmasta on, että palvelun henkilökunta käsittelisi huumausaineita ja siihen pitäisi olla huumausainelain mukainen käsittelylupa. Tällä hetkellä käsittelyluvan kriteerit ja niiden tulkinta on sellainen, ettei käsittelylupaa vaikuta olevan mahdollista saada tähän tarkoitukseen edes tieteellisen tutkimuksen tekemisen kannalta.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on tehty ainetunnistuksella täydennettyä terveysneuvontaa ilman huumausaineiden käsittelylupaa ja asia on ratkaistu niin, että poliisi on jollain tavalla toiminnassa mukana. Myös Suomessa on pohdittu keinoja soveltaa nykyistä lainsäädäntöä siten, että kerätyt anonyymit huumausainenäytteet takavarikoitaisiin poliisin toimesta ja poliisi toimittaisi ne laboratorioon.

Helsinki ei voi nykyisen lainsäädännön puitteissa itsenäisesti aloittaa huumeiden tunnistusta osana päihdetyötä. Toiminnan aloittaminen edellyttäisi Suomessa toteutettua tutkimusta, toiminnallista yhteistyötä poliisin kanssa sekä lainsäädännön selkeyttämistä. Huumeiden tunnistamispalvelun toteutukseen liittyvien kysymysten käsittelyä jatketaan eri toimijoiden kanssa syksyllä 2018 tehtävän käyttöhuoneselvityksen yhteydessä.”

Sulje

Kaupunginhallitus on pyytänyt sosiaali- ja terveyslautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Mirita Saxbergin ym. tekemään valtuustoaloitteeseen 25.9.18 mennessä. Aloitteeseen on pyydetty kannanotot myös poliisilta ja oikeuspalveluilta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.09.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Mikko Tamminen, psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja, puhelin: 09 310 58655

mikko.tamminen@hel.fi