Toivomusponsi 2, julkisen liikenteen pysäkkiratkaisu Kalasataman hyvinvointi- ja terveyskeskukselle

HEL 2018-007087
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 525 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Petra Malinin toivomusponnesta koskien Kalasataman raitiotiepysäkkiä

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Käsittely

Pöydällepanoehdotus:
Mai Kivelä: Pyydän asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Yleistä

Kalasataman raitiotien pysäkki sijoittuu Kalasataman keskuksessa metroaseman alapuolelle ja kauppakeskus Redin viereen Hermannin rantatielle. Pysäkin pohjoispäässä on korotettu suojatie, joka yhdistää metroaseman läntisen sisäänkäynnin kauppakeskuksen sisäänkäyntiin. Sama pysäkki on ennen raitiotien rakentamista Kalasataman aluetta palvelevan bussiliikenteen käytössä. Raitiovaunun pysähtymispaikat sijoitetaan pohjoispään suojatien lähelle.

Pysäkiltä on kaksi vaihtoehtoista kävelyreittiä Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskukseen. Ulkoreitti kulkee Hermannin rantatien vartta Työpajankadun risteykseen asti, josta käännytään Työpajankadulle itään kohti terveys- ja hyvinvointikeskusta. Tämä reitti on noin 260 metriä pitkä. Toinen reitti kulkee kauppakeskus Redin läpi osin sisätiloissa Kalasatamankadulle ja on käytettävissä metron kulkuaikoina. Tämän reitin pituus on noin 230 metriä. Molemmat reitit sisältävät Hermannin rantatiellä yhden ajoradan ylityksen ja Työpajankadun ylityksen suojateitä pitkin. Molemmat suojatiet ovat korotettuja. Työpajankadun keskikoroke on tavanomaista leveämpi. Kalasataman keskus sekä Redi ovat esteettömyyden erikoistasoa.

Raitiotien pysäkin siirtäminen Hermannin rantatiellä lähemmäs Työpajankatua, metroaseman suojatien pohjoispuolelle, olisi teoreettisesti mahdollista ainoastaan etelän suunnan pysäkille ja silloinkin pysäkki katkaisee pyöräliikenteen ylityspaikan Hermannin rantatiellä. Pohjoisen raiteen vieressä on Rediin liittyviä ilmanvaihtokuiluja ym. rakenteita, jotka estävät pysäkkilaiturin rakentamisen.

Pysäkin siirtäminen Työpajankadun pohjoispuolelle on mahdotonta, koska Redin pysäköintilaitoksen rampit nousevat kadulle radan vieressä eikä tilaa pysäkeille ole. Pysäkin siirtäminen kauemmas metroaseman kohdalta olisi myös joukkoliikennejärjestelmän toiminnan kannalta merkittävä heikennys, koska kyseessä on keskeinen vaihtopaikka.

Raitioliikenteelle on suunniteltu kääntöpaikka metroaseman pohjoispuolelle. Kääntöpaikan seisontaraide tulee sijoittumaan terveys- ja hyvinvointikeskuksen viereen Kalasatamankadulla, mutta ainakaan toistaiseksi kääntöraiteelle ei ole suunniteltu säännöllistä liikennettä. Se voi toimia varakääntöpaikkana ja tilapäisenä päätepysäkkinä esimerkiksi Laajasalon raitiolinjoille, jos kulku Nihdistä keskustan suuntaan on estynyt. Kalasataman ja Pasilan välistä raitioliikennettä ei ole tarkoituksenmukaista ohjata kääntösilmukan kautta, koska se lisää matka-aikaa ja sen vaihtelua sekä haittaa muun liikenteen sujuvuutta Hermannin rantatien liittymissä.

Metroaseman uusi itäinen sisäänkäynti johtaa kauppakeskus Redin läpi kaksia liukuportaita pitkin katutasoon ja Kalasatamankadulle, josta on lyhyt matka terveys- ja hyvinvointikeskuksen sisäänkäynnille. Yhteydet ovat käytössä metron liikennöintiaikojen mukaisesti. Metroaseman rinnalla Itäväylän tunnelissa on bussilinjojen 58 ja 551 (tulevat runkolinjat 500 ja 510), 16 ja useiden Itä-Helsingin yölinjojen pysäkit.

Länteen menevien bussien pysäkiltä yhteys kauppakeskuksen läpi Kalasatamankadulle kulkee metroaseman kautta ja on auki metron aukioloaikojen mukaan. Lisäksi pysäkiltä pääsee katutasoon Kulosaaren sillan puolelta kulkevan rampin kautta Capellan puistotielle vuorokauden ympäri. Itään menevien bussien pysäkiltä reitti kauppakeskuksen läpi Kalasatamankadulle on käytössä arkisin kello 05.00-02.30 ja viikonloppuisin ja arkipyhinä vuorokauden ympäri.

Katutasossa terveys- ja hyvinvointikeskusta lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Hermannin rantatiellä (ensin tulevien raitiotiepysäkkien kohdalla, myöhemmin kadun reunoilla) ja toistaiseksi Työpajankadulla rantatien risteyksen länsipuolella. Vilhonvuorenkadun jatkeen valmistuttua (arviolta vuodenvaihteessa 2021-22) kaikki Kalasatamassa liikennöivät bussilinjat siirtyvät käyttämään Hermannin rantatien bussipysäkkejä.

Sulje

Toivomusponsi

Valtuutettu Petra Malin on tehnyt 13.6.2018 seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää samalla, että jatkovalmistelussa osoitetaan suunnitelman puitteissa paras ja saavutettavin pysäkkiratkaisu linjastolle Kalasataman hyvinvointi- ja terveyskeskuksen asiakkaiden kannalta.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 30.11.2018 mennessä.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 23.10.2018 § 514

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 06.11.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Niko Setälä, liikenneinsinööri: 09 310 37031

niko.setala@hel.fi