Afg nuorten toimintaryhmän projektiavustushakemus

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-007268
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 47

Afg nuorten toimintaryhmän projektiavustushakemus

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti myöntää Afg nuorten toimintaryhmälle 1 100 euron projektiavustuksen 14.-15.7.2018 Areena-Centerissä järjestettävän afgaaninuorten futsalturnauksen helsinkiläisten alle 29-vuotiaiden osallistujien ruokailujen sekä palkintojen aiheuttamiin kustannuksiin (ei kuitenkaan palkkioihin, palkkoihin eikä majoituskuluihin) menokohdalta 473000 2931500504.

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen on toimitettava 15.8.2018 mennessä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/avustukset/nuorisotoiminnan_avustukset/).

Päätöksen perustelut

Afg nuorten toimintaryhmä hakee 18.6.2018 saapuneella hakemuksellaan 3 000 euron projektiavustusta turnauksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin heinäkuussa.

Hankkeen tarkoituksena on koota Suomessa asuvia afgaaninuoria yhteen ja järjestää heille kaksipäiväinen tapahtuma, jossa on mahdollisuus saada vertaistukea, päästä kiinnostavan harrastuksen pariin ja helpottaa yhteiskuntaan kiinnittymistä. Kohderyhmänä on erityisesti vastaanottokeskuksista äskettäin pois muuttaneet afgaaninuoret. Toimintaryhmä on huolissaan juuri näiden nuorten eristäytymisestä, yksinäisyydestä ja harrastuksien puutteesta.

Ryhmä haluaa hankkeellaan myös koota helsinkiläisiä afgaaninuoria yhteen ja suunnitella syksyllä järjestettäviä tapahtumia sekä pohtia oman yhdistyksen perustamista. Nuoret ovat verkostoituneet Job’d:n (Helsingin kaupunki ja Me-säätiö) kanssa, joka on hoitanut futsalkenttävuokrauksen ja työllistää omia maahanmuuttajanuoriaan tapahtumassa. Lisäksi ryhmä saa Konsom nuoret ry:ltä opastusta tapahtuman järjestämiseen.

Nuorten ryhmää on tavattu valmisteluvaiheessa. Tapahtumaan arvioidaan osallistuvan 50-60 helsinkiläistä 17-28-vuotiasta afgaanipoikaa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 3 000 euroa ja ne koostuvat ruokakuluista (1 000 euroa), tuomarikuluista (800 euroa), palkintokuluista (700 euroa) ja majoituskuluista (500 euroa). Tuloja saadakseen ryhmä etsii sponsoreita, koska eivät halua periä osallistumismaksua vastaanottokeskuksista juuri omilleen muuttaneilta nuorilta.

Päätös tullut nähtäväksi 13.07.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö