Yleisillä alueilla tehtävien töiden taksat ja noudatettavat periaatteet

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-008033
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 176 §

Yleisillä alueilla tehtävien töiden taksat ja noudatettavat periaatteet

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti, että Helsingin yleisillä alueilla tehtävien töiden hinnoittelussa noudatetaan liitteiden nrot 1 ja 2 mukaisia maksuja sekä liitteen nro 3 maksuperiaatteita.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää, että päätös on voimassa 1.1.2019 lukien toistaiseksi.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli asukas- ja yrityspalvelupäällikkö Markku Leijo. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hallintosäännön 16 luvun 2 §:n 1 mom:n 9 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain mukaisesta taksasta lain 14 b §:n 2 ja 3 momenttien osalta. Kunnossapitolakia sovelletaan kadulla ja muilla yleisillä alueilla tehtäviin kaivutöihin ja näitä vastaaviin töihin, joita ovat esimerkiksi julkisivuremontit.

Lakiin kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (laki 669/1978, jäljempänä kunnossapitolaki) otettiin 1.11.2005 voimaan astuneella lainmuutoksella 547/2005 säännökset ilmoitusmenettelystä kadulla ja yleisillä alueilla tehtävistä töistä sekä kunnan mahdollisuudesta antaa määräyksiä töiden suorittamisesta.

Kunnossapitolain 14 a §:n mukaan työstä vastaavan on tehtävä työstä kadulla ja yleisellä alueella ilmoitus kunnalle. Työt voidaan aloittaa, kun kunta antaa suostumuksensa ja siihen mahdollisesti liittyvät määräykset. Suostumus annetaan kirjallisesti. Mikäli kunta ei ole käsitellyt ilmoitusta 21 vuorokauden kuluessa, työ voidaan kuitenkin aloittaa. Ilmoitusmenettelyn tarkoituksena on hallituksen esityksen (HE 281/2004) mukaan antaa kunnalle mahdollisuus ohjata, valvoa, ajoittaa ja sovittaa yhteen töitä ja niiden suorittamista niin, että töistä liikenteelle ja muulle käytölle aiheutuvia haittoja voidaan estää ja vähentää.

Kunnossapitolain perusteella perittäviä maksuja koskevat säännökset on koottu lain 14 b §:ään. Kunta voi periä maksun, joka perustuu 14 a §:ssä tarkoitetun ilmoituksen tarkastamisesta ja työn valvonnasta kunnalle aiheutuneisiin kustannuksiin (14 b § 2 mom.). Lisäksi kunta voi periä maksun kadun ja muun yleisen alueen tilapäisestä käyttämisestä, jos alue rajataan pois yleisestä käytöstä (14 b § 3 mom.). Tämän maksun perusteena on aika, alueen laajuus ja alueen keskeisyys.

Maksuja ei peritä kunnan omasta yleisen alueen asemakaavan toteutuksesta (kadunrakennushanke) tai niiltä, jotka toteuttavat rakenteensa ko. rakennushankkeen aikana.

Edellisen kerran yleisten töiden lautakunta päätti katutyömaksuista 11.11.2014 § 431. Yleisten töiden lautakunta päätti tällöin, että yleisen alueen ja rakenteiden käytössä noudatettavia maksuja ja periaatteita noudatetaan kauintaan 31.12.2018 asti.

Sulje

Yleistä

Pääkaupunkiseudulla ilmoitetaan vuosittain noin 11 000 yleisellä alueella tehtävää työtä. Helsingin osuus on noin 6500 työtä. Helsinki on pyrkinyt antamallaan palvelulupauksella käsittelemään yleisillä alueilla tehtäviä töitä koskevat ilmoitukset 5 arkipäivässä.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat tehneet yhteistyötä yleisillä alueilla työskentelyn viranomaisohjauksessa. Hankkeita on ollut muun muassa yhteisen ohjeistuksen laatiminen kaivutöihin ja tilapäisiin liikennejärjestelyihin (Kaivutyöt ja tilapäiset liikennejärjestelyt pääkaupunkiseudulla) vuonna 2005, PKS-katutyökoulutuksen aloittaminen vuonna 2006 ja yhteisen taksamallin laatiminen, joka otettiin käyttöön Helsingissä vuonna 2015.

