Vahingonkorvausvaatimus, liiketoiminnalle aiheutettu haitta
Vahingonkorvausvaatimus, liiketoiminnalle aiheutettu haitta
Päätös
Kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusjohtaja päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungin kiinteistövirasto on päätöksillään 263 § (5.10.2016) ja 104 § (9.5.2017) vuokrannut vahingonkorvausvaatimuksen hakijalle määrättyjä vesialueita Kauppatorin edustalta kiinteään käyttötarkoitukseen.
Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan yhteensä 756,65 euroa liiketoiminnalle aiheutuneista haitoista 16.7.2018 päivältä, jolloin vesialueen käyttöön on kohdistunut Helsingin huippukokouksen (Helsinki Summit 2018) tilaisuuden järjestelyiden aiheuttamia haittoja. Viestintä haitoista on ollut myöhäistä ja heikkoa.
Vuokrauspäätöksiä tehdessä ei ollut ennakoitavissa, että Helsingin huippukokous (Helsinki Summit 2018) järjestettäisiin 16.7.2018, jolloin Kauppatorin alue määrättäisiin tyhjennettäväksi vesibusseista ja veneistä. Tällainen myös hakijaa koskeva määräys on annettu tiedoksi 15.7.2018. Määräyksen antajana on ollut vuokrauspäätökseen nähden ulkopuolinen taho, valtion turvallisuusviranomainen (Poliisi).
Viranomaismääräyksen antaminen ja sen sisältö on ollut vuokrauspäätöksen osapuolten vaikutusvallan ulkopuolella, kuten myös määräyksen antotapa- ja ajankohta. Määräys on estänyt Helsingin kaupunkia täyttämästä sovittua velvollisuuttaan vesialueen vuokrauksesta kokonaan 16.7.2018 Helsingin huippukokouksen turvallisuusjärjestelyiden keston.
Viranomaisen antama määräys ja kielto luokitellaan ylivoimaiseksi esteeksi (force majeure). Koska hakijan vahinko on aiheutunut siitä, että vuokrauspäätöksen noudattamiselle on ollut ylivoimainen este, ei kaupunki ole sopimusperusteisessa korvausvastuussa hakijan vahingosta.
Sopimuksenulkoisen vahingonkorvausoikeuden lähtökohtana on se, että vahingonkärsijällä on todistustaakka tahallisuudesta tai tuottamuksesta, vahingosta ja syy-yhteydestä. Asiassa ei ole tullut esiin seikkoja, joiden perusteella kaupunki olisi korvausvelvollinen hakijan vahingosta sopimuksen ulkoisen vastuun perusteella.
Hakijan vahingonkorvausvaatimus hylätään kokonaisuudessaan. Helsingin kaupunki ei ole asiassa vahingonkorvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Liisa Mäkelä, lakimies, puhelin: 09 310 22093