Toivomusponsi 6, pilottihankkeen toteuttaminen koskien perusteettomia palkkaeroja

HEL 2018-007315
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 420 §

Valtuutettu Eva Biaudetin toivomusponsi pilottihankkeesta kaupungin samanarvoisten työtehtävien perusteettomien palkkaerojen tasaamiseksi naisten ja miesten välillä

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Marcus Rantalan ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 20.6.2018 hyväksymän toivomusponnen (Eva Biaudet) johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Sulje

Hyväksyessään arviointikertomuksen 20.6.2018 kaupunginvaltuusto edellytti hyväksymässään toivomusponnessa, että kaupunki selvittää, miten voidaan toteuttaa pilottihanke kaupungin samanarvoisten työtehtävien arvioimiseksi, jotta nais- ja miesvaltaisten töiden perusteettomia palkkaeroja voidaan tasata Islannin samapalkkaisuutta koskevan lainsäädännön mallin mukaisesti.

Ponnessa viitattiin Islannin malliin, jossa edellytetään samapalkkaisuutta sukupuolesta riippumatta yhtä vaativasta työstä. Yritysten pitää Islannissa todistaa, että samapalkkaisuus toteutuu.

Suomessa sukupuoleen perustuva syrjintä on kielletty laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (jatkossa ”tasa-arvolaki”). Tasa-arvolaissa on säädetty, että kiellettyä syrjintää on mm. se, että palkka- tai muita palvelussuhteen ehtoja sovellettaisiin siten, että työntekijä tai työntekijät joutuisivat sukupuolen perusteella epäedullisempaan asemaan kuin yksi tai useampi muu työnantajan palveluksessa samassa tai samanarvoisessa työssä oleva työntekijä.

Tasa-arvon edistämiseksi työelämässä työnantajan tulee lisäksi tasa-arvolaissa säädetyn mukaisesti laatia vähintään joka toinen vuosi erityisesti palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma sisältäen palkkakartoituksen. Tasa-arvolain mukaisella palkkakartoituksella (6 b §) selvitetään, ettei saman työnantajan palveluksessa olevien samaa tai samanarvoista työtä tekevien naisten ja miesten välillä ole perusteettomia palkkaeroja. Helsingissä seurataan palkkatasa-arvon toteutumista lain edellyttämällä tavalla ja puututaan tilanteisiin, joissa mahdollisia epäkohtia ilmenee.

Lisäksi Työsopimuslaissa (2 luku 2 §) todetaan, että työnantajan on kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua.

Helsingin kaupunki noudattaa valtakunnallisia virka- ja työehtosopimuksia, joiden puitteissa palkat määritellään tehtävien vaativuusarviointeihin perustuen. Tehtävien vaativuudet arvioidaan aina tehtävään, ei henkilöön perustuen, mikä tukee henkilöstön tasa-arvoista kohtelua samoissa tai yhtä vaativissa tehtävissä.

Edellä mainittuun lainsäädäntöön ja työehtosopimusten velvoitteisiin perustuen voidaan todeta, että kunta-alalla ja siten Helsingissä toteutetaan tasa-arvoista palkkapolitiikkaa pääosin samoin edellytyksin kuin ponnessa mainitussa Islannin mallissa.

Lisäksi Helsinki on painottanut vuoden 2019 palkkaratkaisuissaan naisvaltaisten alojen palkkakehitystä. Helsinki on suunnannut vuoden 2019 järjestelyeriä ja vuoden 2019 aikana toteutettavan palkkakehityssuunnitelman mukaisia palkankorotuksia erityisesti lastentarhanopettajille, lastenhoitajille, perhepäivähoitajille, varhaiskasvatuksen esimiehille sekä kotihoidon ja sosiaalityön erilaisiin tehtäviin.

Edellä todettuun viitaten toivomusponnessa ehdotettua pilottihanketta ei ole tarpeen toteuttaa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.06.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Asta Enroos, va. henkilöstöjohtaja, puhelin: 09 310 36420

asta.enroos@hel.fi

Juha Rosvall, työmarkkina-asiantuntija, puhelin: 09 310 29143

juha.rosvall@hel.fi