Yritykset työskentelevät usein kaikissa pääkaupunkiseudun kaupungissa. Yhtenäiset taksamallit, periaatteet ja ohjeet selkeyttävät toimintaa. Kaupunkien toimintatapojen yhtenäistämisellä luodaan asialle myös vaikuttavuutta ja painoarvoa.

Taksamalli noudattaa pitkälti valtakunnallista, Kuntaliiton linjaamaa mallia. Taksamallilla pyritään oikeudenmukaiseen hinnoitteluun työn koon ja sen vaikuttavuuden mukaan.

Maksujen suuruus ja perusteet

Helsingin kaupunki perii yleisillä alueilla suoritettavista kaivutöistä ja muista töistä maksun ilmoituksen käsittelystä ja työn valvonnasta sekä alueenkäyttömaksun työmaa-alueen vuokrasta. Näiden maksujen suuruus ja perusteet on esitetty liitteen 1 taulukossa.

Ilmoituksen tarkastamisesta ja työn valvonnasta perittävän maksun tulee perustua kunnalle aiheutuneisiin todellisiin keskimääräisiin kustannuksiin. Järjestelmän selkeyden ja toimivuuden vuoksi on tarkoituksenmukaista, että maksu on kiinteä.

Maksu kadun tai yleisen alueen tilapäisestä rajaamisesta pois yleisestä käytöstä (alueenkäyttömaksu) perustuu kunnossapitolain mukaisesti aikaan, alueen laajuuteen ja alueen keskeisyyteen. Käytännön mukaisesti aikaperuste on ollut päivä, alueen laajuus työmaan koko ja alueen sijainnin keskeisyys on määritelty maksuluokissa. Alueenkäyttömaksut on määritelty erikseen kaivutöille sekä muille yleisillä alueilla suoritettaville töille.

Lain esitöiden mukaan alueenkäyttömaksun tulee olla kohtuullinen ja sen tarkoituksena on katujen, puistojen ja yleisten alueiden pysyminen niille varatussa yleisessä käytössä, kaivantojen lyhyt aukioloaika ja töiden yhteensovittaminen. Maksun kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon muun ohella häiriön kohteeksi joutuvien määrä. Keskusta-alueella ja vilkasliikenteisillä kaduilla maksu voi siten olla merkittävästi korkeampi kuin muualla.

Esitettävät muutokset maksuissa ja periaatteissa

Yleisillä alueilla tehtävistä töistä veloitettavat hinnat on esitetty päätösehdotuksen liitteenä 1 olevassa taksataulukossa. Maksuluokat alueittain on määritetty liitteessä 2 ja yksityiskohtaisemmat kartta-aineistot maksuluokista julkaistaan kaupunkiympäristön toimialan verkkosivuilla. Päätettäväksi esitettävässä taksassa tarkistetaan ilmoituksen käsittely- ja valvontamaksun suuruutta, uudistetaan alueenkäyttömaksun maksuluokkia ja -alueita sekä uudistetaan maksuperiaatteita koskien mm. kunnossapitolain velvoitteiden laiminlyönnistä johtuvien ylimääräisten asian käsittely- ja valvontakulujen perimistä.

Esitettävät muutokset hinnoitteluun tulevat Helsingin kaupungin strategiaohjelmasta, jonka yhtenä tavoitteena on katutöiden liikenteelle aiheuttamien haittojen vähentäminen. Kaupunkiympäristön toimialalla laaditussa selvityksessä toimenpiteiksi kirjattiin katutöistä perittävien maksujen korottaminen ja ruuhka-aikarajoitusten toteuttaminen keskeisten liikenneväylien osalta. Yötöiden osalta maksuista vapautukseen ei ole valmistelutyössä päädytty johtuen yötyön valvonnan käytännön haasteista.

Ilmoituksen käsittely- ja työn valvontamaksu

Yleisellä alueella tehtävien töiden ilmoituksen käsittely- ja valvontamaksu perustuu todellisiin kuluihin. Huomioon maksun määräytymisessä otetaan henkilöstön palkat ja tilavuokrat, ohjelmistoinvestointi ja -ylläpitokulut, työkalut (mm. tietokoneet, puhelimet), valvonnan ajoneuvokustannukset, jne. Tällä hetkellä tuntihinta ilmoituksen käsittely- ja valvontamaksulle on 60 euroa. Uuden tapahtumahallintajärjestelmän ja sähköisen asioinnin tuomien kustannuslisien jälkeen esitetään tuntihinnaksi 70 euroa.

Alueenkäyttömaksu

Päätettäväksi esitettävässä taksassa muutetaan aikaisempaa yleisten töiden lautakunnan hyväksymää taksaa siten, että alueenkäyttömaksuihin lisätään uusi maksuluokka (ML1), joka kattaa vilkasliikenteisiksi määritellyt liikenneväylät sekä pyöräilyn priorisoidut runkoreitit. Maksuluokassa esitetään korotettavaksi liikenteellisesti vilkkaiden sekä pyöräilyn priorisoitujen väylien alueenkäyttömaksuja 50%. Liikenteellisesti vilkkaat sekä pyöräilyn priorisoidut reitit ovat määritelty kaupunkiympäristön liikennesuunnittelussa. Määrittelyssä on huomioitu joukko-, pyörä- ja autoliikenne.

Maksuluokat ML2 ja ML3 esitetään sidottavaksi yleisten alueiden rekisterin katujen ylläpitoluokkaan ja viherosien osalta hoitoluokkaan. Maksuluokkien sitominen yleisten alueiden rekisteriin mahdollistaa maksuluokka-aineiston ajan tasalla pysymisen tulevina vuosina.

Aikaisemmin alueenkäyttömaksuissa maksuluokkaan 3 luokitellut rakentamattomat yleiset alueet esitetään jaettavaksi maantieteellisesti kahteen eri osaan (ML4a ja ML4b.) Näiden kahden maksuluokan rajat on esitetty päätösehdotuksen liitteenä 2 olevassa maksuluokkakartassa. Uudella rakentamattoman maan hinnoittelutavalla saavutetaan yhtenäisyys rakentamattomien tonttien työmaaksi vuokraamisen hinnoittelun kanssa. Rakentamattomien yleisten alueiden maksuja alennetaan ja kaupungin omistamien rakentamattomien tonttien hintoja korotetaan saman suuruisiksi. Perusteluna hinnoittelumallin uudistamiselle on, että usein vuokraus aluerakentamisalueilla kohdistuu molempiin alueisiin ja yhtenäisellä hinnoittelulla varmistamme tasapuolisen kohtelun hankkeisiin ryhtyville.

Maksuperiaatteet

Liitteen 3 maksuperiaatteissa on tarkennettu nykyiseen talvityöajan päättymisen ja suostumuksen voimassaolon ajankohtaa sekä yhteiskaivun vastuita ja velvollisuuksia.

Kunnalle aiheutuneet ylimääräiset kulut ilmoittamattomista töistä tai annettujen määräysten laiminlyönneistä

Kadunpitäjä voi periä ilmoittamatta aloitetuista tai tehdyistä töistä, tai annettujen määräysten laiminlyönneistä, kunnalle aiheutuneet ylimääräiset ilmoituksen käsittely- ja työn valvontakulut. Liitteessä 1 on määritelty laiminlyönneistä perittävät maksut.

Yleisellä alueella tehtävien töiden valvonnan maksullisuuden periaatteita muutetaan hyväksyttäväksi esitettävässä taksassa siten, että katu- ja kunnossapitolain perusteella annetun määräyksen tai muun em. lain nojalla asetetun velvoitteen laiminlyönnistä perittävä käsittelymaksu perustuu kiinteän sanktion sijasta valvonta-asian käsittelyn kuluneeseen valvontaviranomaisen työmäärään.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.10.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, jolla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

asiakkuusjohtaja
Pekka Henttonen

Lisätietojen antaja

Iiro Grönberg, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37192

iiro.gronberg@hel.fi

Tapio Kaitainen, vs. tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 38974

tapio.kaitainen@hel.fi